sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Mätiä ja kaloja

Viime sunnuntaina järkkäsimme entiselle kämppiksellemme Rohanille ja Rohanin kautta tuntemallemme supersuomifanille Alicelle suomalaisen illallisen. Pääruokana oli kengurukäristystä perunamuusilla ja jälkkärinä raparperia taikinakuorella. Alkuruuaksi teimme toast skageneita suomenruotsalaisessa hengessä ja halusimme niihin vähän mätiä. Kävin ostamassa Thomas Duxin halvinta (ja ainoaa sillä hetkellä tarjolla ollutta) mätiä, lumpfish-mätiä.

Möykkykalan mätiä? 
Ihan mädin näköistä. 

Niin mitä, voisi joku mätiasiantuntija ihmetellä. No, en itsekkään tiennyt, että mikä hemmetti on lumpfish mutta maku oli ihan pätevää ja ulkoasu sopi nätisti skageneihin. Koko mätiasia unohtui hetkeksi kunnes päätin googlata, että miltä se lumpfish nyt sitten näyttää. Ehkä se olisi joku tuttu kala, vaikka siika vain joltain oudolta nimeltä.. No ei se kyllä ollut.

Hyi hemmetti!
Nätimpi yksilö 
Enpä ole rumempaa kalaa pitkiin aikoihin nähnyt. Näitä kai uiskentelee jossain Ruotsin, Norjan ja Islannin seutuvilla. Vähentää kummasti uintihaluja niissä merissä. Mäti kyllä kelpaa mutta nuo möllit saavat pysyä kaukana.

kalat: http://www.flickr.com/photos/25356803@N07/3993712460/
http://goodmorninggloucester.wordpress.com/2011/02/23/lumpfish-landed-by-matt-cooney-on-the-miss-merideth/

1 kommentti :