Kantapaikan kaipuu

Kantapaikka. Suomessa minulla ei ollut koskaan varsinaista kantapaikkaa jossa henkilökunta tunnistaisi etunimeltä ja voisin tilata "sen tavallisen". Himoitsen kantapaikkaa niinkuin amerikkalaisissa sarjoissa aina on. Frendien kahvilaa, Seinfeldin dineria tai How I met your motherin baaria. Olkoonkin, että väki käy aina samassa paikassa todennäköisesti vain lavastuksellisista syistä.

Jos lähi-Alepaamme, Lemon Grassia Kalliossa tai muinaista Bar 68:sia ei lasketa, en yleensä ole käynyt missään samassa paikassa niin paljon, että olisin voinut olla millään tavalla kantis raflassa tai kahvilassa. Osittain syytän tästä Suomen kehittymätöntä kahvila-ja ravintolakulttuuria, osin omaa ailahtelevaisuuttani joka ajaa kokeilemaan jokaikistä pikkukuppilaa Surry Hilssissä ja himoaa aina uusiin, söpön tai trendikkään näköisiin paikkoihin.

Täälläkin hyvin alkanut kantapaikkailu Joe Black-kahvilan kanssa tyssäsi muuttoon Bondille. Tällä välillä tarjoiluhenkilökunta on ehtinyt vaihtua, eikä uudet aasialaistytsät tiedä, että Klasu haluaa aamupalaksi pekoni-muna-leivän grillikastikeella ja isolla vahvalla cappucinolla.

Ex-kantis

Toinen ns. kantapaikkamme voisi olla Local Taphouse. Paikan luonne tosin taitaa estää kunnollisen kantapaikkuuden. Ei nimittäin ole kovin hyväksi pidemmän päälle jos kantapaikkana on spessuolutrafla jonka safka on hyvää mutta myös epäterveellistä ja päämyyntiartikkeli on olut. Kanta-asiakkuus vaatisi vähintään kerran viikossa käymistä pidemmän aikaa ja en ole valmis uhraamaan vyötärölinjaani kanta-asiakkuuden alttarille.

Paikallinen Hanatalo

Nyt kaupungissa työskennellessäni olen taas alkanut himoitsemaan kahvia. Eikä mitä tahansa kahvia vaan hyvää kahvia, mielellään flat white-kahvia rasvattomalla maidolla. En niinkään hae kahvista sitä kofeiinihuumaa vaan juon sitä lähinnä maun ja imagon vuoksi. Ja sen kahvinhakureissun vuoksi. On sekä ruumiille, että sielulle terveellistä ajoittain poistua toimistolta. Tämä kahvin himo on hiukan edistänyt kantapaikkahakua mutta koska hyviä kahvipaikkoja on keskustassakin niin monta, en osaa päättää mihin niistä vakiintuisin. Osa on lähempänä, osassa voi maksaa kortilla ja kaikissa on barista jolla on pitkä parta. Toisaalta, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, joudun haeskelemaan kantapaikkaani ihan eri puolelta kaupunkia...

Siihen asti on tyytyminen siihen, että lähikaupan kreikkalaiset omistajat alkavat kohta tunnistaa. "Ai taas se ostaa avokadoa ja jugurttia".

Lähikauppa josta saa melkein kaikkea

Juhannus-Midsommar eli keskitalven pileet ruotsalaisittain

Jostain syystä suomalaiset eivät ole täällä kovin aktiivisia juhannuksen suhteen tai ainakaan vastaan ei tullut mitään kollektiivista suomalaisjuhannusbilettämistä joten nohevat snapsinhimoiset kääntyvät länsinaapurin yhteisön tarjonnan pariin. Mikään muu kansa ei osaa hoilata Helan gåria kukkaseppeleet päässä yhtä hyvin kuin ruotsalaiset. Ruotsin kauppakamarin nuorisopyrkyrijaosto järkkäsi humpat Cronullan Surf Life Saving clubin tiloissa joten Cronullaan kävi iloisen joukkomme tie.

Sää oli perinteinen juhannussää, eli vettä tuli taivaalta ja asteet olivat lähempänä kymmentä. En tosin voi liikaa valittaa sillä olen Suomessa viettänyt jussia vieläkin kylmemmissä oloissa. Koska en osaa, jätin kameran himaan ja tajusin sen vasta kun piti juosta bussiin joten saatte hiukka epämääräisiä kännykkäkuvia mutta sitähän juhannus yleensä on, vähän epämääräinen.

Juhannukseen kuuluu oleellisena osana mansikat. Miksei sitten vaikka tässä muodossa...

