Hangessa heinäkuussa

Ystävämme ja entinen kämppäkaverimme Shelma täytti vuosia ja halusi viettää synttäreitään keskellä hankia ja nietoksia. Pakkasimme siis Shelman kaverin Chrisin auton täyteen villasukkia ja suuntasimme kohti Jindabynea, kaupunkia josta pääsee sekä Thredbo- että Perisher-vuorille. Matka Sydneystä Jindabyneen vei noin kuusi ja puoli tuntia. Jindabyne on noin puolessa välissä Sydneyn ja Melbournen välissä, vähän Canberrasta eteenpäin.

Meillä oli vuokrattuna mökintyylinen komean järven rannalta. Yöllä matka sinne oli vähän karmiva kun mitään ei näkynyt ja lehmät vaanivat pimeässä tien vieressä. Aamu valjetessa paikka osoittautui kuitenkin oikein kauniiksi. Paikallinen kengurukin tuli moikkaamaan, samoin paikan omistajinen koirat, Mango ja Tess, tai Mangle ja Pest, Shelman väärinkuulemat nimet jotka tarttuivat välittömästi.

Järveä

Lehmät vaanimassa

Valmiina hankeen!

Mangle hengaa

Kenguru mulkoilee

Chris, vanhana aussilaskettelijana suositteli aloittelijoille Smiggin Holes-nimistä vuorennypykkää, yhtä osaa Perisher-vuoren laskettelukeskuksesta. Suuntasimme siis ensin vuokraamaan laudat, takit ja housut ja sen jälkeen ajoimme sisään Kosciuszko-kansallispuistoon jonka keskellä laskettelukeskukset möllöttävät. Jouduimme jättämään auton aika kauas ja busseilemaan perille, sillä porukkaa oli liikkeellä melkoisesti. Onneksi kuitenkin keskus oli iso ja ainakin osa väestä oli tullut vain pulkkailemaan tai muuten hengaamaan, sillä rinteessä oli ihan hyvin tilaa. Keskimääräinen kävijä vaikutti olevan ensimmäistä kertaa lunta näkevä aasialainen täydellisissä vermeissä ilman minkäänlaista laskutaitoa tai ärsyttävän taitava aussilapsi joka välittömästi laudalle hypätessään vaikutti valmiilta halfpaippiin.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun laskin laudalla ja sen kyllä huomasi. Lumilaudalla oli ihan julmetun vaikeaa kääntyä ja koko idea vaikuttaa edelleen vähän epämääräiseltä. Homma alkoi kuitenkin sujua mutta ei ilman kivuliaita mustelmia pehvassa ja polvissa. Vanhakin koira voi näköjään oppia uusia temppuja mutta mustelmista paraneminen kestää kauemmin kuin nuoremmilla, eli suosittelen lämpimästi lautailun opettelemista ennemmin kuin myöhemmin.

"Talvirenkaat" eli ketjuviritelmä mikä tarvitaan lumisateen sattuessa. Ei tarvittu. 

Laudat valmiina hankeen

Bussin venausta

Meitsi lautailee

Kaakao ja lautailija

Kermaviikset ja oikeat viikset  

Meitsi ja Shelma

 Monen tunnin lautailun jälkeen pehva alkoi olla liian kipeä lisäkaatumisille ja hämäräkin alkoi tulla. Suuntasimme siis takaisin majoitukseen grillaamaan mainoita pihvejä ja maistelemaan Shelman Red Velvet-synttärikakkua.

Synttärikaakku

Seuraavana aamuna totesin, että vanha ei pysty lautailemaan kahta päivää putkeen ja käväisimme vaihtamassa minun lautani suksipariin. Eivät olleet suksetkaan täysin samat mitä yli kymmenen vuotta sitten kun niillä viimeksi laskin. Pituus oli puolittunut ja malli varsin erilainen. Vaihdoimme aloittelijoiden matalammasta Smigginssistä itse Perisher-vuorelle ja testasin suksia ensimmäistä kertaa päärinteen huipulta laskemalla. Rinteisiin pääsi kahdeksan, kolmen tai kahden hengen tuolihissiellä, mikä oli erittäin mukavaa, sillä tuolihissit olivat minulle täysin uusi tuttavuus, aiemmin olen vain taistellut ankkureiden kanssa. Kyllä härvääjä onnistuu tuoleissakin kämmimään esimerkiksi kaatumaan poistuessa tai unohtumaan istuskelemaan kun pitäisi jo nousta pois, mutta sauvat seurasivat joka kerta ylös asti, toisin kuin aikaisempien ankkurikokemuksieni kanssa.

Uudentyyppiset sukset osoittautuvat paljon ketterämmiksi käännöksissä, luistavammiksi ja nopeammiksi. Pysähtyminen oli hankalampaa, pelkkä aura ei aina riittänyt vaan piti kääntyä täysin sivuttain tai vähän ylämäkeen jos halusi kaiken vauhdin pois. Muutamien pakollisten alkupöllähdyksien jälkeen lasku alkoi kuitenkin taas sujua ja tuntua mukavalta. Hisseilimme Back Perisherin huipulle asti ja sieltä oli hienot näkymät muille vuorille ja laaksoon. Aika eri meininki kuin Laajavuoressa, olla ihan oikean vuoren huipulla ja laskea monta minuuttia.

Suksilla saa vähemmän mustelmia aikaan

Vuoren huipulla

Klasu, lautahirmu 

Klasu meni hyppyrimäkeen! 

Paluumatka sujui nopeammin, muuta liikennettä oli vähemmän. Mustelmaiset mutta onnelliset laskijat ihmettelivät lähinnä miksi ei tullut lähdettyä laskemaan viimeiseen kymmeneen vuoteen kertaakaan kun se on kuitenkin melkoisen hauskaa. Australiassa oli kylläkin bonuksena lämmin auringonpaiste ja kun vuoret jäivät taakse, myös lumesta pääsi nopeasti eroon.