Kaloja narraamassa

Rannalla asuessa ja merta päivittäin tiiraillessa välillä tulee mieleen huonoja ideoita kuten "hei, laitanpa tänään tämän lyhyen hameen, ei sieltä mereltä varmaan paljoa tuule..." mutta joskus myös hyviä ideoita, kuten "miksi ei mentäisi kalastamaan ja samalla saattaa nähdä vähän valaitakin kun kerta on valasaika ja tuolla meressä on varmaan jotain kaloja".

Kalastusaluksemme. "We're gonna need a bigger boat"

Sydney aamunkoitteessa

Aurinko nousee

Kalastusalus jonka kapteeni heitti huonoa läppää ja oli muutenkin aika klassisen vanhan kalastajan oloinen (ihan hyvässä mielessä), lähti Rose Bayn satamasta auringonnousun aikaan. Kun pääsimme avoveden äärelle oli aika pujottaa yhteen koukkuun kalmaria ja toiseen pikkukala ja lähettää "good vibes" kuten kapteeni asiaa kuvaili, kaloille noin kahden-kolmenkymmenen metrin syvyyteen mihin lyijypaino syötit vei.

Ensin vaikutti siltä, etteivät syötit kiinnosta ketään mutta jossain vaiheessa vavassa tuntuikin merkittävästi aaltojen nykimisestä eroava nykäisy ja jokin alkoi pistää hanttiin kun aloin kelaamaan siimaa. Väsytystaistelu ei ollut mitenkään valtaisa ja pelkäsin jo saaliin karanneen mutta lopulta merestä nousi hieno napsija ja kalatili oli avattu!

I haz fish!

Napsija irti koukusta ja uutta syöttiä veteen. Välillä kapteeni tosin vaihtoi veneen paikkaa kun vaikutti siltä, että kalat luurasivat jossain muualla. Paikan vaihto oli selvästi hyväksi sillä ennen pitkää siimassa tuntui kunnon nykäisy. Nyt oli jotain isompaa koukussa ja sain ihan oikeasti tapella kalan kanssa, antamaan välillä siimaa ja välillä kelaamaan mutta lopulta laidan yli nousi hieno, noin kaksi kiloinen kingfish! Illallissuunnitelma vaihtuikin napsijacurrystä sashimiksi sillä kingfish on todella hyvää raakana ja paistettunakin erinomaista.

Suurta valkoista metsästäjää lykästi taas!

Kalaonneni ei ollut kuitenkaan vieläkään ehtynyt vaan Ahti päätti antaa kolmannenkin kalan. Tällä kertaa kyseessä oli Leatherjacket, kohtalaisen ruma mutta ilmeisesti kuitenkin ihan syötävä eliö. Klasukin kunnostautui pienempien kalojen saalistamisessa ja kelasi saaliikseen melko ruman hirviökalan, kersantti Bakerin.

Kauhukala (siinä vasemmalla)

Kalojen lisäksi reissuun toi jännistystä melko rankka merenkäynti, valaat ja kylmä sää. Meri oli jo heti alusta alkaen melko agressiivinen ja aallokko vain paheni koko ajan. Monet muista kalareissaajista kävivät laattailemassa laidan yli mutta kalastustiimi A&K piti aamukahvit sisässä.

Valaita on tänä vuonna näkynyt ilmeisesti taas enemmän kuin koskaan ja olisi ollut ihme jos emme olisi jotain valaanpuolikasta bonganneet. Kalaonni koski myös valaita ja ensin näimme pari pienempää ryhävalasta jotka matkasivat ihan veneemme ohitse jonnekkin pohjoiseen. Hetken päästä kolmas valas LOIKKASI ilmaan vähän matkan päässä! En ole vielä koskaan nähnyt valaita loikkimassa, tämä oli ehdottomasti hienointa mitä olen nähnyt valaan koskaan tekevän. Koska valaista ei ole valokuvia, laitan tähän korvaukseksi kuvan albatrossista. Melkein yhtä hieno.