Klasun drinkki oli miehekkäämpi

No, oliko juhannuksenviettotavoissa eroja? Oli hiukan mutta ei liikaa. Pöydillä meitä odottivat ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluvat laululäsyt ja keskellä huonetta törrötti juhannussalko. Vanhana teekkarina osasin laululäsystäkin ainakin muutaman biisin. Ei mennyt Täffällä juopoteltu aika hukkaan! Jos joku ei tiedä mikä on läsy ja mitä ovat viinalaulut, niin kyseessä on hieno perinne jossa hoilataan ja sen jälkeen skåålataan. Epävireisesti ja sanoja osaamatta tai ei mutta teekkarihan laulaa mielummin kuin hyvin, DI:stä nyt puhumattakaan.

Salko pääsi oikeuksiinsa vasta ruokailun jälkeen. Iloisen humalaiset sveduliinit muodostivat piirin ja alkoivat loikkimaan salon ympäri laulaen Pienet sammakot-biisiä, ruotsiksi tosin. Melko absurdia mutta myös hauskaa. Sammakoiden lisäksi jengi taisi heittää muutaman joululaulunkin siihen väliin mutta ei sen niin tarkkaa. Talvihan täällä kuitenkin on.

Henrik selvitti, että salko todellakin on fallossymbooli ja tuottaa hedelmällisyyttä. Kelle, ei käynyt niin hyvin ilmi. Salko oli kukkasin koristeltu ja myös kaikki juhannuksen kukkataiat olivat ruotsalaisille tuttua kauraa. Tiedättehän, ne taiat missä kerätään x-määrä eri kasveja ja joustaan jossain alasti.

Helan går!

Salko ja finnjävelit 

Salko koko komeudessaan

Mutta ei meitä pelkästään juomalauluja lupaamalla olisi saatu Cronullaan houkuteltua. Tarjolla oli nimittäin myös perinteistä juhannussapuskaa. Uudehkoja perunoita, silliä, punajuurisalaattia, ruisleipää, lihapullia (no tietty), kananmunapuolikkaita mädillä, juustoja lammasta ja puolukkahilloa ja kaiken kruunasi myös todella herkullinen Janssonin kiusaus jota Klasu vihaa mutta minusta se on yksi parhaita laatikoita maailmassa ja myös paras ruotsalainen ruoka mitä on.

Maailman parasta silliä

Lammasta ja puolukkachutneytä. Eikönää svedut tiedä mitä on hillo enkuks? 

Taas nähtiin ketkä eivät osaa voidella näkkileipää. Ja tuo ruisleipäkin oli tosi hyvää. 

Jatkot pidettiin jossain paikallisessa baarissa mutta kuten jatkot yleensäkkin, olivat nähäkin jatkot vähän tylsät. Paikka oli liian iso ja jengi hajosi eri osastoihin. Jostain ilmestyi ylimääräisia kukkaseppeleitä joten poseerasimme niiden kanssa hetken ja hilpaisimme sitten takaisin junalle päin. Cronullasta kun on yli tunnin matka keskustaan. Voi niitä raukkoja jotka sieltä asti käyvät duunissa.

Hyvää ylivalottunutta juhannusta! 

Hyvää synttäriä kuningatar!

Kuningattaren syntymäpäivää vietettii viime maanantaina vaikka kuningatar ei olekkaan syntynyt kesäkuun toinen maanantai. Itseasiakka kukaan brittimonarkki ei ole syntynyt silloin mutta Yrjö Viides syntyi kolmas kesäkuuta joten aussit päättivät vakiinnuttaa vapaapäivän näille tienoille. Mikä oli hyvä päätös, sillä pitkä viikonloppu näin talvella kun muita lomia ei ole näköpiirissä, tulee ihan tarpeeseen.

Pitkä viikonloppu alkoi jeesaamalla kaveripariskuntaa muutossa lauantaina. Muuttoapua oli houkuteltu paikalle lupaamalla hernareita ja pannareita. Monta tuntia haudutettu hernekeitto olikin taivaallista. Lisäksi oli hauska hengailla suomitytsyjen kanssa.

Muuton ja aika monien portaiden (ei hissiä) jälkeen reidet olivatkin miellyttävästi jumissa ja muutaman tunnin automatka jäykisti niitä entisestään. Automatka vei kohti Central Coastin hiekkadyyni-ja valasparatiisia, Port Stephensiä.

