Avalon ja Palm Beach, hienoja mestoja Sydneyssä, ei muinaisessa Albionissa

Kun vaihdoin eilen salasanat kaikkeen, törmäsin mapissa lojuviin lomakuviin muutaman kuukauden takaa. Silloin oli vielä lämmintä, kesäaika ja tupa täynnä vieraita jatkuvalla syötöllä. Nyt on semilämmintä ja talviaika, mikä meinaa sitä, että iltaisin on pimeään jo varsin varhain, eikä kukaan eksy tähän aikaan vuodesta tälle pallonpuoliskolle Toista se oli vielä hetki sitten kun toisiksi viimeisen vierassatsin kanssa piipahdimme Palm Beachillä Sydney vihonviimeisessä pohjoiskärjessä. Tästä pohjoiseen alkaakin jo Central Coast jota ei enää Sydneyhyn kuuluvaksi lasketa.

Pakkasimme kunnon aussityyliin auton katolle surffilaudat siltä varalta, että jollain pohjoisen rannoista olisi surffia ja navigoimme kohti Pimeää Puolta, eli pohjois-Sydneytä.

Hieno talo Avalonissa. Haluun! 

Hauskan, hiukan mutkittelevan road tripin jälkeen pääsimme perille postikorttimaisemiin. Palm Beachilla on aivan niemen kärjessä majakka (mutta ei postikorttimyymälää, sori Jenni) ja sen juurelta huikeaa maisemaa.

Katson autiota hiiieekkkarantaaaaa! Melkein autiota. 

Iha nättiä. 

Ensin majakalle piti kuitenkin kiivetä. Vaihtoehtoina Salakuljettajan Polku tai normi, tylsä tie. Ei liene vaikeaa arvata kumpi oli hauskempi kiivetä.

Maisemat olivat huikeita! Upea paikka ja oikeastaan todella lähellä meitä. Australia jaksaa aina yllättää toistaa hienommilla paikoilla.

Postikorttimaisema 

Toinen versio

Surffiakin löytyi paluumatkalla ja Klasun veli urheasti testasi lautani kelluvuutta mutta Avalon Beach ei ole kovin aloittelijaystävällinen. Siitä ei valitettavasti ole minulla kuvallisia todisteita.

Sidewaves - sivuaallokollinen keikkoja

Tämä postaus oli unohtunut luonnosarkistoon mutta valitettavasti se muuttui ajankohtaisemmaksi kun eilen tuli tieto, että Gwarin laulaja Oderus Urungus eli Dave Brockie on mennyt kuolemaan. Ei ollut edes kovin vanha jäbä, vasta viisissäkymmenissä mutta poismenon syynä lienee elämäntavat. No, onneksi kerkesin nähdä pändin, ei tarvitse laittaa niiden pändien listoille joita en enää koskaan tule näkemään (Beatles, Led Zeppelin, Nirvana, Pink Floyd...) Mutta asiaan. Koska kyseessä on bändipostaus, kuvituksen on huonoja kuvia bändeistä soittamassa omituisissa valoissa mutta koittakaa pärjäillä.

Tänä vuonna jätimme perinteiset Soundwave-festarit väliin sillä pääesiintyjänä oli Green Day (blaah) ja Sivuaallot, eli lisäkeikat mitä monet bändit soittavat festarikeikkojen lisäksi, vaikuttivat houkuttelevimmilta. Lopulta mielenkiintoisia Sidewaveseja tulikin kolmen keikkaillan verran joista ensimmäinen oli omien suosikkieni, Baronessin ja Mastodonin keikka jonka kolmas bändi oli ranskalainen Gojira. Mastodon ja Baroness menevät progermetallin tai sludgemetallin kategoriaan kun taas Gojira oli snadisti perinteisemmän kuuloista trash/progemetallia

Baronessia en ollut tätä keikkaa ennen nähnyt, kuullut kylläkin. Todella, todella hyvä bändi. Meitsi diggaa. Myöskin live-esiintyjänä ihan kelpo vaikka tämän genren pändit eivät yleensä ihan älyttömästi esiinny tai välispiikkaa tai käytä hassuja asuja tai proppeja. Soittavat teknisesti ja taitavasti ja tuijottelevat kenkiin. Mutta Baroness oli ässä. Suosittelen.

Baroness ja vihreä valo

Mastodonin olin nähnyt aikaisemminkin, kerran Metallican lämppärinä Suomessa ja ainakin pari kertaa festareilla joten tiesin jo, että laulu ei ole yhtä hyvää kuin levyllä, mutta pändi on rautaa ja soittaa välillä "Blood and Thunderin" vikana biisinä. Ja niin soittikin! Jes!

Mastodonin laulaja muistuttaa aina vaan enemmän Hobitin kääpiöitä

Seuraavan päivänä vuorossa oli uusi kolmen setti. Näistä ette saa edes huonoja kuvia sillä kännykkäni akku kuoli ennen keikan alkamista. Kamera, missä olet? Ensimmäisenä soitt "kerää koko Guns'n'Roses" kokoelman Duff McKaganin (minulla oli jo Axl ja Slash) uusi bändi Walking Papers, joka ei herättäny positiivisia tai negatiivisia tunteita. Perus rokkia.

Seuraavaksi soitti Panteran entisen laulajan, Phil Anselmon, Down joka jaksoi ainakin keikkapaidoissaan veistellä vitsiä Down Underista. Ekan biisin aikana Phil hakkasi päätään mikrofonilla kunnes vuoti verta ja veti muutenkin hauskan ja energisen keikan vaikka suometalli ei suosikkigenreni olekkaan. Hän myös omisti biisin kuolleille muusikoille kuten Darreleille ja Gwarin delanneelle kitaristille. Nyt joukkoon voi siis liittää myös lisää Gwaria :(

Illan pääesiintyjä oli kuitenkin Alice in Chains joka kiinnosti koska ysäri on taas trendikästä, eli grungekin on saleen trendikästä ja on niillä myös hyviä biisejä. Alkuperäinen laulaja on tästäkin bändistä toki kuollut huumeisiin jo ajat sitten mutta "uusi" laulaja kuulostaa todella samalta. Alice in Chains oli hyvä, melko klassinen rock-bändi. En ehkä menisi uudestaan mutta hetkeäkään en kadu.
Plussaa tuli tälle keikalle myös paikasta, Newtownin Enmore Theatre on paras keikkapaikka koska siellä on viettävä lattia joten tälläinen hukkapätkäkin näkee kaiken ilman kahdenkymmenen sentin korkoja.

Viimeisen illan keikalla bändejä oli tarjolla neljä kappaletta. Ensimmäisenä soitti Black Dahlia Murder, oikein kelpo kuolonmetallibändi. En osaa sanoa tästä muuta kuin että daaliat eivät ole leikkokukkina kovin kestäviä joten niiden murhaaminen ei vaadi kauaa.

Seuraava bändi oli entinen true norske black metal, nykyinen vähän vähemmän true Satyricon. Ilahduttavaa oli, että bändillä oli aavistus pingviinimaskia, vähemmän ilahduttavaa oli, että biiseistä puuttui tarttumapinta ja keikka ei tehnyt massiivista vaikutusta.

Norjasta siirryttiin Ruotsiin Amon Amarthin myötä. Tämäkään ei ollut uusi tuttavuus, olen nähnyt poppoon jo pari kertaa Suomessa. Kuten kaikissa parhaissa ruotsalaisbändeissä, tässäkin soittaa heppu nimeltä Olavi, toki mukana on myös kaksi Johania, yksi Fredrik ja Ted eikä yhtään Sveniä! Amon Amarth on trendiaallon harjalla sillä uusin levy on Loki-teemainen edellisten ollessa Sutrur, Thor ja Odin-teemaisia. Viikinkimetalli FTW!

Tukka heiluu

Viimeisimpä olikin vuorossa se Gwar. Bändin idea on/oli pukeutua hirviöksi jo enne Lordia ja yleensä joka keikalla ruiskitaan enemmän tekoverta yleisöön kuin järjestyssäännöt sallivat. Itse olimme suth takana mutta hieman tuli punaista hittiä silti. Gwar aiheutti pahennusta muun muassa leikkaamalla pään ihanaiselta pääministeriltämme Tonyltä, leikkaamalla kuningattaren kahtia ja teurastamalla jonkun random-monsteri/alienin pala palalta. Musapuoli oli kaikista kuulluista bändeistä kevyintä, metallin sijaan enemmänkin skeittipunkkia.

Guuglettakaa parempia kuvia Gwarista, se on ihan visuaalisesti näyttävä

Minifestarit oli oikein onnistunut konsepti, eikä tarvinnut hengata samassa ilmatilassa Green Day-fanien kanssa. Kolmen aika erilaisen keikan katsojat olivat myös aika erilaisia. Progemetallia kuuntelevat hipsterit ja vanhat, melko normaalin näköiset miehet. Alice in Chainssia ja Downia kuuntelevat pumpatut äijät ja muutama grungetytsä. Amon Amarthia ja Gwaria kuuntelevat viikinkimetallistimiehet ja goottitytöt sekä punkheebot jotka kaivatuvat esiin jostain koloista aina tämän tyyppisille keikoille. Huomasimme myös, että ensimmäisellä keikalla edessämme seissyt farkkuliivinen hevizombie käytti mukavasti omenalle tuoksuvaa shampoota joka ei enää kahtena muuna päivänä valitettavasti tuoksunut vaikka heppu kävikin kaikki kolme samaa keikkaa kanssamme katsastamassa.

Yliopisto-opetuksen eroista, osa 2

Ohho, edellinen osa tätä sarjaa oli kerännyt ihan älyttömästi lukijoita! Jos joku tietää, miksi, niin valaiskaa toki minuakin. Mutta, asiaan:

Historiaa ja huomioita

On yliopistoja ja on yliopistoja. Oma Alma Materini, edesmennyt Teknillinen Korkeakoulu ei rankkauslistoilla kovinkaan korkealla loistanut mutta oli Suomen mittakaavassa ihan kelpo opinahjo, opetusmielessä siis. Kulttuurimielessä TKK on minusta ihan omaa luokkaansa mutta ei nyt mennä epäopetuksellisiin seikkoihin vaikka niilläkin varmasti vaikutusta on.

TKK on jossain muodossa perustettu jo vuonna 1849 ja ylioppilaskuntakin perustettu jo 1872. Vertailukohtana voidaan pitää Helsingin yliopistoa joka laskee itsensä perustetun jo 1640, Turussa tosin, mutta mitä pikkuseikoista. Australian "First Fleet" laski ankkurinsa maihin vasta 1788. Mielestäni on siis ihan oikeutettua sanoa, että suomalainen yliopisto-opetus on vanhempi kuin koko Australian länsimainen historia mutta se ei vielä tarkoita mitään.

Sydneyn yliopisto on perustettu vuotta myöhemmin kuin TKK, 1850 ja se on näin ollen Australian vanhin yliopisto. Tiedekuntia on joka lähtöön naistutkimuksesta lääkikseen mikä saa aikaan ainakin omasta mielestäni vähän erilaisen ilmapiirin kuin pelkkään tekniikkaan keskittyvissä yliopistoissa. Aktivismi tuntuu olevan enemmän in ja aukiolla vastustetaan niin Israelin palestiinapolitiikkaa, Liberaalipuoluetta kuin henkilöstön leikkauksia. Koko ajan tuntuu olevan jotain protestia meneillään ja yksi tutorikaverin vitsaili, että yliopiston lehdessä, Honi Soitissa, joka toinen numeron on LBGT-numero. Tällä hetkellä taitavat niinkin modernit sedät kuin Marx (Karl) ja Marx (Groucho) olla taas trendikkäitä.

Heterogeenisyydestä johtuu myös yksi suurimmista eroavaisuuksista. Kampusalueella on tyttöjä. Ja paljon! Olen jonkin verran puhunut myös tietskari-insinöörialan tyttöjen kanssa ja vaikka sukupuolijakauma on sielläkin todella vinksallaan, tilanne vaikuttaisi olevan pari prosenttia Suomea paremmissa kantimissa.

Herrajessus, tyttöjä!!!

Akateeminen vartti
Mikä akateeminen vartti? Luennot alkavat tasalta tai ainakin niillä main. Kuinka perverssiä.

Kerro kerro kristallipallo, saanko kurssista hylsyt?

Akateeminen vapaus...
Sitä ei ole! Ei ainakaan tarpeeksi. Opiskeluajat on määrätty, yli on vaikeaa mennä. Kurssejakaan ei saa kovin vapaasti valita vaan tutkinnot ovat kohtalaisen rajattuja. Sen sijaan sivuaineita saa ilmeisesti kasata niin paljon kuin haluaa ja erilaisilla kaksoistutkinnoilla voi kikkailla koska joka opintopisteestä joko itse tai valtio maksaa joten miksi niitä rajoittamaan. Omassa tohtoriohjelmassanikin joutuu jossain vaiheessa selittelemään jos näyttää siltä, että opinnot alkavat venymään.

... ja se akateeminen vastuu
No sitäkään ei juuri ole. Monet asioista on tehty ihan liian helpoiksi ja tuntuu, että kurssien asiat ovat liian valmiiksipureskeltuja. Opiskelijat ottavat kaiken irti maksullisuudesta ja valittavat kurssin asioista vaikka aihetta ei aina olisi. Näitä valituksia myös jostain syystä kuunnellaan melko tarkasti, mikä on aika uutta minulle. En ole varma olisiko valituksilla saatu muutettua kuin yhtä pahamainesta kurssia omana opiskeluaikanani ja se oli kaikin puolin kaamea pohjanoteeraus josta sietikin valittaa. Täällä taas mussutetaan vähän mistä sattuu, yleensä ilman syytä.

Mussutimussun! 

