Yliopisto-opetuksen eroista, osa 1

Nyt kun ensimmäinen lukukausi alkaa lähetä loppuaan, tuntuu siltä, että olen nähny aussiyliopiston meininkiä tarpeeksi pitkään voidakseni tehdä vertailuja suomalaiseen vastaavaan. Oma kokemukseni tosin rajoittuu edesmenneeseen Teknilliseen korkeakouluun ja täkäläiseen kauppisosastoon joten jos humanistit ovat eri mieltä, kommenttiboksi on avoinna.

Nyt vähän kirjanpidon tietojärjestelmiä ja sitten pistari SOXista! 

Tutkinnot
Silloin kun minä olin nuori ja maailma oli kunnollinen, kaikki valmistuivat maistereiksi tai dippainsseiksi (paitsi lääkärit, niistä tuli jotain lisureita). Sittemmin italialaisten kaupunkien mukaan nimetyt prosessit ottivat vallan tutkinnoista ja nykyään suomalainenkin yliopisto teetätyttää opiskelijoillaan ensin kandintyön kunnes yhteiskunta pakottaa kaikki jatkamaan maisteriksi asti koska kandin papereilla ei tee juurikaan mitään. Tutkinto huipentuu monikymmensivuiseen sepustukseen joka osoittaa, että opiskelija on yliopistosta huolimatta oppinut edes jotain tutkimuksen teosta ja saa maisterin paperit kouraansa.

Täällä taas perustutkinto on kandi jota vai laajentaa tekemällä normaalin kolmivuotisen kandin päälle ns. honours-vuoden jonka lopuksi tehdään dippaa/gradua suppeampi mutta nykyistä kandintyötä laajempi sepustelma. Pelkällä kandintutkinnolla pärjää ihan kivasti kun duunia riittää ja yhteiskunta ei ole kovin akateemisesti orientoitunut joten ihan valtavia määriä näitä honours-opiskelijoita ei ole. Tai sitten ovat jossain muualla. Itse olen nähnyt ehkä kolme.  Yleisempää tuntuu olevan kahden bachelor-aineen kombottaminen, esimerkiksi laki ja bisnes. Tähän ei ilmeisesti mene kuutta vuotta vaan jotain extrakursseja voi tehdä niin että on neljässä-viidessä vuodessa kahden aiheen kandi. Mielenkiintoista kyllä, proffia ja tutkijoita tuntuu oikeasti kiinnostavan honours-tutkielman ohjaaminen. Voi kun jotain suomessakin kiinnostaisi edes lukea niitä dippoja...

Siis luuleksä, että mä oikeesti luen jotai graduja? Hyväuskoiset hölmöt! 

Honours-tutkinto valmistaa opiskelijaa mahdolliseen jatkoon jonka voi suorittaa joko tutkimalla tai kursseilla. Luitte oikein, maisterin paperit saa kouraansa istumalla (mm. minun assaroimillani) kursseilla ilman, että kirjoittaa sanaakaan Tiedettä™. Itse olin tästä prospektista ensin kauhuissani mutta toisaalta, osoittaako se dippakaan kovin laajaa tieteellisen kirjoittamisen osaamista? Tiedä häntä. Itsehhän olin toki täydellinen.

Jos kursseilla istuminen ja tenttien teko (yök) ei enää kandin jälkeen nappaa, on mahdollista valita myös tutkijan tie. Tutkijaohjelma on yhteinen sekä maisteris-että tohtorisopiskelijoille ja maisteria duunaava voi päivittää ohjelmansa tohtoriksi osoittamalla edes jonkunlaista kykyä tehdä tutkimusta.

Suomessa väikkäriää saa myös duunailla ilmesti niin kauan kunnes mannerlaatat muodostavat uudemman kerran jättimanner Pangaian. Täällä tohtorisohjelma on ohjelma jonka tavoite on saada jengille tohtorin paperit kouraan kolmessa (tai neljässä) vuodessa tai lempataan ulos.

Jatko-opiskelut eivät taida olla senkään vertaa suosiossa kuin honours-tutkinnot. Tänä vuonna aloittaneita on minunkin "kauppiksessani" vain kourallinen joista natiiveja ausseja oli vielä vähemmän. Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, opiskelijoihin!

Hei, me ollaan undergradeja ja kohta me mennään oikeisiin töihin. Joko hirvittää? 

Opiskelijat

Opiskelijat ovat söpöjä ja nuoria ja niiin tietämättömiä maailman menosta mutta niin varmoja itsestään kuin kunnon parikymppisen kuuluukin. Ja enimmäkseen aasialaisia. Hei, tässä ollaan selkeästi samoilla linjoilla TKK:n kanssa! Täällä prujaaminen ei ole kovin iso ongelma ja muutenkin vaihtarit ja pidempään täällä asuneet kansainväliset opiskelijat ovat parempia kielessä, niin puhutussa kuin kirjallisessakin ilmaisussa.

