Sinivuoret, bushwalkki 1

Huimia vuoristomaisemia nähdäkseen ei tarvitse mennä kauas Sydneystä. Kaupunkia ympäröi Blue Mountains-vuoristopläntti ja paikallisjuna suhahtaa sinne kahdessa tunnissa. No, ei se kauhean nopeasti ole, mutta juna pysähtelee joka paikassa. Autolla matkaa olisi vain päälle tunti jos ruuhka ei yllätä. Byron Bayn jälkeen Klasulla alkoivat työt joten reissaamisemme Kiran rajoittui lähiaueelle, mikä ei varsinaisesti haitannut, sillä olimme säästelleet Sinivuoria juuri tälläisiä hetkiä varten ja systerini hinkui bushwalkkaamaan käärme-ja hämähäkkivaroitteluista huolimatta. Vaikka kämpillämme olisi ilmeisesti ollut telttakin, ei sen kunnosta ollut mitään takeita tai ylipäätään telttailun järkevyydestä yölämpötilojen laskiessa vuorilla kympin tienoolle joten varasimme yön hostellista Katoombasta ja hyppäsimme aamujunaan lauantaina.

Hostellimme

Reput pakattu eräjormastufalla (vedellä)

Katoomba osoittautui oikein viehättäväksi pikkukyläksi jonne turisteja vetää Three Sisters-niminen jännittävä kivimuodostelma, upea laakso keskellä huikaisevia vuoria ja muutenkin paikka on aika turistoitu, eli helppo alkupiste vuoriin tutustumiselle. Näppärä turistibusa kiertää paria pääkallopaikkaa joten sillä pääsi myös helposti vähemmän turistoitujen polkujen alkupäähän. Vaikka olimmekin katsoneet etukäteen netistä suurin piirtein minne meinasimme kävellä ja millaisia vaikeusasteita poluille oli merkattu, emme olleet ihan varmoja miten pääsisimme polun alkuun joten teimme kuten muutkin turistit ja suuntasimme kohti Scenic World-nimistä turistikohdetta. Sieltä pääsi helpoille turistikävelyille laakson pohjalle kaapelijunalla, killumaan laakson päälle köysiradalla tai laskeutumaan alas laaksoon samaisella vempeleellä ja takaisin. Kunnon eräjormina päätimme ottaa yhdensuuntaisen matkan kaapelikärreillä, varsinkin kun niiden luvattiin olevan maailman jyrkimmät, 52 astetta. Ja olivathan ne aika jyrkät!

Katoomban laakso

Huipulla vielä

Tokassa rivissä, 52 astetta!

Huisan, jyrkän ja lyhyen matkan jälkeen karistimme turistilaumat kannoiltamme ja suuntasimme kohti Golden Stairsseja, kaukaisia portaita, joita meidän oli tarkoitus kiivetä ylös hamassa tulevaisuudessa.

Kaivoksen suu

Kallioita ja kukkuloita

Eräjormausmaisemiamme

Bushwalkkauspolustamme pitää sanoa, että reitti oli melkoisesti haastavampi kuin esimerkiksi Abel Tasmanissa. Tässä sai ihan tosissaan kiipeillä kivillä, varoa mutaa ja käyttää käsiään avuksi ala-ja ylämäissä. Samaa tasoa oli ehkä rotkoreissu Uudessa-Seelannissa jos ei oteta huomioon lopun porrasosuutta. Olimme vähän pohdiskelleet, josko pitäisi tehdä pidempikin lenkki Ruined Castle-nimiselle kiviröykkiölle, mutta saavuttuamme portaiden juurelle oli pakko todeta, että valoisa aika ei riittäisi ja edestakainen rämpiminen ei houkuttanut. Valinta oli fiksu, portaat olivat aika tuskaisaa kiivettävää. Jopa Tuomiovuorelle oli mielestäni simppelimpi kävellä (eheh). Tosin kyse saattoi olla myös harjoituksen puutteesta ja huonosti ajoitetusta lounaasta, sillä seuraavan päivän portaat sujuivatkin paljon sutjakammin vaikka olivat mahdollisesti jopa vielä Golden Stairsseja jyrkemmät.

