Matkaleuhutusta

Jennin blogissa oli matkatriviaa ja koska tätä varten saa tonkia vanhoja kuvavarastoja naamakirjasta, kopsin laiskuuksissani idean.

Fujisan, Japani

Kuinka monessa maassa olet matkustanut? 
Aika monessa mutta en silti ihan kaikkialla, koska joissain paikoissa olen käynyt kahdesti tai kolmesti. Suuri osa itä-Eurooppaa on myös katsastamatta, samoin isot maat kuten Kiina ja Intia. Lisäksi teoriassa voisin sanoa käyneeni vaikka kuinka monessa Stanissa koska kävin aikoinaan Neuvostoliitossa, mutta se olisi vähän ehkä huijausta. 

Maasaldo on 32: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Saksa, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Englanti, Skotlanti, Ranska, Espanja, Italia, Vatikaani, Venäjä (myös NL), Kreikka, Israel, Egypti, Gambia, Senegal, Thaimaa, Kambodza, Japani, Yhdysvallat, Costa Rica, Meksiko, Brasilia, Argentiina (vain päivän), Australia ja Uusi-Seelanti.

 
visited 30 states (13.3%)
Create your own visited map of The World or Like this? try: Eddie the DJ

Kuinka monessa maassa olet asunut?
Kahdessa muistan asuneeni, Suomessa ja Australiassa. Äiti sanoo, että olen asunut myös Neuvostoliitossa mutta sitä ei lasketa koska se lakkasi olemasta.

Senegalissa matkalla kohti ekomökkejä (kuvan ottanut Jenni)

Mitä ilman en matkusta?
Aina lompakko mukana ja kännykkä. Pidän passia mukana aina paitsi Australian sisäisillä lennoilla. Pitkiä matkoja en matkusta ilman lentosukkia.

Yosemiteessa, USA

Miksi aloitit matkustamaan?
En varsinaisesti koskaan aloittanut matkustamaan. Se vain tapahtui.

Toscanalainen villisika

 



Miksi matkustat yksin? Mitä positiivisia ja negatiivisia puoli on yksin matkustamisessa?
En matkusta yksin. Paitsi työmatkoja.

Miten matkustaminen on muuttanut elämäsi?
Olen nähnyt mualimaa. Varmasti se avaa pespektiiviä ihan eri tavalla kuin himassa nyhjöttäminen. Afrikassa ja Aasiassa käyminen varsinkin on ollut mielenkiintoista. Esimerkiksi Japani on niin erilainen mihinkään länsimaahan verrattuna, että siellä käymättä asiaa on vaikea ymmärtää. Ja olenhan päässyt myös tilaamaan vinkkua ja kahvia kouluranskalla-ja espanjalla!

Japanilaista "ruokaa"

Mikä on oudoin ruoka, jota olet matkalla maistanut?
Ötökät, levät, eri elukoiden kuten krokotiilin tai käärmeen liha.

Quetzal-lintu Costa Ricassa

Onko sinua koskaan pelottanut matkoillasi?
Vain liikenteessä. Siellä sitten montakin kertaa.

Onko olemassa jokin maa, johon aina palaat?
Jos käyntikertoja lasketaan, niin Italia ja Rooma tai Ruotsi ja Tukholma tai Viro ja Tallinna. Olen minä Pietarissakin käynyt aika monta kertaa. Suomea en tähän kategoriaan laske koska se ei ole maa vaan mielentila.

Onko sinulla pakkausrituaaleja?'

Hahahah, joo: "mikä tällä kertaa jäi..."

Chichen Itzan pelikentän luuserejoukkue ikuistettuna. 

Mikä on kaunein ranta, jonka olet ikinä nähnyt?
Pakko vähän kehaista tätä kotirantaa. Ei kovin montaa Bondin voittanutta löydy. Costa Rican Mal Paisin ranta oli myös hieno, samoin Gambian rantsu. Australiassa on kyllä niin monta upeaa rantaa, että on vaikea valita.

