perjantai 20. huhtikuuta 2012

Eläinystävämme

Täällä Sydneyssä on joutunut tottumaan vähän erilaiseen eliöpopulaatioon kuin Kalliossa. Lepakot ja papukaijat ovat valloittaneet taivaat harakoiden ja varpusten sijasta, koirat ovat pienempiä ja keskimäärin lyhytkarvaisempia ja oravien sijaan puissa on opossumeja. Eniten tuttavuutta olemme kuitenkin joutuneet tekemään erilaisten kuoriaisten ja hämähäkkien kanssa. Eniten hämähäkkejä näkyy ulkona, talojen pihapuihin on tehty massiiviset verkot, mutta jonkun verran myös sisällä, jopa täällä 22. kerroksessa. Oma suhtautumiseni hämähäkkeihin on edelleen suhteellisen välinpitämätön, kunhan ne eivät ole a. punaselkäisiä b. todella isoja ja mustahkoja ja näin ollen tässä järjestyksessä Aussien myrkyllisin ja sen supermyrkyllinen hämppyrikaveri.

Friendly neighborhood redback spider
Sydney funnel web spider. Niin, sen nimessä on Sydney koska niitä on TÄÄLLÄ SYDNEYSSÄ
Hieman vastenmielisempi tuttavuus sen sijaan ovat torakat. Ja täällä niitä tulee kaikissa koissa pienestä liian isoon. Pienen torakan liiskaamiseen riittää talouspaperin pala mutta isoja torakoita ei meinaa saada hengiltä edes Aussi-Voguella. Kenkiäni en tietenkään moiseen brutaaliin puuhaan käytä, sillä kuolleesta torakasta jäävä läntti voi olla aika melkoinen. Entinen kämppiksemme Douglas vihasi ekotalon torakoita niin paljon, että järkkäsi yhtenä päivän kunnon torakkaverilöylyn. Kuolleita torakoita oli pihalla kymmeniä, sisällä vielä lisää. Osa vaikutti kuolleilta ensimmäisen päivän jälkeen mutta saattoi alkaa uudestaan sätkimään. Mikäs sitä torakan tappaisi, ei edes torakkamyrkky. Mikä parasta, täkäläiset torakat osaavat myös lentää! Eivät hyvin, mutta juuri sen verran, että ne pääsivät parvekkeelle asti toiseen kerrokseen ekotalossa. Kesemmällä vaihtoehdot olivat siis joko pitää ikkunat kiinni ja paistua tai listiä torakoita iltaisin. Myös täällä 22. kerroksessa näkyy ihan minimaalisia torakanpoikasia ja onnistuin tänään nappaamaan sellaisesta suttuisen kuvan ennekuin litistin sen etusormeni alle. Isompia torakoita ei onneksi ole hetkeen näkynyt enkä usko, että niitä kerrostaloissa on niin paljoa. Ainakin näin toivon. Siksipä isomman torakan kuva ei ole oma vaan netistä pöllitty mutta aika hyvä kun siitä vähän voi hahmottaa kokoa.


Torakoita riittää pikkuriikkisistä...
...aivan liian isoihin

Toinen epämiellyttävä eläinvieras oli ekotalossamme takakujan rottakolonian jäsenistö. Itse en onneksi koskaan nähnyt rottaa sisällä, mutta Shelma näki kerran; onneksi ei laseja särkynyt. Ne myös järsivät Shelman Havaianaksista reunat piloille, kengistä tuli liian terävät käyttää. Takakujalla niitä sen sijaan näkyi välillä, enemmän liiskaantuneina kuin elävinä. Täkäläiset rotat ovat mustarottia, suth isoja ja ruttoisia näyttäisivät olevan. Rottien yleisyyteen kyllä auttoi se, että kanat menivät toiseen kämppään, rotille jäi vähemmän sapuskaa takapihalle.

Syön sandaalisi ja saat ruton
Myös hyttysiä on tullut läimittyä kuoliaaksi, lähinnä öisin. Täkäläiset hyttyset eivät myrkyllään vedä vertoja suomalaisille tappajahyttysille. Pisto kutiaa vain muutaman tunnin muutamaan viikkoon verrattuna, eikä siitä nouse kovin kummoista paukamaakaan. Inhottavinta on yöllinen ininä korvanjuuressa. Onneksi hyttysiä on ollut aika maltilliset määrät, pelkäsin pahempaa. Ei tarvita hyttysverkkoja öisin niin kuin vaikkapa Aasiassa. Hyttyset näyttävät täällä ihan samalta kuin Suomessakin, ehkä vähän pienemmiltä vain.

Hämppyrit, iso torakka ja rotta täältä: 
http://www.idilium.com/spiders/redback%20spider%203.jpg
http://www.spiderzrule.com/spider107/Picture%20197.jpg
http://www.causticsodapodcast.com/wp-content/uploads/2011/07/blackrat.jpg
http://www.visualphotos.com/photo/1x7235093/australian_cockroach_bf2151.jpg

2 kommenttia :

  1. Ootteko te nähneet noita myrkyllisiä hämppiksiä?

    VastaaPoista
  2. Ei olla noita kumpiakaan, vaan perus huntsmaneja verkoissaan. Niide myrkky ei oo nii pahaa ja ne on epäagressiivisempia. Pitää räpsii kuva seuraavan kerran ku näkee hienon. Ex-kämppis oli nähny jossain Surry Hilssissä kyl redbackin myös mut ilmeisesti ne on aika arkoja ja funnelwebit taas kohtuu harvinaisia, vaikkakin agressiivisia, ettei niitä kauheena nää.

    VastaaPoista