Kiipesin kivelle

Tiedossa muutamia portaita

Portaiden yläpäässä taas

Bushwalkki nostatti mukavasti ruokahaluja ja söimme paikallisessa pubiruokaravintolassa illalla. Olen viehtynyt paikallisiin lihapiiraisiin ja pidin myös katoombalaisesta tulkinnasta.

Nomnomnom.

Seuraavan päivän bushwalkki vei vesiputousreitille mutta taidan jatkaa siitä vähän myöhemmin, ettei postaus paisu kuin piiraan lehtitaikina.

Niittinahkahaarniska

Muutamat lukijoista ovat varmaankin tietoisia "salaisesta pimeästä puolestani" joka naputteli öisin kynttilänvalossa tyyliblogia internetin eetteripyörteisiin. Koska tiikeri ei pääse raidoistaan eikä koala pussistaan, himoitsen jatkuvasti tyylipostausten naputtelua. Niitä ei kuitenkaa ole tulossa tällä hamaa niin paljoa (kun olen työntön ja epämaterialistinen, köh), että blogi päivittyisi pelkästään asupostausten kautta järkevää tahtia kun muutkin Ihanat nörtit näyttävät asupostailuun hieman kyllästyneen. Siksipä päätin siirtää omat "päivän asuni" tänne Ihmemaahan. Vaatteista tykkäämättömät friikit skipatkoon postaukset joiden täginä on tästä lähtien "fäshiön". Ja sitten itse asiaan:

Kaikki koskaan fantasiatietokonepelejä (Diablo I&II& kohta III(!!!!!!)) pelanneet tietävät, että yksi ensimmäisistä haarniskoista mitä lojumasta löytää on yleensä "studded leather armour". Niititetty nahka ei paljoa suojaa, jos siinä ei ole taikaominaisuuksia mutta se on parempi kuin ei mitään raivoisasti pimeästä hyökiviä mököjä vastaan.

Täällä ei mitään huntsmania suurempaa ököä ole vielä tullut päin mutta suojaava niittinahkahaarniska on silti tarpeen, esimerkiksi pimeän tullessa matkalla ravintolaan. Onneksi H&M ja Donatella ovat sellaisen minulle tarjonneet ja voin huoletta kipittää Sydneyn illassa Donatellan omin pikku överiruskettunein kätösin nahkaan hakkaamiin niitteihin verhoutuneena.

Niitti poikineen

Olen myös ikuisesti kiitollinen miehelleni joka urheasti tuli mukaani kaaokseen, jota myös H&M-disainerkollaboraatioiden avajaispäiväksi kutsutaan ja nappasi nahkaihanuuden suoraan venäläisten tätien akryylikynsien ulottuvilta. Istuvuus lähenee hansikkaan luokkaa ja kateusfaktori on korkea. Ex-kämppis uhkasi yllä hiipivänsä pöllimään tämän, onneksi koko olisi täysin väärä.

Kehutut kengät

Mintun idea siitä, että alkaisin pitämään Bondin ihkukämpän kivijalassa Suomimuoti-putiikkia ei välttämättä ole täysin tuulesta temmattu. Joka kerta kun olen pitänyt punaisia Parikoita jalassa, on joku satunnainen ohikulkija kommentoinut niitä. Kun räpsimme tämän postauksen kuvia, ohi ajava setä huusi ikkunasta "I like your shoes" ja kun kävelin Corset bootseissa illalla pubista, pubin portsari sanoi "those are some serious boots". Selkeästi Minnan pitäisi lähettää minulle enemmän kenkiä, että voin edistää tunnettavuutta down under. Vink vink.

