Kaloja narraamassa

Rannalla asuessa ja merta päivittäin tiiraillessa välillä tulee mieleen huonoja ideoita kuten "hei, laitanpa tänään tämän lyhyen hameen, ei sieltä mereltä varmaan paljoa tuule..." mutta joskus myös hyviä ideoita, kuten "miksi ei mentäisi kalastamaan ja samalla saattaa nähdä vähän valaitakin kun kerta on valasaika ja tuolla meressä on varmaan jotain kaloja".

Kalastusaluksemme. "We're gonna need a bigger boat"

Sydney aamunkoitteessa

Aurinko nousee

Kalastusalus jonka kapteeni heitti huonoa läppää ja oli muutenkin aika klassisen vanhan kalastajan oloinen (ihan hyvässä mielessä), lähti Rose Bayn satamasta auringonnousun aikaan. Kun pääsimme avoveden äärelle oli aika pujottaa yhteen koukkuun kalmaria ja toiseen pikkukala ja lähettää "good vibes" kuten kapteeni asiaa kuvaili, kaloille noin kahden-kolmenkymmenen metrin syvyyteen mihin lyijypaino syötit vei.

Ensin vaikutti siltä, etteivät syötit kiinnosta ketään mutta jossain vaiheessa vavassa tuntuikin merkittävästi aaltojen nykimisestä eroava nykäisy ja jokin alkoi pistää hanttiin kun aloin kelaamaan siimaa. Väsytystaistelu ei ollut mitenkään valtaisa ja pelkäsin jo saaliin karanneen mutta lopulta merestä nousi hieno napsija ja kalatili oli avattu!

I haz fish!

Napsija irti koukusta ja uutta syöttiä veteen. Välillä kapteeni tosin vaihtoi veneen paikkaa kun vaikutti siltä, että kalat luurasivat jossain muualla. Paikan vaihto oli selvästi hyväksi sillä ennen pitkää siimassa tuntui kunnon nykäisy. Nyt oli jotain isompaa koukussa ja sain ihan oikeasti tapella kalan kanssa, antamaan välillä siimaa ja välillä kelaamaan mutta lopulta laidan yli nousi hieno, noin kaksi kiloinen kingfish! Illallissuunnitelma vaihtuikin napsijacurrystä sashimiksi sillä kingfish on todella hyvää raakana ja paistettunakin erinomaista.

Suurta valkoista metsästäjää lykästi taas!

Kalaonneni ei ollut kuitenkaan vieläkään ehtynyt vaan Ahti päätti antaa kolmannenkin kalan. Tällä kertaa kyseessä oli Leatherjacket, kohtalaisen ruma mutta ilmeisesti kuitenkin ihan syötävä eliö. Klasukin kunnostautui pienempien kalojen saalistamisessa ja kelasi saaliikseen melko ruman hirviökalan, kersantti Bakerin.

Kauhukala (siinä vasemmalla)

Kalojen lisäksi reissuun toi jännistystä melko rankka merenkäynti, valaat ja kylmä sää. Meri oli jo heti alusta alkaen melko agressiivinen ja aallokko vain paheni koko ajan. Monet muista kalareissaajista kävivät laattailemassa laidan yli mutta kalastustiimi A&K piti aamukahvit sisässä.

Valaita on tänä vuonna näkynyt ilmeisesti taas enemmän kuin koskaan ja olisi ollut ihme jos emme olisi jotain valaanpuolikasta bonganneet. Kalaonni koski myös valaita ja ensin näimme pari pienempää ryhävalasta jotka matkasivat ihan veneemme ohitse jonnekkin pohjoiseen. Hetken päästä kolmas valas LOIKKASI ilmaan vähän matkan päässä! En ole vielä koskaan nähnyt valaita loikkimassa, tämä oli ehdottomasti hienointa mitä olen nähnyt valaan koskaan tekevän. Koska valaista ei ole valokuvia, laitan tähän korvaukseksi kuvan albatrossista. Melkein yhtä hieno.

Water, water, every where,
 And all the boards did shrink;
 Water, water, every where,
 Nor any drop to drink.

Neljä kalaa ja kolme valasta myöhemmin keskityimme lämpiminä pysymiseen sillä viima oli melkoinen ja vaikka sää oli aurinkoinen, talvinen epätyyni valtameri puhalsi kylmyyttä luihin ja ytimiin. Kotona odotti onneksi lämmin suihku ja illaksi kuningaskalasashimia ja kuningaskalaa pannulla paistettuna tillivoikastikkeessa.

