Tasmania, osa 4

Vielä viimeiset pätkät maratoonipostauksiksi paisuneista Tasmania-kuvista vaikka tässä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Siitä sitten myöhemmin. Ensiksi kuitenkin:

Varoitus, tässä postauksessa on kuvia taiteesta joka voi olla epäsoveliasta lapsien silmille. Jos olet lapsi tai et tiedä kuka on Kalervo Palsa ja millaista taidetta voisi kuvailla sanalla palsamainen, niin et ehkä halua katsella kaikkia kuvia.

Näitä hauskoja taideteoksia pääsee tsiigaamaan Hobartin uudehkossa vetonaulassa, MONAssa eli Museum of Old and New Artissa. MONA oli se mesta jota minulle oli jo ennen reissua kuvailtu museona jonka teema on seksi ja kuolema. Itse kallistuisin sille kannalle, että museon teema oli ennemmin kuolema ja kuolema ja ehkä snadisti myös jälleensyntymä tai ikuisen elämän toive mutta eipäs nyt hypitä asioiden edelle.

Aloitimme päivän kerrankin pekonittomalla aamupalalla Machine-nimisessä pesula-kahvilassa. Hipsterit kävivät ihan oikeasti täällä pyykillä, itse söin vain taivaallisen hyvän puuron.

Puuroa jonka sisään oli piilotettu päärynöitä, täydellistä

Pyykkäystä

Kävimme myös hieman kiertämässä vanhaa osaa Hobartista ennen museolauttamme lähtöä. Söpöjä historiallisia taloja ja kahviloita.

Vanhaa osaa Hobartista 

MONA ei ole ihan kaupungin keskustassa vaan sen on perustenut eksentrinen uhkapelimiljonääri David Walsh ihan omilla rahoillaan Moorilla-nimisen viinitilan yhteyteen. Viinien ja museon lisäksi samoissa tiloissa toimii myös Moo Brew-niminen panimo. Koska museon omistaa eksentrinen nörtti, oli  myös lautta jolla paikalle pääsi maastokuvioitu ja täynnä nykytaidetta.

MONA Roma-niminen paatti

Uusi-Seelantilaisille kotoisia penkkejä

Itse museo oli ainakin osittain maan alla. Laskeuduimme kolme kerrosta kierreportaita ja meille annettiin iPod jossa kaikki info teoksista oli saatavilla. Seinissä ei nimittäin ollut mitään selityskylttejä mutta kannettavassa O-machinessa kuten sitä kutsuttiin, oli sitäkin enemmän. Melkein jokaisesta taulusta oli nimittäin ainakin virallinen Artwank-osio missä kerrottiin taiteilijasta ja hänen teoksistaan. Lisäksi mukana oli myös Gonzo-versio missä kerrottiin enemmän siitä miten Walsh tai joku hänen kaiffareistaan oli mennyt ostamaan teosta ja mitä kaikkea silloin oli tapahtunut tai muita mietteitä parhaaseen gonzotyyliin. Muutamasta teoksesta oli myös kolmas Notes-osio, jossa oli satunnaisia mietteitä tauluista, joskus asiaan liittyviä, joskus jotain muuta.

Itse teokset olivat pääsääntöisesti huoneissa teemoittain tai siten, että yksi teos oli selkeästi keskeisimmässä asemassa ja muut tukemassa sen sanomaa. Yhdessä huoneessa oli esimerkiksi erikoisia hauta-arkkuja, toisessa taas sarkofagi ja sen kavereina monta saarelaisten kuviollista nahkataideteosta. Jossain huoneissa täysin eri aikakausilta olevista teoksista oli muodostettu ryhmiä mielenkiintoisella tavalla.

Tämä teos ottaa sanoja netistä ja kirjoittaa ne vesipisaroilla 

Vanha roomalainen marmorisormi

Sormitaulu

Kultakalat ja veitsi sormitaulun alla

Cloaka. Ensimmäiseen härveliin syötetään ruokaa ja viimeisimmästä tulee ulos, noh, mitä nyt suolesta tulee. Tämä teos haisi pahalle. 

Kirjasto betonista ja lasista

Luukaappi

"Ass end of the world", etelä-Amerikkalaisen taiteilijan näkemys parista aussitutkimusmatkailijasta

Egyptiläinen sarkofagi, näitä oli monta

Venäläisen valokuvaajan näkemys jostain...

Tämän heebon tauluja käytetään Moo Brewn etiketteinä

Suht synkästä teemasta huolimatta MONAssa oli myös hauskoja, yllättäviä ja erityisesti siellä oli ajatuksia herättäviä teoksia. Museo nousee omaan museoiden top viiteen kevyesti ja taistelee parhaasta paikasta New Yorkin MOMA:n kanssa. Pidin myös paljon siitä miten kokonaisvaltaisesti koko konsepti oli ajateltu ja toteutettu infopäätelaitteita ja lauttaa myöten.

Koska paikalla oli myös viinitila, Moorilla, piti sen viinit testata. Hyviä olivat ja jatkoivat taideteemaa, varsinkin preemium brändin Musen etiketit olivat melko artsuja viinissä piehtaroivinen alastomine ihmisineen.

Musen etikettejä ja herkullista vinkkua

Pohdiskelimme museon teoksia illalla todella hyvässä Smolt-nimisessä raflassa. Tasmanian ravintolakulttuuri on kovassa nousussa, eikä ihme, jos useampi paikka on yhtä hyvä kuin Machine tai Smolt.

Aamulla jätimme Hobartin taaksemme (kävimme Machinessa uudestaan aamupalalla kun kaikki muut mestat olivat kiinni) ja lähdimme kohti viimeistä puskakävelyosutta, Freycinetin kansallispuistoa ja sen päänähtävyyttä, Wine Glass Bayta. Kävelimme ensin näköalapaikalla ja sieltä itse rannalle josta jatkoimme muutaman tunnin lenkin Hazards Beachin kautta takaisin alkupisteeseen.

Matkalla näkyin kaunis ranta ja muutama villikenguru. Sääkin suosi, eikä sadetta tullut niskaan kuin ihan alun parin pisaran verran.

Turistit Wine Glass Bayn näköalapaikalla

Viinilasiranta 

Hazards beach, ranta jossa söimme eväitä

Normaalit vaelluseväät, juustoa ja hilloa

Rantahiekka muodostui osittain simpukoista ja kotiloista

Pusikossa vaanii villikenguru

Seuraavalle päivälle olimme suunnitelleet kajakointia meressä mutta tuuli oli niin kova, ettei kajakointi onnistunut. Sen sijaan kävimme syömässä aamupalaksi hieman supertuoreita, suoraan merestä nostettuja ostereita ja ajoimme takaisin Launcestoniin näköalareittiä eli rantaa pitkin pohjoiseen ja siitä vuorten läpi. Launcestonissa oli vielä ihan hyvin aikaa lounaalle mahtavassa ravintolassa nimeltä Stillwater ja epämääräiselle haahuilulle pitkin pikkukaupunkia ennen kuin lennähdimme takaisin himaan ja meitä odottavaan muuttokuormakaaokseen.

Klasu on iloine kun saa ostereita aamupalaksi

Oikealla kampasimpukoita ja abalonea, vasemmalla maailman parhaita ostereita

Mun pääsiäisen jälkeinen lammas Stillwaterissa

Klasun lohi, sillä pitäähän Tasmaniassa lohta syödä. Tasmania on lohen suhteen Australian Norja.