Pimeitä loukkoja

Uuden kämpän etsintä päättyi jo muutama päivä sitten onnellisesti. Muutamme pääsiäisen jälkeen/aikana huoneistoon jossa sähköt toimivat kunnolla ja lihaa saa nassuttaa sielunsa kyllyydestä. Osoite vaihtuu myös, sen saa kysymällä henk. koht. mutta kovin kauas emme 216 Chalmerssista muuta. Uusi kämppämme on lähestulkoon saman kadun varrella, Chalmers street vain muuttuu Elizabeth streetiksi tuossa vähän matkan päässä ja keskusta lähenee noin puolellatoista kilometrillä. Uusi lähipuistomme on nyt Hyde Park. Onkohan siellä grilliä? Alla selostusta kämppäkatsastuksista kuvitettuna katutaiteella jostain keskustan alueelta. 

Niin, olinko jo kertonut, että Sydneyssä kadut ovat pitkiä? No, ne ovat hurjan pitkiä. Jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat... 

Takaisin asiaan. Ennen kuin kämppä oli varmistettu, kävin muutamissa asuntonäytöissä. Ja aika kaameita loukkoja oli tarjolla. Kivoimmat kämpät parhaalla sijainnilla olivat tietenkin kalustamattomia, mikä ei tule vielä hetkeen kysymykseen. Ikea-huonekalut ovat kivoja, mutta miksi hankkia tuplat kaikesta kun koto-Suomessa odottaa maailman paras sohva ja täydellinen astiasto kahdeksalle? Helposti voisi kuvitella, että tarvitaan vain sänky ja pöytä, mutta välttämätöntä tavaraa on niin järkyttävästi, että sen hankkimiseen saa upotettua aikas paljon fyffeä. Ajatelkaa vaikka sitä kaikkea, mitä keittiön kaapit ovat syöneet sisäänsä. Ja Keittiönatsi ei kokkaa millään sekundapannuilla, ellei ole pakko (niin kuin nyt on). 

Wanha kunnon Woody

Kävin siis katsomassa lähinnä kalustettuja ja jaettuja kämppiä, alueena Surry Hills, Glebe ja Darlinghurst eli nämä meidän huudit lisättynä Glebellä joka on kiva alue, mutta Surry Hills on kivompi. Klasun kriteeri asunnon sijaintiin oli etäisyys The Local Taphousesta, itse halusin hipsterkahviloita ja nyrkkeilysalin läheisyyttä. Alle kymmenen kämpän tsiigailun saldoa olivat pienet ja pimeät huoneet, kissat, ikkunattomat huoneet (!!!), kaameassa kunnossa oleva vanha talo tai liian kallis, vaikkakin ihana huone jonka takuuvuokra olisi pitänyt maksaa heti. 

Ikkunaton huone oli varastoon rakennetussa loftissa joka oli varmasti erikoisin ja persoonallisin paikka mitä olen ikinä nähnyt, jos siis olisin halunnut asua 70-luvun Andy Warhollin taidekollektiivin loukossa hipstereiden kanssa. Ehkä jossain muussa elämäntilanteessa olisin mestaa jopa harkinnut mutta järki voitti rappioromantiikan kaipuun. 

Kovin pahoja torakkaloukkuja en onneksi katsastellut, vaikka niistäkin asialla aikaisemmin olleet varoittivat. Onneksi olen myös työtön, oli hyvin aikaa keksittyä asunnonhakuun. Himotuimmat kämpät nimittäin menivät hetkessä ja rotanloukkoihinkin oli katsastukseen jonoa. Vähän käy sääliksi puolalaista tyttöä joka kelpuutti kauhukämpän. Olihan se tosin hyvällä paikalla. 

Toi maski on betonia vaikka näyttää kankaalta

Tämä asuntorumba oli hyvä koska a. löysimme uuden asunnon b. katsastin vähän markkinoita tulevaa varten c. havaitsin, että haluan asua Surry Hillsissä ja voin jatkossa ignoroida muut alueet d. sain tekemistä pariksi viikoksi nyrkkeilyn ohella. Kuvia asunnosta kun olemme muuttaneet. 