Sashimia

Paistettua kuningaskalaa

Koska muista kalastausreissun oikeastaan kukaan muu ei yhtä napsijaa lukuunottamatta saanut mitään, lahjoitimme leatherjacketin ja kersantti Bakerin lohdutuspalkinnoiksi mutta napsijan kokkailimme seuraavana iltana herkullisessa massaman-curryssä. Olenkohan sittenkin väärällä alalla kun kerta koko aluksen kaloista yli puolet oli minun saalistamiani vai olenko vain onnekas maakrapu? Varmaa on vain, että tällä kertaa en päästä kalastusreissujeni väliä venähtämään viittätoista vuotta vaan kuningaskalojen narraamiseen pitää päästä uudestaan, tosin ehkä mielummin kesällä.

Snap snap

Australian linnut, kauniita katsoa, kamalaa kuunnella

Takapihamme puussa hengailee välillä pari isoa cockatoota eli suomeksi kakadua jotka inspiroivat minua hieman kitisemään australian faunan kammottavasta rääkymisestä. On täällä jossain korvessa jotain ihanasti lurittelevia satakieliä tai muita hömötiaisia mutta asumuksen lähimaastossa elelee lähinnä joko kirkuvia lepakoita, rääkyviä kakaduja tai hekottelevia kookaburria.

Onhan se omalla tavallaan aika khuulia, että variksien sijaan geneerinen lintu on iso valkoinen papukaija mutta olisiko joku voinut antaa raasuille nätimmän äänen? No, ei voi kaikkea saada edes kakadu. Näistä on muuten myös musta variantti mutta ne ovat harvinaisempia. Olen vain kerran nähnyt.

Takapihamme rääkyjä

Jos ette usko, niin tsekatkaa itse. Kakadun ääninäyte:

Kookaburra naurava lintu on, kuningas se on koko viidakon! Hoo kookaburra, haa kookaburra, nauru vallaton!

Tämä pikkukookaburra chillaili Palm Beachin metsikössä. 

Ja ne nauraa yleensä kimpassa ja kilpaa. Kookaburra hekottamassa:

Koiralohikäärmeleijona vartioi

Koska ilma on snadisti sateisen ja myrskyä enteilevän oloinen parin päivän helteen ja auringon paisteen jälkeen, sain flashbackkejä Japanin reissulta. Meillä oli muutama tunti kulutettavana viimeisenä päivänä Nahassa, Okinawan suurimmassa kaupungissa ennen lentoa Osakan kautta takaisin Australiaan. Koska emme keksineet mitään tähdellistä tekemistä, kävimme vain kävelemässä ympäri Nahan asuinaluetta ja räpsin mahdollisimman monta kuvaa Okinawan katoista, tarkemmin ottaen pahoja henkiä häätävistä koiralohikäärmeleijonista, shishoista, joita oli PALJON! Mikään itseään kunnioittava katto ei ota vastaan pahoja henkiä vaan on varustatunut kahdella eliöllä. Toisella on aina suu kiinni sillä se pitää hyvät henget sisällä talossa ja toisella ammollaan, pahoja henkiä karkoittakseen. 

Tiesittekö, että Okinawa oli ennen Japaniin liittämistä oma keisarikuntansa, Ruykuy? 

Jos ette tienneet edellistä, ette varmaan tienneet, että okinawalaisilla oli myös oma kielensä jota harva enää puhuu.

Okinawan saarilla elää maailman vanhimpia ihmisiä, varmaan koska pahat henget pysyvät poissa.

Tai koska siellä syödään vain kalaa ja levää eikä mitään epäterveellisyyksiä. 

Tai syödään siellä sikaa myös kaikissa muodoissa ja jätskiä koska amerikkalainen varuskunta.  

Tässä mennään jo överiksi. Mihin tuo kolmas koiraleijona auttaa? 

Pari kunnollista ja pari hömelöä versiota. 

Kattotiilien ei tarvitse olla ankeita ja ilmeisesti nämä ovat myös taifuuninkestäviä koska ovat vielä paikallaan.