Majoituimme luksus-YHAssa nimeltään Samurai. Hostellihuoneiden sijaan tarjolla oli mökkejä keskellä koaloiden suosimia eukalyptyksia. Valitettavasti koalat pysyivät piilossa valoisaan aikaan meiltä, pari muuta matkalaista olivat niitä bongailleet. Jos ikinä satutte Port Stephensiin, niin voin kyllä Samuraita suositella. Varsinkin kun omistajilla oli maailman pörröisin, pitkäturkkinen saksanpaimenkoira.

Ulkona koala kyttää

Ensimmäisenä iltana kävimme vain safkaamassa Sandpiper-nimisessä kalaravintolassa. Kaikki ruoka oli hyvää, kaunista ja rafla oli kiva. Erityisesti ravut padassa olivat todella herkullisia. Tarjoilijapojalla oli Stig Dogg-rillit ja hipsteriheitto, eli päältä pitkä ja sivuilta lyhyt. Se ei siis vieläkään ole mennyt kunnolla pois muodista. Toivottavasti edes noista kamalista rilleistä päästään pian. Terkkuja vaan sinne kahdeksankymmentäluvun äidille ja isälle!

Jaoimme kalamaistelulautasen alkupaloiksi. Parasta olivat mustekalan lonkerot oikealla. 

Tähän mennessä paras tapa tehdä rapuja. Ja kunnolla valkosapalia. 

Port Stephens jakaantuu useampaan alueeseen joiden tarkoitus vaihtelee. Valaankatselupaatit lähtivät Nelson Baystä ja siellä satuttiin myös viettämään kantrifestareita. Näimme kun tädit pistivät rivitanssiksi. Se, mistä kaikki tiesivät askeleet, jäi mysteeriksi, mutta hyvin näytti tantsuilu sujuvan.

Rivitanssia pitkässä rivissä

Tämänvuotinen valaiden muutto on huhujen mukaan paras pitkiin aikoihin. Valaskannat ovat todella mukavasti elpyneet ja niitä on muuttomatkalla aina vain enemmän ja enemmän. Kauan on kuitenkin vielä matkaa aikaan ennen valaanpyyntiä kun Sydneyn satamakin on kuhissut valaita niin, että kiviäkään ei ole saanut heitettyä veteen ilman, että suututtaa ryhävalaan.

Tällä kertaa valaiden katseluun lähdettiin katamaraanilla. Muuta porukkaa oli, mutta ei haitaksi asti. Kapteenilla oli massiivinen vatsa ja sen aikaa kun leppoisasti liplattelimme suojaisassa lahdessa, soi paatin kajareista klassinen rokki. Aurinko oli suorastaan paahtava, tosin sen vaikutus katosi heti kun tuuli alkoi puhaltaa. Villapaita nahkatakin alla ei ollut ollenkaan liioittelua.

Uljas venheemme

Inkivääriä merisairauden ehkäisyyn

Kohti aavaa 

Merikilpikonna kurkistaa vedestä!

No näkyikö niitä valaita? Kyllä!!! Ensin näimme vain yhden hönkäyksen josta valaat on helppo tunnistaa mutta kohta näitä pieniä vesipilviä alkoi näkyä vähän joka suunnasta. Kymmenisen valasta näimme melko läheltä mutta horisontissa niitä näkyi koko ajan lisää. Yksi valaspari vielä yllätti meidät ilmestymällä pintaan todella lähelle venettä.

Näimme myös lahdessa heti matkan alussa yhden delfiinin loikkimassa ja boonusyllärinä bongasimme myös jättimäisen merikilpikonnan joka näytti kaukaa kuolleelta rauskulta mutta paljastuikin todella upeaksi kilppariksi! Yhdestä kuvasta sen voi bongata muuta parempaa kuvaa emme saaneet.

Pari valasta matkalla pohjoiseen

Valas hönkäilee

Pari valasta lisää 

Selkäevä

Valaiden lisäksi samoilla seuduilla sijaitsee myös Murraysin panimo ja sen ravintola missä luonnollisesti ruokajuomina tarjoillaan Murraysin omia oluita ja kaiffareiden siideriä. Kyseessä on siis sama pienpanimo minkä ravintolassa olemme käyneet myös Manlyssä. Oluet olivat täällä samat mutta sapuska oli vähän parempaa kuin Manlyn versiossa. Eli siis todella hyvää. Klasu söi kalmaripitsan, itse taas jatkoin ruukkulinjalla, eli lihapiiraalla mentiin. Jälkkäriksi toki olutskonsseja.