Täydellinen surffitukka

Blogeissa esitellään usein ns. täydellisen surffitukan ohjeitä. Tässä on oma versioni.
1. Älä käy kampaajalla kuuteen kuukauteen
2. Värjää päätä pelkillä kasviväreillä jotka eivät pysy
3. Anna auringon paahtaa hiuksia muutama kuukausi
4. Surffaa (mielellään mahd. suolaisessa meressä, Tyynimeri on aika hyvä)
5. Anna kuivua auringossa

Tukkaa takuilla

6. (Tämä on valinnainen kohta) Harjaa pahimmat takut pois

Asusta surffitukkasi aina Iron Maidenilla

7. Käytä paaaljon hoitoainetta saadaksesi tukasta taas sileä ja kiiltävä

Heppoja!

Kuulin hetki sitten parvekkeeltani outoa klip-klop ääntä ja ryntäsin sinne kameran kanssa. Ratsupoliisejahan siellä oli. Tässä siis kaikille heppatytöille (Inga) pari kuvaa Sydneyn urheista rosvoja metsästävistä ratsuista.

Klip-klop...

...hevonen on pop

Työnhakua ja nyrkkeilyä

Saimme vierailijoita pohjoiselta pallonpuoliskolta, Aki ja Ninan! Pari iltaa on mennyt treffatessa ja höpistessä outbackin jättihämppyreistä mutta päivisin ankara työnhaku jatkuu. Edistystä on taas hiukan, mutta ei vielä merkittävää läpimurtoa toisin sanoen haastattelua ja varsinaista duunia.

Toisin kuin Suomessa, missä firmat itse hakevat suoraan työntekijöitä, työnhaku täällä menee pitkälti agenttien eli jonkun sortin headhunttereiden kautta. Agentit postailevat työnhakuilmoituksia työsaiteille, joista parhaalta tuntuu seek.com.au. Muitakin saitteja on, mutta Seekkiin tuntuu tulevan parhaat ilmoitukset. Agentit tekevät esivalinnan siitä, ketä laittavat firmoille etiäppäin, firmat päättävät halutaanko haastatteluun, agentit soittelevat kandidaateilleen ja koko prosessissa kestää järkyttävän kauan. Lisäksi osa agenteista tuntuu olevan todella sluibia, eivätkä saa mitään aikaiseksi vaikka heille olisi tiedossa fyffeä jokaisesta työtä saaneesta heebosta. Klasuhan nappasi oman työnsä suoraan firman itse pistämän ilmoituksen kautta, eikä siinä kauaa nokka tuhissut. Itselläni ei ole vielä niin hyvää mäihää käynyt, mutta markkinat ovat edelleen vilkkaat ja cv:ni on hyvä, joten eiköhän tässä jotain duunia ennen talvea tehdä. Kotirouvana olo voi talven tullen käydä vähän tylsäksi ja shoppaushimo ylitsevuotavaksi. Työnhakumotivaattorina minulla on Australian Vogue ja sen materialismiin  kannustavat kiiltävät sivut.

Jotta en tekisi työnhakuani kuitenkaan liian helpoksi, olen hakenut vain kontraktihommia, eli en halua tehdä töitä kuutta kuukautta pidempään. Miksikö? No koska haluan edelleen takaisin yliopistolle jatkamaan opintojani mutta tarvitsen siihen rahoitusta. Kuusi kuukautta korporaatio-orjana toisi sopivasti pääomaa plakkariin vuosikausien opiskelijalorvailua varten. Ja ehkä muutamat MP-kengät...

Asiasta lapaseen, tai tässä tapauksessa nyrkkeilyhansikkaaseen. Päivieni kuluksi ilmoittauduin kahdesan päivän kokeiluun ja olen siellä nyt käynyt muutamia kertoja hakkaamassa säkkiä niin, että rystysistä lähti iho. Nyrkkeily tuntuu taas pitkästä aikaa todella hyvältä, hartiat kiittävät ja selkä on kolmatta päivää lihaskipeä. Jalkojakin tulee treenattua kun hakkaa säkkiä liikkuvasti, eikä vaan möllötä paikallaan. Nyrkkeilyn lisäksi salilla on myös potkunyrkkeilyä, joka on aika lähellä savatea, ranskispotkunyrkkeilyä, jossa siis kävin viime kesänä, savate formen peruskurssin. Potkut potkitaan eri kohdalla jalkaa ja kenkiä ei käytetä mutta hiki lentää. Pitää varmaan tehdä musiikkitoiveita vetäjille, kun ei Rammsteinia kuulu!