Normisunnuntai Bondilla

Tavallinen talvisunnuntai Bondilla. Aurinko nousi vähän ennen seitsemää, lenkkeilijät ja koiran lenkittäjät valtaasivat rantapromenaadin ja surffaajat nappasivat laudat kainaloon ja painuivat seitsemäntoista-asteiseen veteen. Noin kymmenen maissa myös meidän residenssimme asukkaat liikahtivat kohti sunnuntaiaamun aktiviteetteja. Klasu meni veteen, minä suuntasin joogasalille.

Sillä aikaa kun minä treenailin seisovaa koiraa ja Klasu otti mittaa aalloista rannan pohjoispäädyssä, ui rannan eteläpäätyyn...valas!

Noin kymmenmetrinen etelänmustavalas oli ilmeisesti uteliaalla tuulella, sillä se uiskenteli lähelle rantaa ja keskelle surffaajia. Valitettavasti en ollut itse paikalla eikä Klasukaan huomannut pohjoisessa ollessaan mitään pörrääviä helikoptereita kummempaa mutta aamun jumpan tietotoimisto ja päivän lehdet kertoivat uskomattomia valasjuttuja:

Sydney Morning Heraldin juttu
Guardianin video

Surffaajan ilmalento oli myös tallentunut kameraan. Ja näin lentää surffaaja:

Kuvan ottaja tuntematon.

Näin meillä.

Safarille!

Sydneystä löytyy hauskoja teemaillallisia-ja bileitä, ainakin jos tietää mistä etsiä. Yksi teemaillallisjärjestäjä on Secret Foodies-niminen organisaatio joiden webbisivun kautta saa ostettua lippuja illallisille joilla on yleensä jokin teema ja paikka kerrotaan vasta samana päivänä tekstiviestitse. Olen jo jonkun aikaa kyttäillyt sivua ja himoinnut illallista jossain hauskassa paikassa ja nyt torstaina pääsin viimein ensimmäistä kertaa Secret Foodiesia kokeilemaan.

Tällä kertaa teema oli safari ja meillä oli jo aavistus, että jotain eläinmeininkiä tässä varmaan on tiedossa. Klasun lisäksi mukana oli myös Klasun espanjalainen duunikaveri Blanca ja tämän avomies David, myöskin espanjollo.

Aamusta tekstari kertoikin, että suuntanamme on Taronga Zoo eli pohjois-Sydneyn eläintarha! Sinne pääsee parhaiten lautalla ja Vivid Sydney väritti vielä oopperataloa joten otimme tsiljoonannet kuvat talosta.

Jotain jengiä tantsuttamassa...

... Bond-tytsyt!

Eläintarhaan mentiin riippuhissillä ja vaikka oli pimeää, eikä eläimiä näkynyt, ne pystyi kyllä haistamaan. Tai näimme me yhden eläimen, puukengurun, siluetin mutta se näytti enemmän kissalta. Enkä ole varma onko koko puukengurua edes olemassa. Lienee samanlainen myyttinen otus kuin drop bear.

Vinkkua tarjolla

Gorilla mun paikalla 

Kaikille oma toteemieläin ja nätti kattaus

Kattauksen ja miljöön lisäksi safaritunnelmaa luotiin myös soittamalla ainakin jotenkin afrikkaan liippaavaa musiikkia ja näytämällä screeniltä luontodokkaria leijonista. Hetken päästä seuraamme liittyi myös pari ihan oikeaa eläintä, sillä eläintarhan henkilökunta toi näytille ja silitettäväksi parta-agaman ja timanttipythonin.

Lisko oli (ylläri ylläri) piikikäs ja kuiva, käärme taas sileä ja viileä. Molemmat ovat täkäläisiä natiiveja ja olen melko varma, että Port Douglasissa tiellä lojuskellut python oli samaa kaliiberia kuin tämä eläintarhankin asukki.

Parta-agama chillaa

Python valmiina kietotumaan kaulan ympärille. Ehkä sillä oli myös nälkä...

Valitettavasti ruoka ei ollut tällä kertaa tehty eläintarhan asukeista vaikka pandaburgeri olisikin ollut mielenkiintoinen elämys. Tarjolla oli herkullisia, raakoja merirapuja alkupaloiksi, pääruoaksi pihviä ja jälkkäriksi hauskasti kuumaa ja kylmää yhdistelevää sorbettia ja sitruunakakkua. Kokki oli sama heebo joka kokkailee Morrisons-raflassa missä juuri kävimme ruotsalaisten kavereittemme kanssa Vividin pällistelyn jälkeen. Tällä kertaa safka oli jopa paremmin onnistunutta kuin ravintolassa. Ainut moite pitänee antaa viinistä joka ei ollut ihan huippuluokkaa mutta ainakin sitä sai tarpeeksi.