Tentit
Tenteistä ei pääse eroon vaikka olisikin down under. Tai siis, jos ei tee tohtoriopintoja. Itsehhän en enää yhteenkään tenttiin aio nokkaani pistää mutta olen korjannut vinon pinon opiskelijoiden tenttejä täällä. Käytännöt vaikuttavat samanlaisilta, tenttiviikkoina mennään saliin, eteen saadaan kysymyksiä ja konseptipaperi. Paperille kirjoitetaan kaikki mitä tiedetään asiasta tai asian vierestä ja toivotaan parasta. Yllättynein olin, miten luettavaa kaikkien käsiala oli vaikka kaikkialla toitotetaan käsin kirjoitetun tekstin katoamista. Aloin kauhunsekaisella säälillä miettiä omien tenttieni korjaajia... Sorry, tyypit!

Kurssien arvostelu 
Arvostelujärjestemä menee nollasta sataan mutta käytännössä jos saa alle viisikymmentä, on saanut hylsyt. Keskimäärin jengi tuntuu saavan jotain seitsemänkymmenen pisteen paikkeilla joka vastaa muinaista kolmosta, Helsingin lipastolaisille varmaan kakkosta. Yli kasiviis on vaikeaa saada ja sen nimi on High Distinction eli näitä arvosanoja saaville hikareille tuttavallisemmin HD kun siitä alempi on D, eli pelkkä Distinction mikä on sekin ihan kelpo arvosana. Arvostelu tuntuu olevan hiukkasen tiukempaa kuin omina aikoinani, tosin riippunee varmaan aineesta.

Tenttisali? 

Kurssit joita assaroin

Jos ketään kiinnostaa tietää vähän tarkemmin mietteitäni niistä kursseista minkä kanssa olin itse enemmän tekemisissä opetusmielessä niin täältä pesee. Assaroin viime lukukaudella kahta undergrad-kurssia ja yhtä Masters-kurssia. Toinen undergrad-kursseista oli ns. capstone-kurssi, jossa vedetään ison harkan muodossa kaikki kolmen vuoden aikana opittu kauppatiede yhteen ongelma-analyysistä strategiasuosituksiin. Tämä kurssi päättää kolmen vuoden opintourakan ja oli siis näin ollen vaikea ja työläs. No, oli se ainakin työläs, sitä en kiistä ja ryhmätyöt ovat aina henkisesti haastavia ja raastavia. Opiskelijat kyllä suoriutuivat kurssista kunnialla ja tekivät (lopulta) todella korkealaatuisia strategisia raportteja "asiakkaille". Tämä kurssi muistutti eniten oman opinahjoni viimeisen vuoden harkkatyökurssia, tosin se oli työmäärältään vähän vähäisempi ja aihepiiri oli vapaampi. Toivottavasti entinen ohjelmatyö tai ohjelmistoprojektikurssi on vielä olemassa. Se oli nimittäin todella hyvä.

Toinen undergrad-kurssi puolestaan oli tietskariharkkapainotteinen toisen vuoden "näin prosesseja mallinnetaan" kurssi. Yllättävän käytännönläheistä puuhaan yliopistoon, tästähän voi jollekkin olla oikeasti jotain osaamishyötyä! En ole kyllä ihan vakuuttunut, että ihan näin käytännön tietokoneen naksuttelu kuuluu yliopistoon mutta ehkä bisnes-puolella sitä pitää opettaa siinä missä insinööri on prosessinmallinnuksen asiantuntija kun näkee ensimmäisen prosessinsa? No, kauppislaisten kiusaaminen sikseen, tällä kurssilla opiskelijat olivat selkeästi enemmän kujalla kuin kauppisharkassa. On ihan ymmärrettävää, että ensimmäistä kertaa IBM:n enterprisesoftan kanssa kohtaaminen ei välttämättä aina ole helppoa mutta kuka kertoisi lapsukaisille, että se softa on yhtä vaikeaa saada rikki kuin vuoden 1993 ThinkPad tai Nokia 3110?

Kolmas kurssi oli "softaa kirjanpitäjille". Koska tiedän kirjanpidosta yhtä paljon kuin karhu eksegetiikasta, keskityin siihen softaosuuteen. Tässäkin hiukkasen esiteltiin opiskelijoille prosessinmallinnusta ja vieläkin jännittävämpää viritelmää, SAPpia. Tällä kurssilla oli mielestäni parempi balanssi teorian ja käytännön kesken, eli suurin osa oli teoriaa niin kuin mielestäni yliopistossa kuuluukin. Ja taas kohtasin opiskelijoita jotka a. pelkäävät tekevänsä jotain mikä rikkoo softan (ei riko) b. eivät tiedä, että paras tapa päästä virheilmoituksista eroon on lukea mitä niissä sanotaan ja tehdä ohjeiden mukaan c. joskus deletointi tai uudelleenkäynnistäminen on ainut vaihtoehto koska computer says no.