Mikä oli ensimmäinen ulkomaanmatkasi?
Kävin pienenä isän kanssa Italiassa ja Egyptissä. En ole varma kumpi oli ensin. Molemmissa oli kuumaa.

Mainitse 5 asiaa bucketlistaltasi? Intiaan pitää mennä. Kiinaankin pitää mennä. Papua Uuteen Guineaan pitää myös mennä. Peruun ja Chileen ja. Ja Antarktikselle! Sinne pitää ehdottomasti mennä!

Himenji-jo, linna Japanissa

Onko olemassa paikkaa, johon et halua matkustaa?
En tunne vetoa reissata naisia alistaviin, kivikautisiin sovinistivaltioihin. Paitsi ehkä jossain vaiheessa pitää käydä Iranissa...

Mitä kaipaat Suomesta kun matkustat pitkään?
Sukuja ja ystäviä. En kaipaa säätä.

Meitsi vuosien takaa khmer-kuteissa :) (kuva Jenni)

Uskotko, että joskus asetut vielä jonnekkin, ja jos niin minne?
Saas nähä.

Mikä on suosikki lentokenttäsi ja lentoyhtiösi?

Qantas! Vedän vähän kotiin päin mutta suureksi ja vanhaksi lentoyhtiöksi yllättävän hyvä.

Mikä on suosikkikaupunkisi?
Sydney! En minä muuten täällä asuisi. Hyvänä jaetun sijan kakkosina tulevat Melbourne, New York, San Francisco, Kioto, Osaka, Helsinki, Tallinna, Sienna ja Rooma.

Koiralohikäärmeleijona vartioi

Koska ilma on snadisti sateisen ja myrskyä enteilevän oloinen parin päivän helteen ja auringon paisteen jälkeen, sain flashbackkejä Japanin reissulta. Meillä oli muutama tunti kulutettavana viimeisenä päivänä Nahassa, Okinawan suurimmassa kaupungissa ennen lentoa Osakan kautta takaisin Australiaan. Koska emme keksineet mitään tähdellistä tekemistä, kävimme vain kävelemässä ympäri Nahan asuinaluetta ja räpsin mahdollisimman monta kuvaa Okinawan katoista, tarkemmin ottaen pahoja henkiä häätävistä koiralohikäärmeleijonista, shishoista, joita oli PALJON! Mikään itseään kunnioittava katto ei ota vastaan pahoja henkiä vaan on varustatunut kahdella eliöllä. Toisella on aina suu kiinni sillä se pitää hyvät henget sisällä talossa ja toisella ammollaan, pahoja henkiä karkoittakseen. 

Tiesittekö, että Okinawa oli ennen Japaniin liittämistä oma keisarikuntansa, Ruykuy? 

Jos ette tienneet edellistä, ette varmaan tienneet, että okinawalaisilla oli myös oma kielensä jota harva enää puhuu.

Okinawan saarilla elää maailman vanhimpia ihmisiä, varmaan koska pahat henget pysyvät poissa.

Tai koska siellä syödään vain kalaa ja levää eikä mitään epäterveellisyyksiä. 

Tai syödään siellä sikaa myös kaikissa muodoissa ja jätskiä koska amerikkalainen varuskunta.  

Tässä mennään jo överiksi. Mihin tuo kolmas koiraleijona auttaa? 

Pari kunnollista ja pari hömelöä versiota. 

Kattotiilien ei tarvitse olla ankeita ja ilmeisesti nämä ovat myös taifuuninkestäviä koska ovat vielä paikallaan.

Hanget korkeat nietokset

Tänään on virallisesti kevään ensimmäinen päivä ja lämpötila on viimeiset viikot huidellut kahdenkymmenen paremmalla puolella. Tuntuu silti oudolta lähteä ulos paitasillaan, ilman nahkatakkia mutta uskottava on, kesä on kohta täällä!

Vielä absurdimmaksi olo muuttuu kun vertaa sitä parin viikon takaiseen hiihtoreissuun Snowy Mountainseille. Täällä on teepaitakeli mutta toissasunnuntaina tuiskutti lunta niin, että näkyvyys oli kaksi metriä! Parasta Australian lumessa on se, että se on tiukasti rajattu vuorille, eikä pääse sieltä karkaamaan ihmisten ilmoille.

Viime vuonna laskimme Perisher-vuoren rinteitä, tänä vuonna oli vuorossa se toinen vuori, Thredbo. Thredbo on siitä kivompi, että majoittua voi ihan sen juuressa ja rinteeseen voi majapaikasta kävellä. Thredbon alppikylä taitaa olla kesäisin aika kuollut mutta nyt se oli vielä täynnä elämää ja väkeä oli kuin merinolammaspipoa. Edulliseksi ei laskeminen täällä tule mutta jaoimme kustannuksia Klasun duunikaverin Kostjan ja tämän vaimon Annan kanssa.

Koska vedenpitävä kamerani oli unohtunut matkasta, eikä mitään takuuta sen toimivuudesta olisikaan ollut, ei lauantailta ole lainkaan kuvia, sillä ajattelimme, että lunta tulee niskaan ja kamera kärsii. No, päivä olikin mitä kaunein ja aurinkoisin ja laskimme monta tuntia auringonpaisteessa. Thredbo on vähän Perisheriä korkeampi joten jokainen mäki alkoi pakottaa reisiin kun tottumattomana laski mutta hauskaa oli. Lumi oli ihan ookoo, vähän kyllä jo iltapäivästä suosituimmilla reiteillä alarinteessä alkoi nurtsi paistaa paikoitellen mutta ihan hyvä silti.

Illalla kävimme testaamassa paikallisen brasilialaisen grillimestan sillä brasilialainen grilliruoka ja alppikylät sopivat yhteen kuin...öö.. no vaikka chilit fondueen eli ihan hyvin. Koska olimme alppitunnelmissa, oli testattava ainakin yksi sivunmittaisen schnapsilistan antimista. Hyvää oli.

Sini-punainen schnapps

Seuraava päivä valkeni ja nimenomaan valkeni sillä lunta oli tullut yön aikana lisää ja sitä tuiskutti edelleenkin. Olimme keksineet, että otamme hiihtohissin vuoren päälle ja safkaamme aamupalat ennen ensimmäistä laskua huipuilla. Idea oli mainio mutta jossain vaiheessa vuorta huomasimme, että huipulla tuulee ja kovaa. No, pääsimme joten kuten hissistä pois ja ravintolaan sisään ja toivoimme, että sää vähän selkenisi. Näkyvyys ulos oli olematon.

Näkyvyys nolla. Tuossa edessä pitäisi näkyä hiihtohissiä. 

Aamupalan kadottua parempiin suihin otimme itseämme niskasta kiinni ja suuntasimme tuiskuun. Ainut ikävä puoli tässä oli se, että muistin ensimmäisen pätkän tästä mäestä ja se oli melkoisen jyrkkä mutta vain nössöt ottavat hiihtohissin alas joten se oli menoa.

Mitä alemmas rinnettä meni, sitä enemmän alkoi taas näkyä ja loppumatka olikin ihan hauskaa. Päätimme, että emme mene enää siihen rinteeseen ja kohta hiihtohissi pistettiinkin sulki kun tuulta alkoi olla liikaa.

Puolessa matkaa näkikin jo jotain

Vaihdoimme vähän matalampaan rinteeseen mutta näkyvyys huipulla ei varsinaisesti parantunut. Kerran eksyimme reitille missä oli pujotteluskabat meneillään ja toisen kerran menimme ohi käännöksestä mihin olimme tähdänneet. Sunnuntain laskut olivat näin ollen vähän lyhemmät kuin lauantaina mutta lumi oli vastasatanutta ja parempaa ja jostain syystä väkeäkin oli vähän vähemmän. Eivät nössöt ole laskeneet miinus kolmessakymmenessä susia suksilla potkien niin kuin kunnon suomalaiset ja venäläiset!

