Tasmania, osa 2

Vilpoisan aamun valjettua viinilaaksossa suuntaisimme ensin kohti aamupalaa ja sitten kohti Cradle Mountainia ja sitä ympäröivää luonnonpuistoa. Aamupalan nautiskelimme klassisessa pikkukylän kahvila/leipomo/ravintolassa joita Australian pikkukylissä näkee pääkadun varrella. Tarjolla on yleensä aina vähintäänkin pari leivosta ja piiraita, eli kaikkea mitä asiakas tarvitsee. Tällä kertaa kahvilasta sai myös pekonitoasteja ja poikkeuksellisen hyvää kahvia joten jäin vähän kaipaamaankin kammottavan kahvin aamuelämystä.

Hyvää kahvia Delorainin pikkukylässä

Pohdiskelimme mahdollisia reittivalintoja matkalla vuorille mutta päästyämme visitor centeriin todettiin mielle, että emme enää välttämättä ehdi Cradle Mountain summitin reissua tekemään valoisaan aikaan joten päätimme tehdä lyhemmän, Marion´s lookoutille suuntautuvan kävelyreissun.

Cradle Mountainista näkee hienoja kuvia missä vuoret ja niiden välissä järvet kylpevät kirkkaassa auringonpaisteessa. Älkää uskoko moisia harhakuvia. Siellä sataa tai vähintäänkin tihkuu 99% ajasta ja sen 1% aikana kaikki valokuvaajat ryntäävät vuorille napsimaan kuvia turistilehdyköihin. Osaa tihkuista ei varsinaisesti voi laskea sateeksi kun kyseessä on vuoren ympärillä leijaileva pilvi ja pilvet, vaikka näyttävätki kivoilta ja pehmoisilta, ovat oikeasti märkiä ja kylmiä.

Matkalla näkyi metsää ja minivesiputouksia

Kävelyreittejä vaikka mihin

Huipulla

Olimme kuitenkin varautuneet erilaisiin sääolosuhteisiin Uudesta-Seelannista viisastuneina ja kun viimein pääsimme Marion´s lookoutin huipulle, myös säiden jumalat vähän raottivat pilveä ja näimmekin alhaalla siintävät järvet ja hieman muita vuoriakin vaikka sitä ei näistä kuvista uskoisikaan.

Sieltä oli ihan oikeasti hyvät näkymät! 

Kiipesimme vuorelle pitkää ja loivaa reittiä mikä oli melko helppoa pitkospuu-polku-yhdistelmää melkein vuoren huipulle saakka. Vasta ihan lopussa piti nähdä enemmän vaivaa. Polulla näkyi myös paljon vompatinkakkaa ja polun varressa vompatin koloja mutta ei vompatin vompattia. Ne taisivat fiksuina pysyä koloissaan poissa sateesta.

Alas päätimme tulla snadisti jyrkempää reittiä toiselta puolelta vuorta. Tätä "polkua" en suosittelisi lapsille, heikkopolvisille tai vanhuksille, sen verran sai välillä kikkailla, että pääsi ehjänä alas.

Sieltä me tultiin alas

Ihan vuorien luonakin olisi ollut majoitusmahdollisuuksia mutta pääsiäispyhien vuoksi kaikki ei-tähtitieteellisen hintainen oli loppuun buukattu joten majoituimme muutaman kymmenen kilometrin päähän täysin keskellä-ei-mitään sijaitsevaan Lemonthyme Lodgeen. Oma huoneemme oli päärakennuksessa mutta tähänkin kuului monta mökkiä missä meitä porvarimmat tai isompiryhmäisemmät majailivat.

Lodgessa oli myös hyvä ravintola sekä ihmisille, että ulkona hengaaville pademeloneille (wallabia pienempiä kengurueläimiä) ja opossumeille. Raflan vihannesperkeet nimittäin heitettiin pimeällä takapihalle. Yhdeksän aikaan pihalla oli jo valmiiksi venaamassa neljä minikengua ja lisää pomppi paikalle kun safkakin ilmestyi.

Tällä kertaa sapuskat olivat pubiruokia parempia mutta mukavan vanhanaikaisia ja takuuepäterveellisiä. Todella onnistunut majoitusvalinta vaikka minulle tulikin hieman Twin Peaksin The Great Northern-hotelli mieleen.

Päärakennus

Takkatuli lämmittämässä kylmissään olevia vaeltajia 

Pademelonit saivat porkkanaa

Opossumi vaani puussa hetken ennen kuin uskalsi apajille

Ihmisille oli tarjolla juustokohokasta...

... ja pihviä kasviksilla