Minä ja espanjollot

Ravut, limaiset mutta hyvät

Pihviä, ei eläintarhan lehmistä 

Herkkua!

Koska rakastan teemoja ja ruokaa, oli myös tämä safari aivan loistava. Haluan ehdottomasti uudelle teemaillalliselle, varsinkin kun sapuska oli varsin onnistunutta. Nyt pitää vain odotella seuraavaa hauskan kuuloista teemaa.

Vieraita Suomesta!

Mikä voisi olla ärsyttävämpää kuin todella pitkän blogipostauksen kirjoittamisen jälkeen blogger päättää tuhota koko hela hoidon? No ehkä muutama muu asia mutta kyllä tämä jossain Top 10:ssä sijaitsee hyttysten ja huonosti käyttäytyvien lasten seurassa.

No, uudestaan, uudestaan sanoi teletappi ysikytluvulla:

Postaukset laahaavat kiireen ja laiskuuden vuoksi pari viikkoa jäljessä. Paljon on ehtinyt tapahtua sitten Tasmanian ja muuton. Ystävämme Ville ja Jenni lennähtivät lähestulkoonmaailmanympäriturneensa ensimmäiseen etappiin, eli meille. Pari ensimmäistä päivää olimme päivisin töissä mutta pääsimme esittelemään iltaisin pari suosikkipaikkaamme, The Local Taphousen ja Stuffed Beaverin. Taphouseen tulee näköjään vietyä kaikki tänne eksyvät immeiset mutta hyvä niin, se on hyvä mesta ja tuskin tavallinen turisti eksyisi Darlinghurstin perukoille olutpubeilemaan tai Bondi Roadille epäilyttävään näköiseen pikkudineriin.

Loppuviikon otimme töistä vapaaksi kunnon turisteilua varten. Aloitimme ensimmäisen vapaapäivän myöskin yhdestä suosikkipaikastamme, entisen kämppämme takakujalta löytyvästä Joe Blackista joka on suositusten ja huhujen myös yksi Sydneyn parhaista kahvinnautiskelupaikoista. En ole kovin kummoinen kahviasiantuntija, vaikka juonkin kahvia lähinnä maun vuoksi mutta kyllä JB:n kahvi on aina todella hyvää.

Ville on kahviguru. Ja sillä on aikas magee kamera myös

Jenni! 

Joe Blackista saa myös eksoottisia sifoni-ja cold drip-kahveja. Ne ovat hyvän makuisia mutta parasta on kuvauksellinen tarjoilu.

Kyllä kahvihipsterit osaa söpötarjoilun! 

Turistipäivämme jatkui lauttamatkalla Manlyyn. Oma rantamme oli mennyt täysin laguunimoodiin, ei aallon aaltoa joten vaikka Ville ja Jenni olivatkin surffauksesta kiinnostuneita, oli meri epäkiinnostunut tarjoamaan mahdollisuutta siihen. Mutta Sydneyssähän rantoja riittää ja aina voi testaa muita rantoja, kuten tässä tapauksessa Manlya. Sielläkin tosin potentiaalinen surffaus tyssäsi aallottomuuteen ja rantavahdit yrittivät säikytellä lähestyvillä blue bottleilla mutta urheat suomalaiset (kaikki muut paitsi minä) lutrasivat silti vedessä. Biitsin lisäksi tsekkasimme myös Murray´s-panimoraflan. Tarjolla oli oluita laidasta laitaan ja upeat näkymät rantaan.

Oluita valkkaamassa

Oluiden lisäksi maistelimme myös muita paikallisia herkkuja, Ben Bryn burgereita. Klasu kävi jonkin aikaa pari päivää viikosta Manlyssa töissä ja aina hehkuttaa Ben Bryn perushampparia väittäen sitä jopa Qeenstownin Fergburgerin kaltaiseksi. Aika kovat olivat väittämät ja odotukset mutta Ben Bry lunasti ne kunnialla. Hamppari oli to-del-la hyvä.