Pata says no!

Seuraavassa osassa mussutan enemmän väikkärin kirjoittamisesta. Se on varmaan yhtä kammottavaa kaikkialla :)

Kuvat: 
http://harrypotter.wikia.com/wiki/Sixth_year
http://harrypotter.wikia.com/wiki/Classroom_1B
http://harrypotter.wikia.com/wiki/User:Jack_%22BtR%22_Saxon/Sprout_draft
http://harrypotter.wikia.com/wiki/Divination_(class)
http://harrypotter.wikia.com/wiki/Beauxbatons_Academy_of_Magic

Soundwave 2013!

Viime vuoden Soundwavessa katsastimme ensimmäistä kertaa Sydney heviskeneä (ja rock ja punk). Bändeistä parhaimmin mieleen jäivät Watain, wanha kunnon Mastodon ja pääesiintyjä SOAD. Positiivisin yllättäjä oli Zakk Wylden Black Label Society. Hyvin ja ihkuin oli toki Turisas koska Turisas on aina hyvä ja energinen ja koska bändi soittaa taistelumetallia. Ja on ne tietty myös suomalaisia, aina pitää vetää kotimaahan päin.

Meitsi ja kyltti josta tietää varmasti missä on

Tänä vuonna suomalaisedustus oli nollissa mutta ruotsalaiset olivat tälläkin kertaa edustamassa pohjoosta. Pohjoismaiseksi laskettakoon tällä kertaa myös Lars Ulrich kun ei oikein norskibändejäkään ollut eksynyt tällä kertaa paikalle Olympic Parkkiin. 

Ensimmäisenä vuorossa oli kuitenkin Red Fang. Ehdimme juuri ja juuri sisään ja kuulimme viimeisen vartin verran biisejä. Hyvää jenkkikamaa ja näillä on pari todella hauskaa videota. Guuglettakaa vaikka. 

Red Fang, partahipsterisetiä

Fed Fangin jälkeen meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Dragonforcea mutta koska olimme sen nähneet jo kertaalleen Tavastialla, jäimmekin saman teltan liepeille katsastelemaan bändipaitoja ja hetken aikaa Chris Jerichon Fozzy-nimistä bändiä. Jerichon saattavat tietää vapaapainia seuraavat ja bändin tuskin tietävät ketään. Fozzy oli vähän linjatonta jenkkirockmetallia mutta ihan viihdyttävää. Paitakojulta tarttui sen sijaan mukaan pari Red Fangin paitaa.

Fozzy 

Rumia Metallica-paitoja ja noloja blink 182 paitoja tyrkyllä

Fozzyn jälkeen vuorossa oli Anthrax. Anthrax oli ensimmäinen niistä bändeistä mitä vaivasi ns. Soundwave 2013 kirous: rumpali ei ollut bändin oikea rumpali vaan tuuraaja. Blink 182:sen rumpali pelkää lentämistä, Slayerin rumpali (soon Dave Lombardo, jos ette tiedä) ei tullut paikalle rahasotkujen vuoksi ja Anhraxin rumpali oli teillä tietämättömillä. Kitaristejakin puuttuu kuin Jeff Hanneman ei ole parantunut hämähäkin puremastaan ja Anthraxin kitaristi oli lopettanut bändissä mutta rumpaleista oli tällä kertaa isompi pula. Onneksi tuuraajat olivat ehtineet selkeästi harjoitella sillä en huomannu pahoja mogia.

Feistareiden tyylikkäimmät paidat (ja reppu)

Bonuksena omien hittiensä lisäksi Anthrax soitti myös paikallisbändi AC/DC:n T.N.T:n ja villitsi yleisöä. Anthrax voisi soittaa hittejä vaikka kuinka pitkään mutta tällä kertaa aikaa ei ollut kuin 45 minuuttia. Ian Scottin parta alkaa olla liian pitkä ollakseen järkevä mutta hyvin sedät jaksoivat.

Pernaruttoa lavalla

Anhraxin jälkeen suuntasimme saman lavan toiselle puolelle. Siellä Mike Patton viritteli jo Tomahawk-bändinsä syntikoita ja vitsaili siitä, että heillä oli sentään alkuperäinen rumpali tallella. Tomahawk on niitä Pattonin bändejä mitkä ovat hyviä. Jotkun niistä eivät ole (italialaiset leffabiisit orkesterin kanssa) mutta tämä kuulostaa eniten Faith No Morelta eli siis hyvältä. Pattonilla oli taas sama maaninen virne kuin aina.