Mitä maisterimmaksi mennään, sitä aasialaisemmaksi porukka muuttuu. Tietenkin osasyynä on myös tutkinnosta perittävät fyffet. Koulu mainostaa kovasti Kiinassa ja muissa maissa mistä opiskelijoita voidaan haalia koska jokainen penni on tärkeä ja paremmat pennit saadaan ulkkareista kuin kotimaisista kalpeanaamoista. Bisnes school on tässä myös selkeästi parhaiten onnistunut koska fyffestä ei tunnu olevan puutetta. En tiedä mikä on tilanne esimerkiksi naistutkimuksessa tai antropologiassa jossa myös kalpeanaamojen osuus näyttäisi olevan suurempi, jopa sataa prosenttia lähestyvä. Alkuperäisväestö ei lue taloutta tai insinööritieteitä vaan taidetta ja humanismia.

Myös tohtoriporukasta suurin osa on jonkun sortin kansainvälisiä opiskelijoita. Tähän menessä olen tavannut porukkaa Chilestä, Malesiasta, Indonesiasta, Kiinasta, Iranista, Turkista, Venäjältä, Uudesta-Seelannista, UKsta ja muutaman saksalaisenkin sekä väkeä erilaisista Itä-Euroopan maista mitä en ole vielä osannut aksentista paikantaa. Ikähaarukkakin on leveä. Osa taitaa olla suoraan koulusta jatkamassa, osa on jo lopettanut yhden uran ja eläköityessään alkanut tylsistyä ja haikailla elämään lisäsisältöä.

Koska samoja metodikursseja opiskelee koko tänä vuonna aloittanut porukka josta vain minä olen Bisnesinformaatiojärjestelmiä opiskeleva, on tutkimusaiheiden kirjo laaja ja myös näkemykset siitä mitä tutkimus on ja ei ole ovat vaihtelevia.

Positivismia! Ei vaan eksistentialistista feminististä diskurssia!

Seuraavassa osassa valoitan enemmän miten itse opiskelu eroaa... Stay tuned.

Australian kansallisepäkengät

Uudet!

Australialaiset rakastavat släbäreitä palavasti. Niin palavasti, että monet kuvittelevat niiden olevan sopivat kengät myös muualle kuin rannalle ja roskien vientiin, esimerkiksi yökerhoon tai töihin. Jenkkituristin erottaa siitä, että sillä on valkoiset lenkkarit jalassa muuten siistien vaatteiden kanssa ja aussin siitä, että sillä on aina thongssit jalassa ja varpaat kenkävalinnan myötä verille potkitut ja kynnet mustat. Släbäreiden paikallinen nimi on siis "thongs", jota ei pidä sekoittaa naisten minimaaliseen alushousumalliin. Jotta homma olisi mahdollisimman loogista, kukaan muu, edes kiiwit eivät tätä termiä käytä vaan kaikille muille anglosakseille släbärit ovat onomatopoeettisesti flipflopsit tai slipperssit.

Täkäläinen pukeutuminen on muutenkin aika rentoa ja sunnuntaisin suorastaan kuuluu hengata joogahousuissa yli puolenpäivän, vaikka ei siis olisi joogasalia nähnytkään. Joogapantsujen merkin kuitenkin kuuluu olla trendikäs ja ylihintainen Lululemon kun taas thongsseja on kaikilla itseäänkunnioittavilla surffimerkeillä ja tietenkin täältä löytyy myös Havaianaksia, tuota brasilian lahjaa kenkämaailmalle.

Jouduin itse ikäväkseni heittämään hyvästit minua jo melkein kahdeksan vuotta palvelleille Havaianaksilleni jotka ovat mysteerisesti kadonneet taivaan tuuliin ja shoppaamaan uudet "hammyt" niin kuin kenkäkaupan hippi niitä kutsui. Ostin vanhan parini aikoinaan New Yorkista West Side YMCA:n suihkua varten ja vaikka släbäreiden pinkki paisley (tai satiasikuvio niin kuin äitini sitä kutsuu) olikin jo aika heikossa hapessa, ei kenkien pohjissa ollut kovin pahaa kulumaa. Brasilialaiset vaatteet ja kengät on tehty kestämään! Harmi, että brasiliaanot eivät osaa exporttaa esimerkiksi Osklenia tai muita sikäläisiä merkkejä kovin tehokkaasti.

