sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Australian kansallisepäkengät

Uudet!
Australialaiset rakastavat släbäreitä palavasti. Niin palavasti, että monet kuvittelevat niiden olevan sopivat kengät myös muualle kuin rannalle ja roskien vientiin, esimerkiksi yökerhoon tai töihin. Jenkkituristin erottaa siitä, että sillä on valkoiset lenkkarit jalassa muuten siistien vaatteiden kanssa ja aussin siitä, että sillä on aina thongssit jalassa ja varpaat kenkävalinnan myötä verille potkitut ja kynnet mustat. Släbäreiden paikallinen nimi on siis "thongs", jota ei pidä sekoittaa naisten minimaaliseen alushousumalliin. Jotta homma olisi mahdollisimman loogista, kukaan muu, edes kiiwit eivät tätä termiä käytä vaan kaikille muille anglosakseille släbärit ovat onomatopoeettisesti flipflopsit tai slipperssit.

Täkäläinen pukeutuminen on muutenkin aika rentoa ja sunnuntaisin suorastaan kuuluu hengata joogahousuissa yli puolenpäivän, vaikka ei siis olisi joogasalia nähnytkään. Joogapantsujen merkin kuitenkin kuuluu olla trendikäs ja ylihintainen Lululemon kun taas thongsseja on kaikilla itseäänkunnioittavilla surffimerkeillä ja tietenkin täältä löytyy myös Havaianaksia, tuota brasilian lahjaa kenkämaailmalle.

Jouduin itse ikäväkseni heittämään hyvästit minua jo melkein kahdeksan vuotta palvelleille Havaianaksilleni jotka ovat mysteerisesti kadonneet taivaan tuuliin ja shoppaamaan uudet "hammyt" niin kuin kenkäkaupan hippi niitä kutsui. Ostin vanhan parini aikoinaan New Yorkista West Side YMCA:n suihkua varten ja vaikka släbäreiden pinkki paisley (tai satiasikuvio niin kuin äitini sitä kutsuu) olikin jo aika heikossa hapessa, ei kenkien pohjissa ollut kovin pahaa kulumaa. Brasilialaiset vaatteet ja kengät on tehty kestämään! Harmi, että brasiliaanot eivät osaa exporttaa esimerkiksi Osklenia tai muita sikäläisiä merkkejä kovin tehokkaasti.


3 kommenttia :

  1. Heh, oon näköjään aika aussilaistunut, kun ilman ongelmia tulee lähdettyä läpsyissä töihin :D
    Ipanemat on mun suosikit - ja kestävät just vuosikausia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja hienot noi sun uudet!
      Kun mä luin ton otsikon, tuli heti myös Uggsit mieleen...

      Poista
    2. Uggit joo kans mut vähemmissä määrin. Täälä niitä tuntuu käyttävän vaan Chinatownin aasialaiset ja kausi on nii lyhyt. Thongssien kausi on taas koko vuosi :D Rannan surffipojut ja fitnesstsiksit käyttää släbäreitä tai Nike Free-tossuja.

      Poista