Välillä satoi kaatamalla

Välillä paistoi

Tomahawking jälkeen kävelimme pikkulavan ohi ja kuulimme jonku etäisesti James Maynard Keenanin kuuloisen laulajan. Se osoittautukin herraksi itsekseen ja kyseessä oli toinen hänen Soundwavessa esiintyvistä bändeistään Pusciferiksi. Se toinen oli Perfect Circle joka jäi mielenkiintoisempien esitysten alle. Puscifer oli mielestäni positiivinen yllätys ja J.M. höpötteli myös vapautuneesti nahkatakin kuumuudesta ja tanssi omaan omituiseen tyyliinsä.

James Maynard Keenan ilman työkaluja

Seuraavana oli vuorossa valtaisan alueen läpi ramppaamista kohti ns. ysärilavaa jossa soitti sellaisia laatubändejä kuin jo aiemmin mainittu blink 182, Sum 41, myöhemmin illalla Paramore ja Offspring ja meidän aikaamme Cypress Hill. Ihan viihdyttävä keikka vaikka soittivatkin lopuksi jotain tyhmiä uusia biisejä. Ysärilavalla piti myös soittaa Garbagen jonka olisin nostalgian vuoksi mielelläni nähnyt mutta tyhmät tulvat Queenslandissa olivat estäneet kamojen roudauksen paikalle. Koska ilmeisesti muiden kamojen lainaamista ei voi sietää, päätti Shirley kaiffareineen jättää koko keikan väliin. Vaikka sopivasti satoi vettäkin hieman. Höh.

Insane in the brain!

Garbage peruttu 

Välillä piti safkailla festarivohveleita maailman hitaimman vohvelitytsän kojusta. Alkoholin suhteen festareilla oli oveluutta mukana sillä kaikki olut ja siideri ja limudrinkit olivat vain 3.5 prosenttisia eli juopuakseen niitä täytyy aussiblinkfanin kiskoa olan takaa ja vieläkin enemmän. Hinta oli myös melko kova mutta tällä kertaa jonoja ei ollut läheskään niin paljon kuin viime vuonna. Ilmeisesti jakelupisteitä oli enemmän tai ne oli sijoitettu fiksummin mutta mihinkään ei tarvinnut tällä kertaa jonottaa vaikka jengiäkin oli enemmän kuin aiemmin.

Vohvelia ja jätskiä joka sulaa nopeasti kuumuudessa

Cypress Hillin jälkeen vuorossa oli koko festarin hauskin bändi, Ghost. Kyseessä on raikkaiden sveduliinien okkulttirokkia soittava poppoo jonka soittajat, Nameless Ghoulssit, pukeutuvat mustiin naamareihin ja laulaja, Papa Emeritus II on paaviasuinen luurankojäbä. Ehdottomasti koko festareiden positiivisin yllätys sillä en osannut etukäteen yhdistää bändiä mihinkään mitä Klasu on Spotifystä täällä soittanut. Jos sattuvat Suomeen niin heti kipin kapin katsomaan.

Papa Emeritus II ja Nameless Ghouls

Kaikkee ne ruottalaaset keksii

Nokkelimmat ovatkin saattaneet jo arvata, että tämän vuoden pääesiintyjä oli Metallica. Mielestäni Lärssi ja kumppanit vetivät tällä kertaa paljon paremmin kuin muutama vuosi sitten Hartwall-areenalla ja shou oli hieno. Tulta ja räjähdyksiä ja bassosooloja Orionin muodossa kun Trujillo on soittanut bändissä jo kymmenen vuotta. Vastahan se otettiin messiin ihan hetki sitten ja dokkarissa pillitettiin kun on niin rankkaa olla sikarikas rokkitähti. Tunnen itseni aina vanhaksi kun huomaan, että moni asia mikä tuntui tapahtuneen ihan vasta onkin tapahtunut jo vuosia ja taas vuosia sitten.

No vanhoja olivat Metallicankin sedät mutta jaksoivat hyvin heilua. Itse olin kyllä maanataina ihan rättiväsynyt koko päivän ulkoilusta ja seisomisesta eli ei se vanhuus tule vain bändeille. Mutta, kaikesta huolimatta, ensi vuonna uudestaan!

Metallican introbiisi, Morriconen Extacy of Gold

Muutamahko ihminen oli saapunut paikalle katsastamaan Metallican

Nää festarikuvat on aina ihan parhaita. Guuglatkaa jos ette tiedä miltä ne näyttää

Uuden Etelä-Walesin viinejä

Viime perjantaina Hyde-parkissa oli viininmaistelumessut Uuden Etelä-Walesin (ja vähän Canberran) viineistä. Siellä sai viinilippuja vastaan maistella jos jonkinlaisia viinejä pikku teltoista, joita tilat olivat pystyttäneet. Viime vuonna saman tapahtuman aikoihin olimme vielä köyhiä ja työttömiä emmekä käyneet maistelemassa mitään mutta tänä vuonna otimme ruotsalaiset messiin ja kohti viinitelttoja kävi tie.