Water, water, every where,
 And all the boards did shrink;
 Water, water, every where,
 Nor any drop to drink.

Neljä kalaa ja kolme valasta myöhemmin keskityimme lämpiminä pysymiseen sillä viima oli melkoinen ja vaikka sää oli aurinkoinen, talvinen epätyyni valtameri puhalsi kylmyyttä luihin ja ytimiin. Kotona odotti onneksi lämmin suihku ja illaksi kuningaskalasashimia ja kuningaskalaa pannulla paistettuna tillivoikastikkeessa.

Sashimia

Paistettua kuningaskalaa

Koska muista kalastausreissun oikeastaan kukaan muu ei yhtä napsijaa lukuunottamatta saanut mitään, lahjoitimme leatherjacketin ja kersantti Bakerin lohdutuspalkinnoiksi mutta napsijan kokkailimme seuraavana iltana herkullisessa massaman-curryssä. Olenkohan sittenkin väärällä alalla kun kerta koko aluksen kaloista yli puolet oli minun saalistamiani vai olenko vain onnekas maakrapu? Varmaa on vain, että tällä kertaa en päästä kalastusreissujeni väliä venähtämään viittätoista vuotta vaan kuningaskalojen narraamiseen pitää päästä uudestaan, tosin ehkä mielummin kesällä.

Snap snap

Arkihaaste

FB:ssä kiersi hetki sitten #arkihaaste jonka ideana oli kuvata arkea muutamana päivänä. Haaste tosin kiersi juuri omassa naamakirjassani pääsiäisen aikaan eli hirveän arkista meininkiä ei näkynyt mutta hauskoja kuvia silti. Koska naamis ei sisällä kaikkia uskollisia lukijoitani, lätkin nämä arkikuvat nyt tännekkin muutaman bonuskuvan kanssa.

Arkiset syksyn lehdet. Southern Highlandseillä tulee ihan ruskaakin tähän aikaan vuodesta. 

Kauppasaalis. Sekalaista tulevaa sapuskaa. Omenat ja paprikat ovat nyt kaudessa. 

Sisällä alkaa olla kylmä. On siis aika käyttää villasukkia ja uggeja tyylikkäämpiä varpaanlämmittimiä, eestiläisiä perinnetossuja

Joo, meillä on aina arkiaamupalana huevos rancheros. No ei. Tämä on viikonlopun aamupala. Itsemehustettu mehu myös! Punajuuri-selleri-terveys-hippi-ihku-juoma

Piti ostaa myös uusi dekantteri kun vanha traagisesti kuoli. Testasimme ranskalaispunkkua joka tuotiin meille Suomesta kellarijemmasta. 

Sitä oikeaa arkea. Merewether Building. Täällä assaroin ja tapaan proffia. Synkkä mesta. 

Läbänderiä työhuoneella. 

Arkiaamujen bussipysäkkimaisemat. Ei paha. 

Sitä nätimpää arkiarkkitehtuuria. Tämän rakennuksen läpi pitää mennä assaripaltsuun maanataisin. 

Sienimetsällä!

Omnomnom, eiku siis, ei!

Hahaa, meitsi on niin megessä näissä uusissa hipsteriharrastuksissa, tosin muutaman vuoden jo myöhässä. Kunnon hipsterit ovat varmaan vaihtaneet sienimetsän ja kumpparit jo luomukaniinien kasvatukseen ja keritsimiseen mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Valtion talousmäntymetsää

Joku voisi luulla, ettei Australiassa kasva mitään hyviä sieniä kun niitä ei missään ruuissakaan koskaa ole. Myöskään anglosaksiseen ruokamaailmaan sienet eivät kovin oleellisena osana kuulu, satunnaisia herkkusieniä lukuunottamatta. Aussit karsastavat sieniä, eikä kulttuuriin kuulu poimia mitään muuta kuin hauleja ammutusta kengurusta. Onneksi kaiken maailman itä-eurooppalaiset, italialiset ja muut pöhköt mamut tietävät, mistä sieniä löytyy ja ovat hölmöyksissään levittäneet informaatiota muillekkin.

