sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen kunniaksi: kanojen paluu

Pääsiäissunnutai alkoi siipikarjallisissa merkeissä. Kanat olivat tehneet paluun Chalmers streetin ekotaloon. En ole ihan varma minkä nimisiä kanoja tuolla tällä hetkellä majailee, mahdollisesti Scarlett ja Jasmin sekä joku kolmas tuttavuus. Otukset sopivat kieltämättä hyvin pääsiäiseen mutta olen ihan iloinen, että muutto odottaa tiistaina. Joku kanoista yritti jo päästä vapauteen, onneksi Klasu oli urhea ja nakkasi sen takaisin aidan taakse.

Kana vaanii veskin ovella
Petokana
Klasu heivaa kanan takaisin aitaukseen
Kaikki kolme kanaa tallella (vielä)

Pääsiäisenkään taika ei saanut kanoja munimaan suklaamunia; jouduimme hakemaan ne ihan tylsästi kaupasta. Halusin yhden Kinderin koska pitäähän yksi yllätysmuna olla (ja Klasu sai siitä suklaat), muuten pysyimme lokaaleissa Cabduryn suklaalafkan munissa. Hienoimmissa Cream-munissa on keltuainenkin!

Cadburyä ja Kinder
Keltuainen ja valkuainen! 
Väkersin myös pääsiäisteemaiset kynnet mutta muuten emme ole tehneet juurikaan mitään, paitsi vähän pakanneet kamoja. Huomenna olisi tarkoitus olla vähän aktiivisempia ja käydä tsiigaamassa Harry Potter-näyttely, kun se on viimeistä päivää auki.
Tipuja ja pupuja

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti