tiistai 12. kesäkuuta 2012

Paluu Hunter-laaksoon ja vähän Newcastlea

Annan ja Tuomaan palatessa Sydneyn kautta Suomeen muutama viikko sitten, vietimme taas hetken aikaa viinituristin elämää ja ajoimme uudemman kerran maistelemaan lähiviinilaaksomme, Hunter Valleyn, viinitarjontaa. Sää oli tällä kertaa vähemmän sateinen ja vaahterat olivat kauniin ruskaisia. Käväisimme taas monella viinitilalla, juustokaupassa ja suklaakaupassa. Juusto oli taivallista, suklaata oli paljon ja viinit olivat hyviä ja osa vielä parempia. Maistelimme vanhoja semilloneja, skumppia, jälkkäriviinejä-ja liköörejä ja erilaisia herkkupunkkuja. Maisteluiden pitäjistä osa oli taas varsin löyhäranteisia joten maistelu sujui hilpeissä merkeissä.

Ihan ensimmäiseksi kävimme kuitenkin yhdessä viinialueen kylistä lounastamassa herkullisia aussipiiraita. Otin itse mainion munuais-lihan joita ei ole kovin usein täällä Sydneyssä näkynyt. Herkullista! Munuaisia pitäisi käyttää enemmänkin kaikkeen mutta en ole niitä kertaakaan kaupoissa nähnyt. Maksakin on suht harvinaista. 
Tällä kertaa biilinä Hunday, mutta ei Getz vaan joku isompi
Klasu ja jälkkäri
Meitsin kidney pie 

Paras viinitilan nimi: Cockfighter´s Ghost (se Cockfighter on toi hepo)

Anna!
Brie-cheddar, taivaassa tehty yhdistelmä

Perinteinen viinitilapose

Ruskaa

Maistelijat vauhdissa Wyndham Estatella
Myös villieläintentsuumailuhenget olivat suosiollisia ja näimme taas villikenguruita! Heitimme tietenkin kunnon turisteina uukkarin, että saimme räpsittyä elukoista kuvia. Täällä Ausseissa tuntuu, että villifaunaa näkee paljon Suomen perusoravia enemmän. Ehkä nämä täkäläiset elukat ovat tyhmempiä, eivätkä älyä varoa kaksijalkaista petoa.

  
Kengut, sielä ne vaa tuijottaa
Hunter Valleystä suuntasimme yöksi Newcastlen kaupunkiin. Newcastle on Australian mantereen toisiksi vanhin kaupunki, siellä asuu noin puolisen miljoonaa ihmistä, eikä sinne ole kuin parin tunnin ajomatka, eli aussilaisittain se on aivan lähellä. Newcastlen yöelämä näytti kyllä melko kuolleelta, mutta löysimme elämää merenrantalaiturin baariravintoloista joissa soitti ihan kelpo coverbändi ja ruokalistalla oli hyvää salaattia ja purilaisia.

Neulegraffiti Newcastlen yössä
Yövyimme paikallisessa hostellissa, jossa oli vähän vilpoisaa ja meitä aktiivisesti ignoroivat kaksi suomalaista teinitsubua. Aamulla suuntasimme mahtavalle aamupalalle meren rantaan. Aamu oli aurinkoine mutta aamupalojen kadotessa parempiin mahoihi meni aurinko pilveen. Se ei kuitenkaan paljoa häirinnyt Newcastlen linnoituksen, Forth Scratchleyn katsastamista. Linnoitus olikin tullut tarpeeseen, sillä jostain ihmeen syystä japanilaiset olivat toisen maailman sodan aikaan tulleet sukellusveneillään Newcastleen asti pommittamaan rantaa. Kumpikaan osapuoli ei tosin osunut mihinkään, onneksi.

Mmm.. aamupalaa


Newcastlen rantagraffiti

Herkullista ginger beeriä linnoituksella
Turisti

Vanhoja otsikoita. Japanilaiset pommittivat Newcastlea
Sukellusvenheen vaara!
Paluumatkalla taivaat aukenivat ja ajoimme osan matkasta kauheassa kaatosateessa. Valitsimme skeenisen reitin saarien ja pikkukaupunkien kautta motarin sijasta. Pysähdyimme wc-tauolle pikkukaupunkiin nimeltä Swansea. Siellä oli vanhojen autojen tapahtuma, vanhoja autoja Fordista Mini Coopereihin ja kentällä olikin muutama todella magea vanha hoppa.

Hiano auto 
Vielä hianompi auto

Hassu auto

Rollssi

Mini

Mun tuleva auto



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti