Yliopisto-opetuksen eroista, osa 1

Nyt kun ensimmäinen lukukausi alkaa lähetä loppuaan, tuntuu siltä, että olen nähny aussiyliopiston meininkiä tarpeeksi pitkään voidakseni tehdä vertailuja suomalaiseen vastaavaan. Oma kokemukseni tosin rajoittuu edesmenneeseen Teknilliseen korkeakouluun ja täkäläiseen kauppisosastoon joten jos humanistit ovat eri mieltä, kommenttiboksi on avoinna.

Nyt vähän kirjanpidon tietojärjestelmiä ja sitten pistari SOXista! 

Tutkinnot
Silloin kun minä olin nuori ja maailma oli kunnollinen, kaikki valmistuivat maistereiksi tai dippainsseiksi (paitsi lääkärit, niistä tuli jotain lisureita). Sittemmin italialaisten kaupunkien mukaan nimetyt prosessit ottivat vallan tutkinnoista ja nykyään suomalainenkin yliopisto teetätyttää opiskelijoillaan ensin kandintyön kunnes yhteiskunta pakottaa kaikki jatkamaan maisteriksi asti koska kandin papereilla ei tee juurikaan mitään. Tutkinto huipentuu monikymmensivuiseen sepustukseen joka osoittaa, että opiskelija on yliopistosta huolimatta oppinut edes jotain tutkimuksen teosta ja saa maisterin paperit kouraansa.

Täällä taas perustutkinto on kandi jota vai laajentaa tekemällä normaalin kolmivuotisen kandin päälle ns. honours-vuoden jonka lopuksi tehdään dippaa/gradua suppeampi mutta nykyistä kandintyötä laajempi sepustelma. Pelkällä kandintutkinnolla pärjää ihan kivasti kun duunia riittää ja yhteiskunta ei ole kovin akateemisesti orientoitunut joten ihan valtavia määriä näitä honours-opiskelijoita ei ole. Tai sitten ovat jossain muualla. Itse olen nähnyt ehkä kolme.  Yleisempää tuntuu olevan kahden bachelor-aineen kombottaminen, esimerkiksi laki ja bisnes. Tähän ei ilmeisesti mene kuutta vuotta vaan jotain extrakursseja voi tehdä niin että on neljässä-viidessä vuodessa kahden aiheen kandi. Mielenkiintoista kyllä, proffia ja tutkijoita tuntuu oikeasti kiinnostavan honours-tutkielman ohjaaminen. Voi kun jotain suomessakin kiinnostaisi edes lukea niitä dippoja...

Siis luuleksä, että mä oikeesti luen jotai graduja? Hyväuskoiset hölmöt! 

Honours-tutkinto valmistaa opiskelijaa mahdolliseen jatkoon jonka voi suorittaa joko tutkimalla tai kursseilla. Luitte oikein, maisterin paperit saa kouraansa istumalla (mm. minun assaroimillani) kursseilla ilman, että kirjoittaa sanaakaan Tiedettä™. Itse olin tästä prospektista ensin kauhuissani mutta toisaalta, osoittaako se dippakaan kovin laajaa tieteellisen kirjoittamisen osaamista? Tiedä häntä. Itsehhän olin toki täydellinen.

Jos kursseilla istuminen ja tenttien teko (yök) ei enää kandin jälkeen nappaa, on mahdollista valita myös tutkijan tie. Tutkijaohjelma on yhteinen sekä maisteris-että tohtorisopiskelijoille ja maisteria duunaava voi päivittää ohjelmansa tohtoriksi osoittamalla edes jonkunlaista kykyä tehdä tutkimusta.

Suomessa väikkäriää saa myös duunailla ilmesti niin kauan kunnes mannerlaatat muodostavat uudemman kerran jättimanner Pangaian. Täällä tohtorisohjelma on ohjelma jonka tavoite on saada jengille tohtorin paperit kouraan kolmessa (tai neljässä) vuodessa tai lempataan ulos.

Jatko-opiskelut eivät taida olla senkään vertaa suosiossa kuin honours-tutkinnot. Tänä vuonna aloittaneita on minunkin "kauppiksessani" vain kourallinen joista natiiveja ausseja oli vielä vähemmän. Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, opiskelijoihin!

Hei, me ollaan undergradeja ja kohta me mennään oikeisiin töihin. Joko hirvittää? 

Opiskelijat

Opiskelijat ovat söpöjä ja nuoria ja niiin tietämättömiä maailman menosta mutta niin varmoja itsestään kuin kunnon parikymppisen kuuluukin. Ja enimmäkseen aasialaisia. Hei, tässä ollaan selkeästi samoilla linjoilla TKK:n kanssa! Täällä prujaaminen ei ole kovin iso ongelma ja muutenkin vaihtarit ja pidempään täällä asuneet kansainväliset opiskelijat ovat parempia kielessä, niin puhutussa kuin kirjallisessakin ilmaisussa.

Mitä maisterimmaksi mennään, sitä aasialaisemmaksi porukka muuttuu. Tietenkin osasyynä on myös tutkinnosta perittävät fyffet. Koulu mainostaa kovasti Kiinassa ja muissa maissa mistä opiskelijoita voidaan haalia koska jokainen penni on tärkeä ja paremmat pennit saadaan ulkkareista kuin kotimaisista kalpeanaamoista. Bisnes school on tässä myös selkeästi parhaiten onnistunut koska fyffestä ei tunnu olevan puutetta. En tiedä mikä on tilanne esimerkiksi naistutkimuksessa tai antropologiassa jossa myös kalpeanaamojen osuus näyttäisi olevan suurempi, jopa sataa prosenttia lähestyvä. Alkuperäisväestö ei lue taloutta tai insinööritieteitä vaan taidetta ja humanismia.

Myös tohtoriporukasta suurin osa on jonkun sortin kansainvälisiä opiskelijoita. Tähän menessä olen tavannut porukkaa Chilestä, Malesiasta, Indonesiasta, Kiinasta, Iranista, Turkista, Venäjältä, Uudesta-Seelannista, UKsta ja muutaman saksalaisenkin sekä väkeä erilaisista Itä-Euroopan maista mitä en ole vielä osannut aksentista paikantaa. Ikähaarukkakin on leveä. Osa taitaa olla suoraan koulusta jatkamassa, osa on jo lopettanut yhden uran ja eläköityessään alkanut tylsistyä ja haikailla elämään lisäsisältöä.

Koska samoja metodikursseja opiskelee koko tänä vuonna aloittanut porukka josta vain minä olen Bisnesinformaatiojärjestelmiä opiskeleva, on tutkimusaiheiden kirjo laaja ja myös näkemykset siitä mitä tutkimus on ja ei ole ovat vaihtelevia.

Positivismia! Ei vaan eksistentialistista feminististä diskurssia!

Seuraavassa osassa valoitan enemmän miten itse opiskelu eroaa... Stay tuned.