Tavoite

Aussien erikoisuuksia

Tim Tamit

Nomnom (kuva pöllitty netistä kun ei ollut oikeita kuvauskohteita)

Aussien keksilahja maailmalle kuuluu kuulemma oikeaoppisesti nautiskella maitoteen tai kuuman maidon tai maitokahvin kanssa. Molemmat päät purraan pois, nestettä ryystetään joko Tim Tamin läpi tai vain vähän keksin sisään niin, että sisälmys alkaa sulaa. Itse en kokeillut kun vihaan maitoa teessä, Kira ja Klasu testailivat ja totesivat tavan toimivaksi. Makuja on tsiljoona, itse halajan tällä hetkellä eniten Turkish Delight-versiota testiin. Niistä karkeistahan voi vaikka myydä sisaruksensa Valkealle Velholle. Klasu diggaa eniten Caramel-versiosta, toffeefani kun on. Näitä saa myös Uudesta Seelannista, ehkä myös jenkeistä tai briteistä? Pitäkää silmät avoinna keksihyllyllä.

Kilojoulet


Oih, vanha fysiikanopettajani Heikki Lehto olisi ylpeä Australiasta jos tietäisi, että täällä SI-järjestelmä on otettu käyttöön myös sapuskan energiamäärissä. Kilojoulet ovat täällä siis ensisijainen yksikkö, kilokaloreita näkyy välillä lisänä mutta ei läheskään aina. Näyttääkin aina kivalta kun päivittäinen annos on 8000 ja rapiat mutta se onkin kilojouleja, eli aussiruoka ei ole normaalia vähäenergisempää, snif.


Vasemmanpuoleinen liikenne 

Kuva ei oma, pöllitty täältä

Luulin,että kestäisi kauemmin tottua vasemmanpuoleiseen liikenteesen mutta se sujuukin nykyään ihan luonnostaa. Jossain vaiheessa huomasin jopa, että minusta näytti oudolta kun jenkkileffassa ajettiin "väärällä puolella tietä". Vasemmanpuoleisuus ei tietenkään koske pelkästään autoja vaan myös kävely, pyöräily ja jopa liukuportaissa seisominen hoituu vasemmalla. Ainoastaan sekopäisesti joka puolella palloilevat turistit enää häiritsevät orientaatiotani vasempaan. Tiekylttejä joissa kehotetaan ajamaan vasemmalla näkyi eniten Great Ocean roadin varrella. Lieneekö se täynnä tötöileviä turisteja ajelemassa missä sattuu?


Anzac-muistomerkit

Siinä missä Suomessa Talvisota on se kova juttu, Venäjällä juhlitaan voiton päivää ja Saksassa ollaan kaikista hissukseen, on Australian ja Uuden Seelannin suurin sotasaavutus Gallipolin häviöön päättynyt taistelu ensimmäisessä maailmansodassa. Sille on joka pikkukylässäkin oma Anzac-memorial laatta/pylväs/puisto. Muita sotasaavutuksia ei taida pahemmin ollakkaan vaikka onhan ainakin ausseja ollut mukana kaiken maailman kähinöissä USAlaisten mukana. Pienen pähkäilyn jälkeen keksin että Anzac on tietenkin Australianand New Zealand Army Corps ja tämä joukkio urhoollisesti otti lättyyn turkkilaisilta vuodesta 1914 lähtien. 

Sisko ja Anzac-pytinki Hyde-parkissa

Spartalaishenkinen patsas muistomerkin sisällä