Ensi vuonna Uuteen Seelantiin

Vieraita Suomesta!

Mikä voisi olla ärsyttävämpää kuin todella pitkän blogipostauksen kirjoittamisen jälkeen blogger päättää tuhota koko hela hoidon? No ehkä muutama muu asia mutta kyllä tämä jossain Top 10:ssä sijaitsee hyttysten ja huonosti käyttäytyvien lasten seurassa.

No, uudestaan, uudestaan sanoi teletappi ysikytluvulla:

Postaukset laahaavat kiireen ja laiskuuden vuoksi pari viikkoa jäljessä. Paljon on ehtinyt tapahtua sitten Tasmanian ja muuton. Ystävämme Ville ja Jenni lennähtivät lähestulkoonmaailmanympäriturneensa ensimmäiseen etappiin, eli meille. Pari ensimmäistä päivää olimme päivisin töissä mutta pääsimme esittelemään iltaisin pari suosikkipaikkaamme, The Local Taphousen ja Stuffed Beaverin. Taphouseen tulee näköjään vietyä kaikki tänne eksyvät immeiset mutta hyvä niin, se on hyvä mesta ja tuskin tavallinen turisti eksyisi Darlinghurstin perukoille olutpubeilemaan tai Bondi Roadille epäilyttävään näköiseen pikkudineriin.

Loppuviikon otimme töistä vapaaksi kunnon turisteilua varten. Aloitimme ensimmäisen vapaapäivän myöskin yhdestä suosikkipaikastamme, entisen kämppämme takakujalta löytyvästä Joe Blackista joka on suositusten ja huhujen myös yksi Sydneyn parhaista kahvinnautiskelupaikoista. En ole kovin kummoinen kahviasiantuntija, vaikka juonkin kahvia lähinnä maun vuoksi mutta kyllä JB:n kahvi on aina todella hyvää.

Ville on kahviguru. Ja sillä on aikas magee kamera myös

Jenni! 

Joe Blackista saa myös eksoottisia sifoni-ja cold drip-kahveja. Ne ovat hyvän makuisia mutta parasta on kuvauksellinen tarjoilu.

Kyllä kahvihipsterit osaa söpötarjoilun! 

Turistipäivämme jatkui lauttamatkalla Manlyyn. Oma rantamme oli mennyt täysin laguunimoodiin, ei aallon aaltoa joten vaikka Ville ja Jenni olivatkin surffauksesta kiinnostuneita, oli meri epäkiinnostunut tarjoamaan mahdollisuutta siihen. Mutta Sydneyssähän rantoja riittää ja aina voi testaa muita rantoja, kuten tässä tapauksessa Manlya. Sielläkin tosin potentiaalinen surffaus tyssäsi aallottomuuteen ja rantavahdit yrittivät säikytellä lähestyvillä blue bottleilla mutta urheat suomalaiset (kaikki muut paitsi minä) lutrasivat silti vedessä. Biitsin lisäksi tsekkasimme myös Murray´s-panimoraflan. Tarjolla oli oluita laidasta laitaan ja upeat näkymät rantaan.

Oluita valkkaamassa

Oluiden lisäksi maistelimme myös muita paikallisia herkkuja, Ben Bryn burgereita. Klasu kävi jonkin aikaa pari päivää viikosta Manlyssa töissä ja aina hehkuttaa Ben Bryn perushampparia väittäen sitä jopa Qeenstownin Fergburgerin kaltaiseksi. Aika kovat olivat väittämät ja odotukset mutta Ben Bry lunasti ne kunnialla. Hamppari oli to-del-la hyvä.