Palaneen käryä

Ei tämä Australiassa asuminen ihan pelkkää auvoa ole. Välillä saa kokea myös näitä mantereen "ihastuttavia" ominaisongelmia kuten tällä kertaa puskapaloja. Palava puska on onneksi kymmenien kilometrien päässä Blue Mountaissella, niiden takana ja jossain pohjoisemmassa mutta savu ei piittaa esteistä vaan muuttaa myös täällä taivaan punaoranssiksi ja ilman savunhajuiseksi. Kuka vielä muistaa kun joskus muinoin Venäjä paloi ja savu haisi Helsingissä saakka? No tämä on vähän sama homma, vain noin miljoona kertaa pahempi.

Rannalla asumisessa on paljon hyviä puolia. Vaikka joskus jatkuva tuuli kyrsii, näinä päivinä ilman laatu on niin paljon parempi kuin sisämaammassa. Tässä kuvapläjäys punaisesta auringosta ja vyöryvästä savumassasta.

Punainen aurinko

Oranssi taivas

Rakennukset savusta hämärinä

Savun reunama

Näin meillä tänään...

Lomaltapaluuviikko

Olimme haalineet selvästi riittävästi tekemistä lomaltapaluuvikolle, ettei lomanloppublues ehtinyt iskeä missään välissä mutta enpä kerinnyt bloginkaan ääreen. Blogaamista, varsinkin omantyylistä blogaamista missä kuvat ovat tärkeitä, häiritsee tällä hetkellä kameran puute. Japani söi minulta jo toisen kameran ja uuden hankinta ei ole vielä ihan ajankohtaista. Kyllä kännykällä saa nykyään ihan hyviä kuvia mutta ei niin hyviä... No, saanpahan hyvän syyn parantaa vermeitä (taas kerran).

Lomilta palaaminen on aiheuttanut itselleni hieman tottumisongelmia arkirytmiin nyt kun arkirytmiä ei enää oikein ole. Melkein kaikki kurssinikin ovat loppuneet joten nyt olisi hyvin aikaa keskittyä itse tutkimukseen mutta jotenkin aloitus on aina vaikeaa. Pitänee varmaan motivoida itseään keksimällä tiukkoja aikarajoja.

Olen myös huomannut, että tiettyyn aikaan päivästä minun on turha edes yrittää aloittaa mitään monimutkaisempaa. Olen selvästi parhaimmillani illalla tai todella aikaisin aamulla mutta lounaan jälkeen... ei mitään toivoa. Bondi lifestyle painottaa aamuvirkkuutta ja aamu-urheilua joka ei ihan täysin luontevasti sovi omaan rytmiini. Aamuherääminen on aina vaikeaa oli nukkumaan menoaika mikä tahansa enkä oikeastaan koskaan herää ilman herätyskelloa. Urheasti olen kuitenkin aamu-urheillut talven läpi kaksi kertaa viikossa maksetussa jumpassa ja nyt kesän kynnyksellä käynyt myös juoksemassa ennen kello kahdeksaa. Hullun hommaa ja kamalaa aina kun herätys pirahtaa mutta kai siitä saa loppupäiväksi energiaa. En nyt osaa väittää, että satavarmasti päivä sujuu paremmin jos aamulla urheili mutta jotain pientä vaikutusta ainakin keskittymiskykyyn on havaittavissa. Tällä hetkellä se on nimittäin kohtalaisen nollissa tai ei ainakaan siinä huippumielenkiintoisessa tutkimuspaperissa missä sen kuuluisi olla.

No, sekalaisen höpötyksen loppuun sopii täysin asiaan liittymätön kuva internetin syövereistä koska Mucha on mahtava ja GoT on myös.

Kuva täältä

Taifuuni Fitow

Ulkona riehuu taifuuni mutta japanilaiset osaavat (ainakin toivottavasti) rakentaa taifuuninkestävästi. Onhan näitä täällä harva se viikko kuitenkin. Ja ulos ei tarvitse mennä sillä olimme fiksuja ja hamstrasimme kuppinuudeleita ja hotellilta saa illallista, esimerkiksi todella hyvää levää nimeltä uni-budo tai sea grapeseja, rahaa vastaan. Huomenna taifuunin pitäisi olla laantunut ja pääsemme toivottavasti lentämään takaisin Okinawalla pääsaarelle.

Sinistäkin sinisempi meri

Okinawan pääsaari ja pääkaupunki Naha jäävät taakse kun urhoollisesti tulevaa taifuunia uhmaten suuntaamme kohti Kume-saarta. Sinne kyllä pääse mutta milloin pääsee pois, se jää nähtäväksi...