maanantai 14. lokakuuta 2013

Lomaltapaluuviikko

Olimme haalineet selvästi riittävästi tekemistä lomaltapaluuvikolle, ettei lomanloppublues ehtinyt iskeä missään välissä mutta enpä kerinnyt bloginkaan ääreen. Blogaamista, varsinkin omantyylistä blogaamista missä kuvat ovat tärkeitä, häiritsee tällä hetkellä kameran puute. Japani söi minulta jo toisen kameran ja uuden hankinta ei ole vielä ihan ajankohtaista. Kyllä kännykällä saa nykyään ihan hyviä kuvia mutta ei niin hyviä... No, saanpahan hyvän syyn parantaa vermeitä (taas kerran).

Lomilta palaaminen on aiheuttanut itselleni hieman tottumisongelmia arkirytmiin nyt kun arkirytmiä ei enää oikein ole. Melkein kaikki kurssinikin ovat loppuneet joten nyt olisi hyvin aikaa keskittyä itse tutkimukseen mutta jotenkin aloitus on aina vaikeaa. Pitänee varmaan motivoida itseään keksimällä tiukkoja aikarajoja.

Olen myös huomannut, että tiettyyn aikaan päivästä minun on turha edes yrittää aloittaa mitään monimutkaisempaa. Olen selvästi parhaimmillani illalla tai todella aikaisin aamulla mutta lounaan jälkeen... ei mitään toivoa. Bondi lifestyle painottaa aamuvirkkuutta ja aamu-urheilua joka ei ihan täysin luontevasti sovi omaan rytmiini. Aamuherääminen on aina vaikeaa oli nukkumaan menoaika mikä tahansa enkä oikeastaan koskaan herää ilman herätyskelloa. Urheasti olen kuitenkin aamu-urheillut talven läpi kaksi kertaa viikossa maksetussa jumpassa ja nyt kesän kynnyksellä käynyt myös juoksemassa ennen kello kahdeksaa. Hullun hommaa ja kamalaa aina kun herätys pirahtaa mutta kai siitä saa loppupäiväksi energiaa. En nyt osaa väittää, että satavarmasti päivä sujuu paremmin jos aamulla urheili mutta jotain pientä vaikutusta ainakin keskittymiskykyyn on havaittavissa. Tällä hetkellä se on nimittäin kohtalaisen nollissa tai ei ainakaan siinä huippumielenkiintoisessa tutkimuspaperissa missä sen kuuluisi olla.

No, sekalaisen höpötyksen loppuun sopii täysin asiaan liittymätön kuva internetin syövereistä koska Mucha on mahtava ja GoT on myös.

Kuva täältä

2 kommenttia :

  1. Multa loppui aamujuoksut kun aurinko lakkasi nousemasta tarpeeksi aikaisin, että tuolla näkisi jotain. En viitsi juosta yksin keskellä pimeää rotkoa.

    Häiritsee ihan sikana tuo "de". DES! DES!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei taida olla ranskis ketä on tehny ton julisteen. Jopa MÄ onnettomaakin onnettomammalla ranskallani huomasin ton :)

      Poista