Nom nom

Rantalomailun vastapainoksi lähdimme perjantaina vuorilomailemaan eli Blue Mountainssille puskakävelemään. Katoomba ja jo siskon kanssa reissatessa hyväksi havaittu hostelli Numero 14 saivat kunnian nauttia vierailustamme jo toisen kerran. Tällä kertaa olimme samassa mökissä mutta yläkerrassa.

Ville-rukka oli napannut jonkin australialaisen pöpön ja joutui jättämään itse kävelyn väliin. Kävelyä ennen kävimme kuitenkin kunnon turistien tapaan räimimässä kuvia Three Sisters-nimisestä kiinnostavasta kivimuodostelmasta Echo Pointilla. Viime kerralla emme edes tainneet käydä tällä näköalapaikalla.

Laaksoa 

Kolme sisarusta

Kivimuodostelman edessä poseerausta

Tällä kertaa reittimme oli samantyyppinen kuin viime vierailulla. Laskeuduimme alas Leuran laaksoon ja kömmimme sieltä pois portaita jonka jälkeen kävelimme takaisin lähtöpaikkaan vuoren reunamaa pitkin. Portaat vain olivat tällä kertaa Fuber Stepsien sijaan Giant Stairway, sillä viimeksi kun yritimme tätä samaista reittiä kävellä, eli salama iskenyt Giant Stairwayn rikki. Nyt se oli kuitenkin korjattu ja pääsimme "nauttimaan" ylösnoususta.

Portaita ylös! 

Matkalla jossain

Sieniä taidekuvassa

Vesi putoilee

Aurinko laski ja vuoret alkoivat sinertää

Seuraava turisteilukohteemme oli tutun ja turvallisen vuoriston sijaan uusi, villi ja jännittävä. Ei niinkään kohteen itsensä takia, vaan sijainnin. Menimme nimittäin pällistelemään australian faunaa Featherdalen eläintarhaan joka sijaitsee kaukana lännessä, Blacktownissa. Blacktown on niin kaukana lännessä, että idän asukki ei sinne juurikaan koskaan eksy ja on Australian mittakaavassa todella villi lähiö täynnä maahanmuuttajia ja rikollisuutta eli jotain Korson ja Rastilan tapaista.

Blacktown näytti aika tavalliselta lähiöltä, mitä nyt ostarilla suurin osa rafloista myi kebaamia ja hyvää kebaamia olikin. Featherdale oli todella positiivinen tuttavuus sillä kengut ja emut hyppelivät siellä vapaina ja niitä sai ruokkia ja silitellä. Myös koalan kanssa sai poseerata vaikka syliin sitä ei saanutkaan sillä missään muualla, paitsi Queenslandissa ei saa koaloita halia. Näimme myös kaikki perinteiset eläimet dingoista käärmeisiin ja aivan valtavan suuren krokotiilin. Siitä olisi saanut laukut koko suvulle ja vielä olisi jäänyt yli. Harmi vain, että kroksa oli hankalasti piiloutunut lasin taakse eivätkä kuvat onnistuneet.

Emuja, siinä oikealla

Jenni ja kenguru

Lauma ja sen johtajauros jota kiinnostivat naaraat. Naaraita ei taas kiinnostanut. 

Pikkukengu pussissa!

Nälkäinen emu

Vuohi yritti syödä Klasun

Koala oli karhea ja mähmäinen 

Näimme myös ruman vompatin. Tämä oli eri lajia kuin söpöt vompatit

Eläimien jälkeen oli viinien vuoro. Sunnuntai kului rattoisissa ja aurinkoisissa merkeissä Hunter Valleyssä. Viinit olivat jälleen kerran erinomaisia ja mukaankin tarttui muutama pullo. Katsastimme monta tilaa missä emme olleet ennen käyneet sekä yhden vanhan tutun, Small Vinemakers Centraalin jonka valikoima on niin laaja, ettei sitä saa kerralla, eikä kahdellakaan testattua.