Nom nom

Rantalomailun vastapainoksi lähdimme perjantaina vuorilomailemaan eli Blue Mountainssille puskakävelemään. Katoomba ja jo siskon kanssa reissatessa hyväksi havaittu hostelli Numero 14 saivat kunnian nauttia vierailustamme jo toisen kerran. Tällä kertaa olimme samassa mökissä mutta yläkerrassa.

Ville-rukka oli napannut jonkin australialaisen pöpön ja joutui jättämään itse kävelyn väliin. Kävelyä ennen kävimme kuitenkin kunnon turistien tapaan räimimässä kuvia Three Sisters-nimisestä kiinnostavasta kivimuodostelmasta Echo Pointilla. Viime kerralla emme edes tainneet käydä tällä näköalapaikalla.

Laaksoa 

Kolme sisarusta

Kivimuodostelman edessä poseerausta

Tällä kertaa reittimme oli samantyyppinen kuin viime vierailulla. Laskeuduimme alas Leuran laaksoon ja kömmimme sieltä pois portaita jonka jälkeen kävelimme takaisin lähtöpaikkaan vuoren reunamaa pitkin. Portaat vain olivat tällä kertaa Fuber Stepsien sijaan Giant Stairway, sillä viimeksi kun yritimme tätä samaista reittiä kävellä, eli salama iskenyt Giant Stairwayn rikki. Nyt se oli kuitenkin korjattu ja pääsimme "nauttimaan" ylösnoususta.

Portaita ylös! 

Matkalla jossain

Sieniä taidekuvassa

Vesi putoilee

Aurinko laski ja vuoret alkoivat sinertää

Seuraava turisteilukohteemme oli tutun ja turvallisen vuoriston sijaan uusi, villi ja jännittävä. Ei niinkään kohteen itsensä takia, vaan sijainnin. Menimme nimittäin pällistelemään australian faunaa Featherdalen eläintarhaan joka sijaitsee kaukana lännessä, Blacktownissa. Blacktown on niin kaukana lännessä, että idän asukki ei sinne juurikaan koskaan eksy ja on Australian mittakaavassa todella villi lähiö täynnä maahanmuuttajia ja rikollisuutta eli jotain Korson ja Rastilan tapaista.

Blacktown näytti aika tavalliselta lähiöltä, mitä nyt ostarilla suurin osa rafloista myi kebaamia ja hyvää kebaamia olikin. Featherdale oli todella positiivinen tuttavuus sillä kengut ja emut hyppelivät siellä vapaina ja niitä sai ruokkia ja silitellä. Myös koalan kanssa sai poseerata vaikka syliin sitä ei saanutkaan sillä missään muualla, paitsi Queenslandissa ei saa koaloita halia. Näimme myös kaikki perinteiset eläimet dingoista käärmeisiin ja aivan valtavan suuren krokotiilin. Siitä olisi saanut laukut koko suvulle ja vielä olisi jäänyt yli. Harmi vain, että kroksa oli hankalasti piiloutunut lasin taakse eivätkä kuvat onnistuneet.

Emuja, siinä oikealla

Jenni ja kenguru

Lauma ja sen johtajauros jota kiinnostivat naaraat. Naaraita ei taas kiinnostanut. 

Pikkukengu pussissa!

Nälkäinen emu

Vuohi yritti syödä Klasun

Koala oli karhea ja mähmäinen 

Näimme myös ruman vompatin. Tämä oli eri lajia kuin söpöt vompatit

Eläimien jälkeen oli viinien vuoro. Sunnuntai kului rattoisissa ja aurinkoisissa merkeissä Hunter Valleyssä. Viinit olivat jälleen kerran erinomaisia ja mukaankin tarttui muutama pullo. Katsastimme monta tilaa missä emme olleet ennen käyneet sekä yhden vanhan tutun, Small Vinemakers Centraalin jonka valikoima on niin laaja, ettei sitä saa kerralla, eikä kahdellakaan testattua.

Viinitiloilla on aina hauskaa maisteltavaa

Viinitiloilla on aina kauniit maisemat

Viinitiloilla on aina tynnyreitä koristeena

Viinitiloilla on aina, noh, viiniä

Nyt vieraat ovat jo matkanneet kotomaahan Balin ja Kiinan kautta ja uskollinen sohvamme odottelee uusia matkalaisia. Hyvää seuraa, rusinapaahtoleipää ja majapaikka olisi tarjolla, kuka tulee seuraavaksi?