Valtava termiittikeko

Australian alkuperäisfaunaan-ja/tai flooraan (sienet eivät ole kasveja mutta eivät eläimiäkään) kuuluu vaikka mitä sieniä mutta niiden käyttötarkoitukset ja myrkyllisyysasteet ovat meiltä uusaustralialaisilta hämärän peitossa. Helpompi onkin pitäytyä tuontiyksilöissä. Joku on keksinyt istuttaa talousmetsällisen mäntyä ja mäntyjen kanssa samaan pakettiin kuuluu vaikka mitä hauskaa, kuten nyt vaikka männynleppärouskuja (Lactarius deliciosus, saffron milk cap) ja voitatteja (Suillus luteus, slippery Jack). Myös punakärpässieniä oli paljon, mutta ne osasimme jättää poimimatta. Pohdimme myös, onkohan maailmassa montaakaan ihmistä joka ei tunnistaisi kärpässienen (Amanita muscaria, fly agaric) myrkylliseksi sieneksi, niin ikoninen sieni se kulttuurikuvastossa kun on.

Epämuodostuneita voitatteja

Männynleppärousku piilottelee

Uudessa Etelä-Walesissa on muutama paikka mistä sieniä löytyy ja saa poimia. Mäntyistutettuja talousmetsiä löytyy vuorien takaa Oberonin läheltä (siellä on myös Jenolan Caves) ja Southern Highlandseiltä (Kangaroo Valley on täällä suunnalla). Highlandsit ovat lähempänä ja kuuleman mukaan Oberonin metsät ovat täynnä sienituristeja joten Highlandseille vei kahden naisen sieni-iskuryhmän tie.

Salla saalistaa

Ensimmäisessä paikassa missä saalistimme, olivat sienet vielä koskemattomina maassa. Snadisti antieräjormaisesti guuglasin lisää kuvia voitateista, että tunnistus oli varmaa koska sienimentorini ei ollut löytänyt niitä viime vuonna yhtään, eikä ollut ihan sataprosenttisen varma vaikka legendat niiden olemassaolosta kertoivatkin. Mihin maailma on menossa kun keskellä puskaakin voi guuglata sieniä? Selkeästi parempaan suuntaan.

Jotkut kärpässienet olivat valtavia! Mun uudet Downton Abbey approves Hunterit kokovertailun vuoksi. 

Nätti kuin sika pienenä

Seuraavassa paikassa minne siirryimme tyhjennettyämme ensimmäisen kohteemme, olikin selkeästi jo käynyt joku ja vienyt kaikki sienet! Emme nähneet kuin yhden muun porukan metsikössä mutta autoja näkyi jonkun verran. Hyvä sää varmaan sai myös poimijat liikkeelle joten pari paikkaa koluttuamme ja tyhjähköiksi todettuamme pakkasimme sen kuusi-seitsemän kiloa sieniä (yhteensä) ja suuntasimme takaisin himaan säilömään. Suolasieniä ja pakastettuja rouskuja, tuleva talvi on taas asteen parempi.

Ensimmäinen erä kuivuu auton takakontissa

Miten australialainen sienimetsä eroaa suomalaisesta vastaavasta? No, erilaisia sieniä on vähemmän. Vain niitä löytyy mitä mäntyjen mukana on tullut. Helpottaa tunnistamista, rajoittaa valikoimaa.
Karhuja ei tarvitse varoa. Eläimistä näimme vain vompatin koloja joissa ei ketään ollut himassa ja jonkun isohkon eläimen kalloja. Peura, kenguru? Ei hirvikärpäsiä, ei oikeastaan muitakaan hyönteisiä mutta toivon mukaan hämähäkinseiteillä on naaman ihoon hyvää vaikutusta sillä niitä tuli jonkun verran klyyvariin kerättyä. Eksymisvaara on todellinen, sillä riviin istutetut männyt ja melko samanlainen, tasainen maasto ei tarjoa kovinkaan monipuolisia maamerkkejä. Emme siis uskaltaneet kovin kauas teistä tai autosta vaeltaa, eipä tosin ollut tarvettakaan kun tarpeeksi saalista löytyi aika läheltä. Siinä missä Suomi voittaa valikoimassa, Australia voittaa mukavuudessa ja turvallisuudessa. Ensi vuonna uudestaan!

Mysteerieläimen kallo, näitä näkyi useita

Ensimmäinen habanerosato

Yksi Australiassa asumisen mukavista puolista on se, että kukat ja yritit pärjäävät helpommalla ja pidempään, myös ilman kirkasvalolamppuja, pöytäpuutarhoita, kotivesiviljelyä tai muita vaivalloisia konsteja. Joidenkin kasvien ylläpitäminen ei oikeastaan vaadi yhtään mitään! Sisäilmamme on niin kosteaa, että esimerkiksi orkideoja joutuu kastelemaan vain todella, todella kuumien päivien tai monta viikkoa jatkuneiden kuivien päivien jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä ei oikeastaan tarvitse kastella koskaan. Suomessa (uppo)kastelin orkideani kerran viikossa.

Auringon valo mahdollistaa myös eksoottisemmat viljelmät kuten Klasun habanerot. Tänään poimimme ensimmäisen sadon, neljä kauniin oranssia mokkulaa. Lisää on tulossa pian ja toivomme myös uutta kukintoa kunhan habanerot asettuvat muuton shokista ja tottuvat uuteen ruukkuunsa.

Jos joku ei tiedä, habanerot ovat chileistä sieltä vähän tulisemmasta päästä. Nämä mollukat varmasti aiheuttaisivat suun poltteita kelle hyvänsä mutta myös maku oli oivallinen. Jännittävä fakta: kapsaisiini, ainesosa mikä chileissä aiheuttaa poltteen tunteen, on suurissa määrin neurotoksiini ja vaikuttaa ihon hermoihin saaden aikaan polttavan tunteen. Iho tai muu elin ei siis oikeasti ole "tulessa". Kapsaisiinia on chilien siemenissä ja sisäkalvoissa mutta ei kuorissa.

Lesemuffinssit, resepti talteen

En aio ottaa tavaksi postailla tänne reseptejä mutta koska tätä reseptiä ei enää löydy netistä, laitan sen talteen "varmaan" paikkaan. Kyseessä on ihqun Eeva Kolun ensimmäisen ruokablogin icuwanha "terveysmuffinssi" johon tulee enemmän leseitä kuin kaurapuuroon ja sokerin tilalle hunajaa koska hunajan ihmeelliset terveysvaikutukset.

 Huomasin reseptin olevan myös melkoisen monipuolinen, sillä sitä vähän muokkaamalla saa aikaan vaikka minkälaisia "terveys"muffinsseja. Koska kaapista puuttui vehnäjauhot, käytin tattarijauhoja (totta kai niitä on aina kaapissa, duh) eikä lopputulos ottanut tästä lainkaan nokkiinsa ja koska en halunnut käyttää omenoita (vaan syödä ne välipalaksi), käytin kaksi ylikypsää banaania jotka oli oikeastaan tarkoitettu toisiin muffinsseihin, tämän reseptin banaanileipävarianttiin. Lisäsin myös kourallisen macadamia-pekaani-ja saksanpähkinöitä tasapainottamaan leseiden terveellisyyttä.

Epäterveysaamupala ja akhvia!

Tässä kuitenkin resepti alkuperäismuodossaan. Itse muutin prosessia myös sekoittamalla kuivat aineet omaan kulhoonsa ja märät aineet toiseen kulhoon edeltävänä iltana niin, että kun aamulla heräsin muffineja paistamaan, oli taikina viimeistä sekoitusta vaille valmiina kauhottavaksi vuokiin.