Tyhjät viinilippulaput, kaikki maisteltu

Suurin osa viineistä vaikutti olevan Hunter Valleystä ja joukossa oli pari tuttuakin tilaa missä olemme aiemmin käyneet. Hunter Valleyn lisäksi tiloja oli ainakin Orangesta, Mudgeesta, Canberrasta ja monesta pikku paikasta Sydneystä pohjoiseen.

Hunter Valley edustaa

Viinit olivat hyviä ja niitä sai ovelasti vähän vielä lisää maisteltavaksi jos hankki putelin jemmaan. En ole ihan varma antaisivatko Suomen alkoholilait järjestää vastaavaa tapahtumaa sillä viiniä sai juoda missä halusi alueen sisäpuolella ja viiniä sai ostaa suoraan teltoista rahaa tai luottokorttitietoja vastaan. Hyde Park taitaa tosin olla normaalisti alkoholiton alue ja väärässä paikassa juomisesta voi saada monen sadan dollarin sakot. Demarismista ei pääse eroon edes pallon väärällä puolella.

Nom nom, vinkkua

Blingiskumppateltta

Tälläisissä porvaritapahtumissa kivaa on myös safkan taso. Saimme "festarihampparit" kojusta jossa oli kaupan kahden todella hyvän raflan, Porteñon ja Bodegan posselta. Pulled pork ja waguy brisket toimivat hyvin valtaisan viinivalikoiman kanssa. 

Brisket eli naudan rintapala

Viinimessuista jäi käteen pari pulloa hyvää viiniä ja hinku lähteä katsastamaan Mudgeen ja Orangen seutu. Seuraava viinimesta mikä täältä päin tulee katsastettua taitaa kuitenkin olla Tasmania, tuo junttien ja tuholaisten saari kaukana kylmässä etelässä. 

Suomiviikonloppu

Viikonlopusta muodostuikin aika Suomi-painotteinen. Perjantaina päädyimme katsomaan Duudsoneita lämppäämässä Suicidal Tendenciesiä kun jäbä joka tunsi jäbän joka tunsi Duudsonit sanoi, että voi saada nimet ovelle. No, ainahan vanha jenkkipunkhevi kiinnostaa ja voihan niitä Duudsoneitakin tseggailla. Vetivät kyllä omaan makuuni vähän turhan brutaalin shoun tikanheittelyineen, nastoineen ja niitteineen. Eivät varmaan niitit pehvassa paljoa satu kun aussityttöset kehen niitattiin Sydneyn postikortteja eivät sen kummemmin huutaneet mutta ällöhköä touhua silti. SD oli kyllä hyvä.

Postikorttia pehvaan 

Suomelle lisää mainetta maailmalla

Päädyimme lopulta myös samoille jatkoille pohjaalaasten kanssa ja jutskasimme HP:n kanssa. Vaikutti mukavalta hepulta.

Sunnuntaina oli taas vuorossa Suomi-Sydney-seuran jouluristeily jonne olimme voittaneet liput Young Finns-itsenäisyyspäivän tapaamisessa. Tiedossa oli muutaman tunnin cruisailua pitkin satamaa eli näkymiä silloille, oopperatalolle ja kivoille, kalliille kämpille pohjoispuolella sekä suomalaista jouluruokaa. Safkat olivat todella hyviä ja järkkääjät olivat jopa paistaneet ruisleipää omin kätösin. Tarjolla oli myös lanttu-ja porkkanalaatikkoa, rosollia, kinkkua, lohta, salaattia ja keitettyjä perunoita. Laatikotkin olivat yllättävän ok nyt kun niitä söi kunnon tauon jälkeen ja rosolli aussipunajuurista oli suorastaan herkullista. Suomessa punajuurissa on mielestäni aina outo homeisa sivumaku niin en niistä pahemmin välitä mutta täällä sitä ei ole. Eri lajike?

Uljas aluksemme "Proclaim"

Joulukoristeluja

Purkkareita

Kaikkea jouluruokaa!

Kinkkua, laatikoita, rosollia, ruisleipää!

Ja tietty pipareita, joulutorttuja ja pullaa!

Sydneyssä on pienehkö mutta suht aktiivinen Young Finns-suomalaispoppoo joka kokoontuu aina joka kuun ensimmäinen torstai jossain baarissa. Olemme käyneet näissä tapaamisissa nyt vain sen yhden kerran kun itsenäisyyspäivän kunniaksi päätimme kerrankin suoriutua paikalle. Ihan hauskaa väkeä oli, osa asunut kauan, osa ihan vasta tulleita.