Viinitiloilla on aina hauskaa maisteltavaa

Viinitiloilla on aina kauniit maisemat

Viinitiloilla on aina tynnyreitä koristeena

Viinitiloilla on aina, noh, viiniä

Nyt vieraat ovat jo matkanneet kotomaahan Balin ja Kiinan kautta ja uskollinen sohvamme odottelee uusia matkalaisia. Hyvää seuraa, rusinapaahtoleipää ja majapaikka olisi tarjolla, kuka tulee seuraavaksi?

Tasmania, osa 4

Vielä viimeiset pätkät maratoonipostauksiksi paisuneista Tasmania-kuvista vaikka tässä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Siitä sitten myöhemmin. Ensiksi kuitenkin:

Varoitus, tässä postauksessa on kuvia taiteesta joka voi olla epäsoveliasta lapsien silmille. Jos olet lapsi tai et tiedä kuka on Kalervo Palsa ja millaista taidetta voisi kuvailla sanalla palsamainen, niin et ehkä halua katsella kaikkia kuvia.

Näitä hauskoja taideteoksia pääsee tsiigaamaan Hobartin uudehkossa vetonaulassa, MONAssa eli Museum of Old and New Artissa. MONA oli se mesta jota minulle oli jo ennen reissua kuvailtu museona jonka teema on seksi ja kuolema. Itse kallistuisin sille kannalle, että museon teema oli ennemmin kuolema ja kuolema ja ehkä snadisti myös jälleensyntymä tai ikuisen elämän toive mutta eipäs nyt hypitä asioiden edelle.

Aloitimme päivän kerrankin pekonittomalla aamupalalla Machine-nimisessä pesula-kahvilassa. Hipsterit kävivät ihan oikeasti täällä pyykillä, itse söin vain taivaallisen hyvän puuron.

Puuroa jonka sisään oli piilotettu päärynöitä, täydellistä

Pyykkäystä

Kävimme myös hieman kiertämässä vanhaa osaa Hobartista ennen museolauttamme lähtöä. Söpöjä historiallisia taloja ja kahviloita.

Vanhaa osaa Hobartista 

MONA ei ole ihan kaupungin keskustassa vaan sen on perustenut eksentrinen uhkapelimiljonääri David Walsh ihan omilla rahoillaan Moorilla-nimisen viinitilan yhteyteen. Viinien ja museon lisäksi samoissa tiloissa toimii myös Moo Brew-niminen panimo. Koska museon omistaa eksentrinen nörtti, oli  myös lautta jolla paikalle pääsi maastokuvioitu ja täynnä nykytaidetta.

MONA Roma-niminen paatti

Uusi-Seelantilaisille kotoisia penkkejä

Itse museo oli ainakin osittain maan alla. Laskeuduimme kolme kerrosta kierreportaita ja meille annettiin iPod jossa kaikki info teoksista oli saatavilla. Seinissä ei nimittäin ollut mitään selityskylttejä mutta kannettavassa O-machinessa kuten sitä kutsuttiin, oli sitäkin enemmän. Melkein jokaisesta taulusta oli nimittäin ainakin virallinen Artwank-osio missä kerrottiin taiteilijasta ja hänen teoksistaan. Lisäksi mukana oli myös Gonzo-versio missä kerrottiin enemmän siitä miten Walsh tai joku hänen kaiffareistaan oli mennyt ostamaan teosta ja mitä kaikkea silloin oli tapahtunut tai muita mietteitä parhaaseen gonzotyyliin. Muutamasta teoksesta oli myös kolmas Notes-osio, jossa oli satunnaisia mietteitä tauluista, joskus asiaan liittyviä, joskus jotain muuta.

Itse teokset olivat pääsääntöisesti huoneissa teemoittain tai siten, että yksi teos oli selkeästi keskeisimmässä asemassa ja muut tukemassa sen sanomaa. Yhdessä huoneessa oli esimerkiksi erikoisia hauta-arkkuja, toisessa taas sarkofagi ja sen kavereina monta saarelaisten kuviollista nahkataideteosta. Jossain huoneissa täysin eri aikakausilta olevista teoksista oli muodostettu ryhmiä mielenkiintoisella tavalla.

