lauantai 8. kesäkuuta 2013

Safarille!

Sydneystä löytyy hauskoja teemaillallisia-ja bileitä, ainakin jos tietää mistä etsiä. Yksi teemaillallisjärjestäjä on Secret Foodies-niminen organisaatio joiden webbisivun kautta saa ostettua lippuja illallisille joilla on yleensä jokin teema ja paikka kerrotaan vasta samana päivänä tekstiviestitse. Olen jo jonkun aikaa kyttäillyt sivua ja himoinnut illallista jossain hauskassa paikassa ja nyt torstaina pääsin viimein ensimmäistä kertaa Secret Foodiesia kokeilemaan.

Tällä kertaa teema oli safari ja meillä oli jo aavistus, että jotain eläinmeininkiä tässä varmaan on tiedossa. Klasun lisäksi mukana oli myös Klasun espanjalainen duunikaveri Blanca ja tämän avomies David, myöskin espanjollo.

Aamusta tekstari kertoikin, että suuntanamme on Taronga Zoo eli pohjois-Sydneyn eläintarha! Sinne pääsee parhaiten lautalla ja Vivid Sydney väritti vielä oopperataloa joten otimme tsiljoonannet kuvat talosta.

Jotain jengiä tantsuttamassa...
... Bond-tytsyt!
Eläintarhaan mentiin riippuhissillä ja vaikka oli pimeää, eikä eläimiä näkynyt, ne pystyi kyllä haistamaan. Tai näimme me yhden eläimen, puukengurun, siluetin mutta se näytti enemmän kissalta. Enkä ole varma onko koko puukengurua edes olemassa. Lienee samanlainen myyttinen otus kuin drop bear.

Vinkkua tarjolla
Gorilla mun paikalla 
Kaikille oma toteemieläin ja nätti kattaus
Kattauksen ja miljöön lisäksi safaritunnelmaa luotiin myös soittamalla ainakin jotenkin afrikkaan liippaavaa musiikkia ja näytämällä screeniltä luontodokkaria leijonista. Hetken päästä seuraamme liittyi myös pari ihan oikeaa eläintä, sillä eläintarhan henkilökunta toi näytille ja silitettäväksi parta-agaman ja timanttipythonin.

Lisko oli (ylläri ylläri) piikikäs ja kuiva, käärme taas sileä ja viileä. Molemmat ovat täkäläisiä natiiveja ja olen melko varma, että Port Douglasissa tiellä lojuskellut python oli samaa kaliiberia kuin tämä eläintarhankin asukki.

Parta-agama chillaa
Python valmiina kietotumaan kaulan ympärille. Ehkä sillä oli myös nälkä...
Valitettavasti ruoka ei ollut tällä kertaa tehty eläintarhan asukeista vaikka pandaburgeri olisikin ollut mielenkiintoinen elämys. Tarjolla oli herkullisia, raakoja merirapuja alkupaloiksi, pääruoaksi pihviä ja jälkkäriksi hauskasti kuumaa ja kylmää yhdistelevää sorbettia ja sitruunakakkua. Kokki oli sama heebo joka kokkailee Morrisons-raflassa missä juuri kävimme ruotsalaisten kavereittemme kanssa Vividin pällistelyn jälkeen. Tällä kertaa safka oli jopa paremmin onnistunutta kuin ravintolassa. Ainut moite pitänee antaa viinistä joka ei ollut ihan huippuluokkaa mutta ainakin sitä sai tarpeeksi.

Minä ja espanjollot
Ravut, limaiset mutta hyvät

Pihviä, ei eläintarhan lehmistä 

Herkkua!

Koska rakastan teemoja ja ruokaa, oli myös tämä safari aivan loistava. Haluan ehdottomasti uudelle teemaillalliselle, varsinkin kun sapuska oli varsin onnistunutta. Nyt pitää vain odotella seuraavaa hauskan kuuloista teemaa.

5 kommenttia :