 1/3 dl vehnäleseitä
1 dl kauraleseitä

1 dl grahamjauhoa
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1-2 tl kanelia
0,5-1 tl jauhettua inkivääriä

1 muna
1,5 dl luonnonjugurttia
1/3 dl rypsiöljyä
2/3 dl hunajaa

2 omenaa raastettuna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita eri astiassa märät aineet keskenään. Yhdistä märät aineet kuiviin aineisiin ja sekoita vain sen verran, että ne sekoittuvat. Älä sekoita liikaa!
Kääntele viimeisenä omenaraaste (banaanimöhnä) taikinan joukkoon.
Täytä muffinsivuoat melko täyteen. Taikinasta tulee n. 8 isohkoa muffinsia, vähän riippuen vuokiesi koosta.
Paista 190 asteessa 20-25 minuuttia.


Koska kyseessä eivät ole kuppikakut vaan lesemuffinit, tulee muffineista melko tuhteja joten kovin montaa ei pysty aamupalaksi hotkimaan. Niiden esteettisyys ei myöskään yllä sokerihuurrutettujen serkkujensa tasolle mutta maku on oikein mainio.

Mango, kesä tiivistettynä

Aaah, mikään ei ole niin hyvää kuin Australian kesän kypsyttämä mango. Lajikkeina paras on mielestäni Kensington Pride mutta kyllä Honey Goldkin menee tai Calypso. Mangon voi myös leikata hankalasti tai sitten "oikein" mangosiiliksi. Entinen kämppiksemme Rohan opetti tämän minulle ja epämääräiseen veitsellä nyhräämiseen ei enää ollut paluuta.

Tämä mango päätyi jugurtin ja myslin kaveriksi. Tätä aamupalaa paremmaksi on vaikeaa päästä.

Omnomnom. 

Safarille!

Sydneystä löytyy hauskoja teemaillallisia-ja bileitä, ainakin jos tietää mistä etsiä. Yksi teemaillallisjärjestäjä on Secret Foodies-niminen organisaatio joiden webbisivun kautta saa ostettua lippuja illallisille joilla on yleensä jokin teema ja paikka kerrotaan vasta samana päivänä tekstiviestitse. Olen jo jonkun aikaa kyttäillyt sivua ja himoinnut illallista jossain hauskassa paikassa ja nyt torstaina pääsin viimein ensimmäistä kertaa Secret Foodiesia kokeilemaan.

Tällä kertaa teema oli safari ja meillä oli jo aavistus, että jotain eläinmeininkiä tässä varmaan on tiedossa. Klasun lisäksi mukana oli myös Klasun espanjalainen duunikaveri Blanca ja tämän avomies David, myöskin espanjollo.

Aamusta tekstari kertoikin, että suuntanamme on Taronga Zoo eli pohjois-Sydneyn eläintarha! Sinne pääsee parhaiten lautalla ja Vivid Sydney väritti vielä oopperataloa joten otimme tsiljoonannet kuvat talosta.

Jotain jengiä tantsuttamassa...

... Bond-tytsyt!

Eläintarhaan mentiin riippuhissillä ja vaikka oli pimeää, eikä eläimiä näkynyt, ne pystyi kyllä haistamaan. Tai näimme me yhden eläimen, puukengurun, siluetin mutta se näytti enemmän kissalta. Enkä ole varma onko koko puukengurua edes olemassa. Lienee samanlainen myyttinen otus kuin drop bear.

Vinkkua tarjolla

Gorilla mun paikalla 

Kaikille oma toteemieläin ja nätti kattaus

Kattauksen ja miljöön lisäksi safaritunnelmaa luotiin myös soittamalla ainakin jotenkin afrikkaan liippaavaa musiikkia ja näytämällä screeniltä luontodokkaria leijonista. Hetken päästä seuraamme liittyi myös pari ihan oikeaa eläintä, sillä eläintarhan henkilökunta toi näytille ja silitettäväksi parta-agaman ja timanttipythonin.

Lisko oli (ylläri ylläri) piikikäs ja kuiva, käärme taas sileä ja viileä. Molemmat ovat täkäläisiä natiiveja ja olen melko varma, että Port Douglasissa tiellä lojuskellut python oli samaa kaliiberia kuin tämä eläintarhankin asukki.

Parta-agama chillaa

Python valmiina kietotumaan kaulan ympärille. Ehkä sillä oli myös nälkä...

Valitettavasti ruoka ei ollut tällä kertaa tehty eläintarhan asukeista vaikka pandaburgeri olisikin ollut mielenkiintoinen elämys. Tarjolla oli herkullisia, raakoja merirapuja alkupaloiksi, pääruoaksi pihviä ja jälkkäriksi hauskasti kuumaa ja kylmää yhdistelevää sorbettia ja sitruunakakkua. Kokki oli sama heebo joka kokkailee Morrisons-raflassa missä juuri kävimme ruotsalaisten kavereittemme kanssa Vividin pällistelyn jälkeen. Tällä kertaa safka oli jopa paremmin onnistunutta kuin ravintolassa. Ainut moite pitänee antaa viinistä joka ei ollut ihan huippuluokkaa mutta ainakin sitä sai tarpeeksi.

Minä ja espanjollot

Ravut, limaiset mutta hyvät

Pihviä, ei eläintarhan lehmistä 

Herkkua!

Koska rakastan teemoja ja ruokaa, oli myös tämä safari aivan loistava. Haluan ehdottomasti uudelle teemaillalliselle, varsinkin kun sapuska oli varsin onnistunutta. Nyt pitää vain odotella seuraavaa hauskan kuuloista teemaa.

Kirjakauppa-kahvila Gertrude & Alice

Eilen minulta kysyttiin eräässä tilaisuudessa mikä olisi unelma-ammattini. Vastasin, että unelmieni duuni olisi olla viisas proffa jonka sylikoira puree kaikkia häiritseviä opiskelijoita nilkkoihin. Seuraava vaihtoehto olisikin sitten perustaa kirjakauppa-kahvila jossa woodyalleniläiset ihmiset siemailisivat teetä ja selailisivat Kafkaa.

Onneksi Bondilla on jo tälläinen kahvila joten minä voin keksittyä tuohon proffavaihtoehtoon ja nauttia teestä ja kirjoista jonkun muun uurastamina. Mestan nimi on Gertrude & Alice ja se on, kulunutta bloggaajasanaa käyttäen, IHANA!

Ulkopaikat

Kirjoja on kaikkialla, sisällä ja ulkona on muutama pöytä missä safkata tai kahvitella ja asiakkaina on kaikkea poliitikasta mouhottavista mummeleista mäkkiä naputtavasta histeritytöstä pikkumyynutturassaan.

Klassikoita 

Linssisoppaa

Sapuska on täällä hyvää ja teevalikoimaa koostuu T2:sen herkuista. Kahvikaan ei ole huonoa. Kahvilan pitäjinä on sekalainen sakki homomiehiä, trendikkäitä nörttitsiksejä ja aivan liian nuoren näköisiä baristakundeja. Kukaan ei ole tullut mussuttamaan kun olen lukenut pöydillä makaavia kirjoja lounaan lomassa. Se on ilmeisesti homman nimi. Kukaan ei tullut myöskään mussuttamaan kun luin Kindleäni kirjojen lomassa vaikka itselleni tuli siitä vähän huono omatunto...

Talvi tulee!

Sisältä

Gertrude & Alice on jokaisen oman elämänsä eevakolun unelmapaikka. Täällä jos missä on hyvä potea eksistentialistista kriisiä lemongrass & ginger-teekupposen kanssa.