Hui hai!

Turisteilla oli maanantaina vuorossa käppäilyä pitkin Harbour Bridgea ja Sydney Aquarium. Akvaarioon kannattaa hankkia lippu etukäteen netistä, on puolet halvempi. Nohevasti toki ensin hukkasin 2 aussidollaria toimimattomaan netti/printtauspisteeseen jonka jälkeen kiskassa printtasimme liput A3:lle. Akvaarion lipputiskin jäbällä oli hauskaa.

Mutta ensin siihen siltaan. Sillan toisella puolella lojuu North Sydney, paikallisten mukaan "Dark Side", tosin riippuu kuulemma keneltä kysyy ja kummalt puolt siltaa kyseinen henkilö on kotoisin. Silta oli hieno, tosin sää jatkuu aika sateisena ja koleana joten Sydney ei vielä näyttänyt parhaintaan. Sillan päälle voisi myös kiivetä mutta  hinta oli useampi saturainen eli työttömällä vähän liian suolainen. Ehkä joskus myöhemmin ja paremmilla kengillä.

Siltaturisti 

Oopperatalo näkyi sillalta nätisti. Siitä on tullut räimittyä kuvia jokaisesta kulmasta ja kaikki ovat näitä tuhansia kertoja nähneet mutta tässä vielä yksi. Lisää varmaan seuraa...

On se hiano!

Sydneyn akvaariossa oli perus kaiken sortin taviskalojen lisäksi myös pari aikas mageaa juttua. Heti sisäänkäynnistä ensimmäisenä oli elukoista orvoin, eli vesinokkaeläin! Olin jotenkin kuvitellut kummajaisen suuremmaksi ja noh, vähemmän orvon näköiseksi mutta siellä se ihme elukka sukelteli nokkineen ja häntineen. Tolkullisia kuvia oli mahdoton saada kun ei salamalla viitsinyt sokaista ölliparkaa.

Paras eläin oli kuitenkin ehdottomasti merilehmä eli manaatti eli dugongi. Elukan ainut funktio on lillua pohjassa ja hamuta jatkuvasti heinää mangrovesoiden vehreistä vedenalaisista pelloista. Akvaariossa lehmikselle tarjoiltiin jatkuvalla syötöllä romaine-salaattia. Oli infotekstin mukaan sen herkkua.

Muuuu!

Akvaariossa oli isoissa altaissa mageat alikäyntikäytävät, eli kalasia ja lehmää pystyi tuijottelemaan alhaalta käsin. Tästä johtuu myös sameus merilehmilön kuvassa mutta tuollainen hassu pötkylä se oli. Vähän kuin hylkeen ja lehmän risteytys.

Lähestulkoon viimeisimpänä mutta khuuleimpana sijaitsivat hait. Ensin tosin piti turistiposeerata valkohain mallin edessä:

Iiiiiiik!

Valkohaita ei akvaariosta löytynyt, sillä ne eivät pysy elävinä vangittuina mutta muutama iso vonkale lasikuutiossa silti polski. Isommat hait olivat tosin täysin vaarattomia ja lähes sukupuuttoon kuolleita Nursery Sharkeja. Julma hammasrivistö pettää, mokomat syövät vain pikkukaloja mutta niitä tapetaan koska ne näyttävät kaameilta. Nimikin jo tosin kertoo, ettei varmaankaan ole merten suurin kauhu kyseessä.

Uskoisitko, että tämä otus on vaaraton? Silittäisitkö?

Altaassa polski myös kaikenkarvaisia pienempiä haita ja rauskuja. White ja black-tip hait voivat kuulemma haukkaista jos niitä menee sörkkimään mutta ihmisuhreja oli sitten vuoden 1580 vain yksi. Haikauhuni alkaa pikku hiljaa hellittämään, en ole moneen viikkoon nähnyt yhtään haipainajaistakaan. Bondi beachilla suurempi uhka taitavat olla blue bottle-nimiset meduusat tai man-o-warit eli portugalin sotalaivat. Niiden pitkät lonkerot kietoutuvat käden ympärille, polttavat kaameasti ja jättävät arpia. Hiekalle ajautuneena niitä on näkynyt välillä, vedessä ei onneksi vielä yhtään.

Hain masun kutitus

Surffaus jatkuu siis haista ja sinipulloista huolimatta. Myös työnhaku jatkuu ja huomenissa käymme vilkaisemassa potentiaalista vuokrahuonetta. Toivottavasti se on järkevä ja sinne voisi säilöä kamaa Uuden Seelannin kierroksen ajaksi. En nimittäin usko, että tarvitsen esim kaikkia Parikoita jäätiköllä tarpoessa...