Aurinko lämmitti kivasti. Aika kamala tämä Australian talvi

Klasu ja joku oluista, ei kuitenkaan Whale Ale

Lihapiiras. Tai ruukku. Tai joku. Hyvää oli ja poltti suun. 

Olutskonssit. Herkkua. 

Sulattelimme skonssit ja sapuskat kiipeämällä näköalapaikalle juuri ennen kuin päivä alkoi kääntyä iltaan ja aurinko laskea. Näkymät olivat hienot kaikkiin suuntiin. Tänne on tultava uudestaan kesällä kun hiekkadyyneistä ja delfiineistä saa enemmän irti.

Nelson Bay 

Turistit taas poseamassa

Tuon välikön yli pystyy kävelemään laskuveden aikaan. Se on tosin vaarallista.  

Maisemia 

Safarille!

Sydneystä löytyy hauskoja teemaillallisia-ja bileitä, ainakin jos tietää mistä etsiä. Yksi teemaillallisjärjestäjä on Secret Foodies-niminen organisaatio joiden webbisivun kautta saa ostettua lippuja illallisille joilla on yleensä jokin teema ja paikka kerrotaan vasta samana päivänä tekstiviestitse. Olen jo jonkun aikaa kyttäillyt sivua ja himoinnut illallista jossain hauskassa paikassa ja nyt torstaina pääsin viimein ensimmäistä kertaa Secret Foodiesia kokeilemaan.

Tällä kertaa teema oli safari ja meillä oli jo aavistus, että jotain eläinmeininkiä tässä varmaan on tiedossa. Klasun lisäksi mukana oli myös Klasun espanjalainen duunikaveri Blanca ja tämän avomies David, myöskin espanjollo.

Aamusta tekstari kertoikin, että suuntanamme on Taronga Zoo eli pohjois-Sydneyn eläintarha! Sinne pääsee parhaiten lautalla ja Vivid Sydney väritti vielä oopperataloa joten otimme tsiljoonannet kuvat talosta.

Jotain jengiä tantsuttamassa...

... Bond-tytsyt!

Eläintarhaan mentiin riippuhissillä ja vaikka oli pimeää, eikä eläimiä näkynyt, ne pystyi kyllä haistamaan. Tai näimme me yhden eläimen, puukengurun, siluetin mutta se näytti enemmän kissalta. Enkä ole varma onko koko puukengurua edes olemassa. Lienee samanlainen myyttinen otus kuin drop bear.

Vinkkua tarjolla

Gorilla mun paikalla 

Kaikille oma toteemieläin ja nätti kattaus

Kattauksen ja miljöön lisäksi safaritunnelmaa luotiin myös soittamalla ainakin jotenkin afrikkaan liippaavaa musiikkia ja näytämällä screeniltä luontodokkaria leijonista. Hetken päästä seuraamme liittyi myös pari ihan oikeaa eläintä, sillä eläintarhan henkilökunta toi näytille ja silitettäväksi parta-agaman ja timanttipythonin.

Lisko oli (ylläri ylläri) piikikäs ja kuiva, käärme taas sileä ja viileä. Molemmat ovat täkäläisiä natiiveja ja olen melko varma, että Port Douglasissa tiellä lojuskellut python oli samaa kaliiberia kuin tämä eläintarhankin asukki.

Parta-agama chillaa

Python valmiina kietotumaan kaulan ympärille. Ehkä sillä oli myös nälkä...

Valitettavasti ruoka ei ollut tällä kertaa tehty eläintarhan asukeista vaikka pandaburgeri olisikin ollut mielenkiintoinen elämys. Tarjolla oli herkullisia, raakoja merirapuja alkupaloiksi, pääruoaksi pihviä ja jälkkäriksi hauskasti kuumaa ja kylmää yhdistelevää sorbettia ja sitruunakakkua. Kokki oli sama heebo joka kokkailee Morrisons-raflassa missä juuri kävimme ruotsalaisten kavereittemme kanssa Vividin pällistelyn jälkeen. Tällä kertaa safka oli jopa paremmin onnistunutta kuin ravintolassa. Ainut moite pitänee antaa viinistä joka ei ollut ihan huippuluokkaa mutta ainakin sitä sai tarpeeksi.

Minä ja espanjollot

Ravut, limaiset mutta hyvät

Pihviä, ei eläintarhan lehmistä 

Herkkua!

Koska rakastan teemoja ja ruokaa, oli myös tämä safari aivan loistava. Haluan ehdottomasti uudelle teemaillalliselle, varsinkin kun sapuska oli varsin onnistunutta. Nyt pitää vain odotella seuraavaa hauskan kuuloista teemaa.