Tasmania, osa 3

Twin Peaks-lodgessa vietetyn yön jälkeen suuntasimme takaisin kohti Cradle Mountainia, suunnitelmana kiertää vielä Kyyhkysjärvi eli Dove Lake. Sää oli ainakin lenkin alusta suosiollisempi ja pilvien välistä saattoi viimein nähdä myös sen itse Cradle Mountainin mikä oli edeltävänä päivänä kokonaan piilossa. Dove-järvestä yritin myös silmä kovana tiirailla josko siellä pulskahtelisi vesinokkaeläimiä, sillä niitä asustaa vuoren liepeillä vesissä mutta taisivat olla nukkumassa kaikki päiväuniaan. Myös opossumit pysyivät visusti piilossa. Ehkä niitä ei huvittanut tallustella pikku tihkusateessa. 

Wannabekataja

Ballroom Forestissa solisi puro

Vettä tippui vuorilta

Järven kiertolenkki kestä muutaman tunnin ja melkein puoleen väliin asti sai kävellä ilman vastaantulijoita. Lopulta unisemmat turistit saavuttivat meidät mutta silti metsikössä oli melko hiljaista. Ehkä muut tekivät lyhempiä lenkkejä tai säikähtivät säätä. 

Järven kierrettyämme saimme hetkeksi tarpeeksi puskakävelystä ja suuntasimme kohti sivistystä ja Tasmanian pääkaupunkia Hobartia. Ensin piti kuitenkin tankata ja Sheffieldin kylänen oli sopivasti matkan varrella. Söimme sillä myös pääsiäisen ensimmäisen hot cross bunin ja tutustuimme paikalliseen laamaan, Pedroon. 

Aussien pääsiäisherkku

Pedro the Poser ja hömelö turisti

Matkalla Hobartiin poikkesimme myös Trowunna Wildlife Parkiin minkä olemassaolon olin oppinut ystävältäni Annalta jonka jalanjälkiä seurasimme omalla Tassie-reissullamme ainakin reitin suhteen. Anna oli saanut jopa halia vompattia!

Trowunnan vetonaula

Kuten monet muut eläintarhat ja wildlife parkit, myös Trowunnan eläinpuisto osallistuu tasmanian tuholaisten pelastamiseen. Tuholaisia vaivaa maailman ainut tarttuva syöpä ja koska eläinparat ovat eläneet tuhansia vuosia saarella, on niiden geneettinen perimä todella homogeenistä. Vain harva tuholainen on syövälle immuuni ja näitä poikkeusyksilöitä yritetäänkin risteyttää mahdollisimman laajalle ja muutenkin parantaa vaihtelevuutta kannassa. Syöpä iskee tuholaisen suun ympäristöön ja tekee puremisen kivuliaaksi. Tuholainen joko kuolee nälkään koska ei pysty syömään tai syö jotain niin huonoa, että kuolee joko safkan tai syöpään tulevien haavojen takia infektioon. Kamalaa ja surullista mutta ilmeisti risteytyksessä ja muissa kokeiluissa ollaan saatu edistystä aikaan ja tuholaisilla vaikuttaisi olevan toivoa. 

Lapsituholaisia nokosilla

Satuimme paikalle todella hyvään aikaan sillä tuholaiskierros oli juuri alkamassa ja pääsimme silittämään keskenkasvuista tuholaista ja näkemään miten eläköityneille tuholaisille annettiin jänis sapuskaksi. Kamalan sopuisasti eivät tuholaiset jänöä hotkineet vaan kaamea rähinä, ulvonta ja mekastus saatteli pupusen mahoihin iloisen luiden rouskeen ohella. Tuholaiset pystyvät kuulemma syömään kerralla noin 30% omasta ruumiin painostaan eli aika monta kiloa lihaa jotta ne selviävät seuraavan raadon löytymiseen saakka.

Miks mun ruoka on tuola ämpärissä!!!

Omnomnomnomnom

Mun jänis!

Elukkapuistossa oli myös kaikki perinteiset aussieläimet kuten echidna eli nokkasiili, siellä täällä vapaasti pomppivia kenguruja ja wallabeja, kookaburra, kotka ja vihdoin ja viimein, vompatti! Ensimmäinen vompatti koko Australiassa, villinä tai vapaana. No, nyt sekin on nähty ja suloinen oli. Tuholaiset ja vompatti vahvistivat teoriaani siitä miten kaikki täkäläiset eläimet joko pomppivat tai lyllertävät hassun näköisesti mutta söpösti. 

Kenguja sai ruokkia

Vompatin naama kutisee

Nokkasiili, söpö ja pehmoisen näköinen

Rapsuti raps. Kengurut tuntuvat vähän mähmäisiltä. 

Ihkujen eläimen jälkeen vietimme autossa muutaman tunnin ajaen kohtalaisen tylsää, lähestulkoon suoraa tietä Tasmanian maatalousalueen läpi kunnes saavutimme Hobartin. Hobartin asukasluku on lähestulkoon sama kuin Turun mutta kaupunki on enemmän levällään ja sen keskiosaa dominoi Mount Wellington-niminen vuori kun taas toinen puoli rajautuu satamaan ja mereen joka on lauttakapteenin mukaan yksi maailman parhaita luonnon satamia, luonnostaan parikymmentä metriä syvä mikä lienee houkutellut britit tänne maailman selän taakse. Jos Hobartin satamasta lähtee kohti etelää ja jatkaa kohti etelää, seuraava manner on Antarktis ja senpä vuoksi muutama hobarttilainen onkin myös niitä kairoja kolunnut, jopa niin paljon, että sai itselleen patsaan satamaan. 

Minä ja mr. Antarktiksenvalloittaja

Klasu ja hylkeet

Hyppäsin hieman asioiden edelle sillä ennen satamassa hengailua kävimme myös testaamassa herkullista sapuskaa ja tasmanialaisia pienpanimo-oluita ja vähän siidereitäkin New Sydney Hotel-nimisessä irkkubaarissa. Sieltä sai esimerkiksi Australian kansallispubikana-annoksen, chicken parman, mikä on ehkä epäterveellisin tapa syödä kanaa ikinä. Pitihän sitä valmistautua sapuskalla ennen maailman ehkä hienoimman tai toisiksi hienoimman nykytaiteen museon katsastamista seuraavana aamuna. Siitä on tulossa hämmentävä kuvapläjäys joten jatkoa seuraa...

Chicken parma

Söpöjä puolen pintin tuoppeja. Huomaa mittakaavapippurimylly