Tämä teos ottaa sanoja netistä ja kirjoittaa ne vesipisaroilla 

Vanha roomalainen marmorisormi

Sormitaulu

Kultakalat ja veitsi sormitaulun alla

Cloaka. Ensimmäiseen härveliin syötetään ruokaa ja viimeisimmästä tulee ulos, noh, mitä nyt suolesta tulee. Tämä teos haisi pahalle. 

Kirjasto betonista ja lasista

Luukaappi

"Ass end of the world", etelä-Amerikkalaisen taiteilijan näkemys parista aussitutkimusmatkailijasta

Egyptiläinen sarkofagi, näitä oli monta

Venäläisen valokuvaajan näkemys jostain...

Tämän heebon tauluja käytetään Moo Brewn etiketteinä

Suht synkästä teemasta huolimatta MONAssa oli myös hauskoja, yllättäviä ja erityisesti siellä oli ajatuksia herättäviä teoksia. Museo nousee omaan museoiden top viiteen kevyesti ja taistelee parhaasta paikasta New Yorkin MOMA:n kanssa. Pidin myös paljon siitä miten kokonaisvaltaisesti koko konsepti oli ajateltu ja toteutettu infopäätelaitteita ja lauttaa myöten.

Koska paikalla oli myös viinitila, Moorilla, piti sen viinit testata. Hyviä olivat ja jatkoivat taideteemaa, varsinkin preemium brändin Musen etiketit olivat melko artsuja viinissä piehtaroivinen alastomine ihmisineen.

Musen etikettejä ja herkullista vinkkua

Pohdiskelimme museon teoksia illalla todella hyvässä Smolt-nimisessä raflassa. Tasmanian ravintolakulttuuri on kovassa nousussa, eikä ihme, jos useampi paikka on yhtä hyvä kuin Machine tai Smolt.

Aamulla jätimme Hobartin taaksemme (kävimme Machinessa uudestaan aamupalalla kun kaikki muut mestat olivat kiinni) ja lähdimme kohti viimeistä puskakävelyosutta, Freycinetin kansallispuistoa ja sen päänähtävyyttä, Wine Glass Bayta. Kävelimme ensin näköalapaikalla ja sieltä itse rannalle josta jatkoimme muutaman tunnin lenkin Hazards Beachin kautta takaisin alkupisteeseen.

Matkalla näkyin kaunis ranta ja muutama villikenguru. Sääkin suosi, eikä sadetta tullut niskaan kuin ihan alun parin pisaran verran.

Turistit Wine Glass Bayn näköalapaikalla

Viinilasiranta 

Hazards beach, ranta jossa söimme eväitä

Normaalit vaelluseväät, juustoa ja hilloa

Rantahiekka muodostui osittain simpukoista ja kotiloista

Pusikossa vaanii villikenguru

Seuraavalle päivälle olimme suunnitelleet kajakointia meressä mutta tuuli oli niin kova, ettei kajakointi onnistunut. Sen sijaan kävimme syömässä aamupalaksi hieman supertuoreita, suoraan merestä nostettuja ostereita ja ajoimme takaisin Launcestoniin näköalareittiä eli rantaa pitkin pohjoiseen ja siitä vuorten läpi. Launcestonissa oli vielä ihan hyvin aikaa lounaalle mahtavassa ravintolassa nimeltä Stillwater ja epämääräiselle haahuilulle pitkin pikkukaupunkia ennen kuin lennähdimme takaisin himaan ja meitä odottavaan muuttokuormakaaokseen.

Klasu on iloine kun saa ostereita aamupalaksi

Oikealla kampasimpukoita ja abalonea, vasemmalla maailman parhaita ostereita

Mun pääsiäisen jälkeinen lammas Stillwaterissa

Klasun lohi, sillä pitäähän Tasmaniassa lohta syödä. Tasmania on lohen suhteen Australian Norja.