Hanget korkeat nietokset

Tänään on virallisesti kevään ensimmäinen päivä ja lämpötila on viimeiset viikot huidellut kahdenkymmenen paremmalla puolella. Tuntuu silti oudolta lähteä ulos paitasillaan, ilman nahkatakkia mutta uskottava on, kesä on kohta täällä!

Vielä absurdimmaksi olo muuttuu kun vertaa sitä parin viikon takaiseen hiihtoreissuun Snowy Mountainseille. Täällä on teepaitakeli mutta toissasunnuntaina tuiskutti lunta niin, että näkyvyys oli kaksi metriä! Parasta Australian lumessa on se, että se on tiukasti rajattu vuorille, eikä pääse sieltä karkaamaan ihmisten ilmoille.

Viime vuonna laskimme Perisher-vuoren rinteitä, tänä vuonna oli vuorossa se toinen vuori, Thredbo. Thredbo on siitä kivompi, että majoittua voi ihan sen juuressa ja rinteeseen voi majapaikasta kävellä. Thredbon alppikylä taitaa olla kesäisin aika kuollut mutta nyt se oli vielä täynnä elämää ja väkeä oli kuin merinolammaspipoa. Edulliseksi ei laskeminen täällä tule mutta jaoimme kustannuksia Klasun duunikaverin Kostjan ja tämän vaimon Annan kanssa.

Koska vedenpitävä kamerani oli unohtunut matkasta, eikä mitään takuuta sen toimivuudesta olisikaan ollut, ei lauantailta ole lainkaan kuvia, sillä ajattelimme, että lunta tulee niskaan ja kamera kärsii. No, päivä olikin mitä kaunein ja aurinkoisin ja laskimme monta tuntia auringonpaisteessa. Thredbo on vähän Perisheriä korkeampi joten jokainen mäki alkoi pakottaa reisiin kun tottumattomana laski mutta hauskaa oli. Lumi oli ihan ookoo, vähän kyllä jo iltapäivästä suosituimmilla reiteillä alarinteessä alkoi nurtsi paistaa paikoitellen mutta ihan hyvä silti.

Illalla kävimme testaamassa paikallisen brasilialaisen grillimestan sillä brasilialainen grilliruoka ja alppikylät sopivat yhteen kuin...öö.. no vaikka chilit fondueen eli ihan hyvin. Koska olimme alppitunnelmissa, oli testattava ainakin yksi sivunmittaisen schnapsilistan antimista. Hyvää oli.

Sini-punainen schnapps

Seuraava päivä valkeni ja nimenomaan valkeni sillä lunta oli tullut yön aikana lisää ja sitä tuiskutti edelleenkin. Olimme keksineet, että otamme hiihtohissin vuoren päälle ja safkaamme aamupalat ennen ensimmäistä laskua huipuilla. Idea oli mainio mutta jossain vaiheessa vuorta huomasimme, että huipulla tuulee ja kovaa. No, pääsimme joten kuten hissistä pois ja ravintolaan sisään ja toivoimme, että sää vähän selkenisi. Näkyvyys ulos oli olematon.

Näkyvyys nolla. Tuossa edessä pitäisi näkyä hiihtohissiä. 

Aamupalan kadottua parempiin suihin otimme itseämme niskasta kiinni ja suuntasimme tuiskuun. Ainut ikävä puoli tässä oli se, että muistin ensimmäisen pätkän tästä mäestä ja se oli melkoisen jyrkkä mutta vain nössöt ottavat hiihtohissin alas joten se oli menoa.

Mitä alemmas rinnettä meni, sitä enemmän alkoi taas näkyä ja loppumatka olikin ihan hauskaa. Päätimme, että emme mene enää siihen rinteeseen ja kohta hiihtohissi pistettiinkin sulki kun tuulta alkoi olla liikaa.

Puolessa matkaa näkikin jo jotain

Vaihdoimme vähän matalampaan rinteeseen mutta näkyvyys huipulla ei varsinaisesti parantunut. Kerran eksyimme reitille missä oli pujotteluskabat meneillään ja toisen kerran menimme ohi käännöksestä mihin olimme tähdänneet. Sunnuntain laskut olivat näin ollen vähän lyhemmät kuin lauantaina mutta lumi oli vastasatanutta ja parempaa ja jostain syystä väkeäkin oli vähän vähemmän. Eivät nössöt ole laskeneet miinus kolmessakymmenessä susia suksilla potkien niin kuin kunnon suomalaiset ja venäläiset!

Ensi vuonna Uuteen Seelantiin