Nuoret suomalaiset ovat osajoukko Suomi-Sydney-seuran porukasta joka ainakin risteilyllä oli hieman iäkkäämmän puoleista. Moni oli muuttanut tänne jo aikoja sitten tai ihan lapsena. Lisäksi mukana oli aussivahvistuksia puolisoiden muodossa. Seura järkkää ilmeisesti ainakin välillä toimintaa ja joskus mukana on myös eestiläisiä, ainakin vappuna.

Young Finns-tapaamisissa käy myös hassuja Suomi-hangaroundeja, eli ausseja tai muita outoja jotka jostain syystä vain sattuvat rakastamaan suomalaista kulttuuria ja haluavat hengata suomalaisten kanssa. Osa näistä on tutustunut asiaan Children of Bodomin kautta, osa on taas ollut vaihdossa Nilsiällä ja pitää sitä maailman ensteks siisteimpänä paikkana.

Kaikki elementit kohdillaan: oopperatalo, Harbour Bridge, suomen lippu

MeriKlasu

Hahaa, taas se oopperatalo!

Häähumua

Jo toisen kerran pääsimme todistamaan lähietäisyydeltä paikallisten alkuasukkaiden ja heidän import-puolisoidensa kosioriittejä. Tällä kertaa ei ollut kyseessä suomalais-australialiset vaan australialais-brittiläiset eli lähestulkoon kokonaan aussit häät. Klasun duunikaveri Simon sai Australian auringon paahtaessa Alysensä kuvankauniissa niemennokassa Pohjois-Sydneyssä.

Ensin kuitenkin vieraiden piti löytää paikalle. Itse kikkailimme paikalle julkisilla eli Quaysta ensin Taronga Zoon lautalla lahden yli ja reippaan bushwalkin läpi paikalle. Vaikka emme edes menneet eläintarhan läpi, oli matkalla silti eläinyllätyksiä kuten lisko ja paikallinen versio kalkkunasta. 

Bushwalkaten häihin

Hääkalkkuna (sopii näin Kiitospäivän nurkille kuin nyrkki silmään)

Häälisko

Hulppeat maisemat

Häävieras kuumalla kivetyksellä

Morsiusneidot sinisissään

Kaunis morsian

 Suurin ero aussihäissä suomihäihin verrattuna taitaa olla itse vihkimisessä. Kovin moni ei yleensä mene kirkkoon vaan vihkimisen hoitaa celebrant, eli siviilihenkilö kenet katsotaan sopivaksi tehtävään ja kellä on hallituksen lupa vihkiä ihmisiä. Ei siis tarvita pappia, tuomaria tai maistraatin työntekijää vaan melkein kuka tahansa voi hankkia celebrantin luvat itselleen. Simonin ja Alysen vihkikaavaan kuuluin celebrantin puhetta, molempien äitien puheenpätkät ja hääparin toisilleen lausumat valat. Kaikki puheet olivat kauniita, liikuttavia ja sopivan lyhyitä niin etteivät vieraat ehtineen pökrätä paahtavaan aurinkoon.

Simon lukee valaansa. Awwwww!

Häärolssi

Seremonian päätteeksi perinteisesti sormuksia vaihdettiin,  sulho suuteli morsianta ja heidät julistettiin virallisesti vihityiksi.  Hääpari siirtyi allekirjoittelemaan papereita ja ottamaan valokuvia, me siirryimme testaamaan miten hyvin skumppa oli säilynyt viileänä paahteessa. Aikamme varjossa seisoskeltuamme päätimme, että seremonian ja iltapileiden välillä on ihan mukavasti aikaa käväistä paikallisessa pubissa. Jostain mystisestä syystä vihkiminen loppui kolmen maissa mutta itse hääjuhla alkoi vasta puoli seiskalta.

Pubin kautta juhlapaikalle siirtymä sujui Klasun duunikavereiden hauskassa seurassa. Loppubileet pidettiin Olympic Poolin Aqua-ravintolassa josta oli huikeat siltanäkymät.

Turistiposea 

Itse hääjuhla oli melko samanlainen kuin suomalaisissakin häissä sillä erotuksella, että hääleikkejä ei leikitty, eikä morsiantakaan käynyt kukaan pöllimässä. Puheita pitivät isät, bestman, kaaso mutta myös sulhanen ja morsian eli tällä hetkellä jo mies ja vaimo. Tanssitki oli, mutta kunnon valssia ei missään vaiheessa soitettu vaan populäärimpää musiikkia. Kimppu ja sukkanauha heitettiin kuten asiaan kuului ja hääkakku leikeltiin mutta polkemista ei täällä harrasteta.

Todella mukavat häät, hyvää ruokaa ja kaunis päivä. Seuraava aamu kyllä snadisti muistutti, että tuli istuttua pitkään auringossa ja joutua muutama lasi punkkua mutta se kuuluu yleensä asiaan.