lauantai 21. huhtikuuta 2012

Sporttikamoja

Viime Suomen kesänä ostin kaverini Saaran kanssa CityDealista superhalvalla Savate Formen peruskurssin, eli kuntosavatea kaksi kertaa viikossa Sörnäisissä kahden kuukauden ajan. Savate oli hauskaa, rankkaa ja olin siinä itseasiassa ihan hyvä, varsinkin nyrkkeilypuolella, en ehkä niinkään potkuissa. Täällä Sydneyssä savate ei ole kovin suosittua, en oikeastaan löytänyt mitään salia missä sitä olisi guuglaamalla. Sen sijaan oikeaa nyrkkeilyä ja perus potkunyrkkeilyä sekä thainyrkkeilyä löytyy vaikka millä mitalla. Rankkasin salit niiden sijainnin ja saittien lupauksien perusteella ja hankin kahdeksan päivän kokeilukerran Boxing Works-salille Darlinghurstissa.

No, kävin niin kuin oletinkin. Nyrkkeily oli kivaa ja hauskaa ja rankkaa. Koukku nappasi ja nyt olen salin jäsen. Olen käynyt nyt kahden viikon flunssatauon jälkeen yhden aikaan päivällä reenailemassa kun työttömällä on siinä päivällä hyvin aikaa. Päiväsaikaan on sekä nyrkkeilyä, että välillä potkunyrkkeilyä. Tavallinen nyrkkeily tuntuu raskaammalta kun potkuissa yritän enemmän keskittyä tekniikkaan, etten potkisi polviani muusiksi. Pelkkä säkin hakkaus taas on aika tehokkaan tuntuista ja parasta on tietenkin jos vielä musana on jotain hyvää, kuten tänään Metallicaa. Se innostaa hakkaamaan täpönä. Säkkiparka.

Hankin nyt alkuunsa ihan perussäkinhakkaamishanskat. Jos innostun sparrailemaan, niin pitänee varmaa tehdä tarkempaa tutkimusta parhaista hanskoista. Nyt tavoitteena on ensin kehittää tekniikkaa ja kuntoa.

Punaiset, mätsäävät mun naamaan


3 kommenttia :

  1. Ooh, pinkit siteet! Parhuutta! :D Ja kun alat sparrailla, niin muista hankkia myös pinkit hammassuojat. Ne tekee hymystä valloittavan. :D

    VastaaPoista
  2. Pitänee :D Mulla on myös tummanvioletit siteet <3

    VastaaPoista
  3. This is awesome :) I found your blog through a friend's blog and I love it! You can probably tell that I'm looking for new blogs haha, if you want to follow each other, let me know in a comment :3 Mine's www.elly-vickere.com

    Hope to speak soon lovely girl! x

    VastaaPoista