Vivid Sydney 2013

Talvi tuli ja samoin Sydneyn valoviikot eli Vivid Sydney. Viime vuonna kun kävimme valotaidetta ensimmäistä kertaa katsastamassa sää oli näihin aikoihin sateinen ja hyytävä mutta tänä vuonna talvi on kohdellut melko hellästi ja iltaisinkin on ollut lämmintä ja vähäsateista. Väkeäkin oli sen mukaisesti aika paljon liikenteessä mutta se ei kauheasti häirinnyt, sillä suurin osa teoksista on niin isoja, seiniin heijastettuja valoja, että ne näkee hyvin väkijoukkojen takaakin.

Customs Houseen oli tällä kertaa heijastettu jotain sekavaa 

Mystisiä kuvioita ja apinoita

Itse taiteesta sanoisin, että tänä vuonna osa valoista oli hienompia mutta interaktiivisia teoksia oli vähemmän kuin viimeksi ja osa niistä oli rikki, mikä oli vähän harmi. Oopperatalo oli ehdottomasti viime vuotta parempi ja extrana oli valtameriristeilijään heijastettu valoshou. Myös Darling Harbourissa pitäisi olla jotain valoteoksia mutta en ole kerinnyt sinne asti vielä.

Jotenkin muistelin, että Rocksissa olisi ollut enemmän taidetta viime vuonna mutta saatan myös muista väärin. Myös teosten tarinat tai ideat olivat viime vuonna vähän selkeämpiä. Nyt luin esittelytekstejä enkä oikein saanut kovin monesta kiinni millään tavalla. Ne eivät tuntuneet liittyvän teokseen tai ylipäätään mihinkään.

"Valokasvit" vaihtoivat väriä kosketuksesta. Haluan tälläisen himaan!

Epileptikkojen suosikkitunneli

Kaloja. Ja kuvia räpsivää porukkaa. 

Valojentsiigailuseurana meillä oli Sydneyn ruotsalaisvahvistuksia, pubivisamme Dream Team. Tutustuin ensin Karolinaan Geek Girls Sydney-tapahtumassa ja Karolina kautta tutustuimme muihin eli Karolinan poikaystävään Henrikiin ja kaiffaripariskuntaan Mattiakseen ja Annicaan. Koska jotain kuitenkin kiinnostaa, niin puhumme keskenämme lähinnä englantia koska ainakaan minä en pysty ilmaisemaan itseäni ruotsiksi kovinkaan hyvin tai sulavasti vaikka toki ymmärrän kun sveduliinit puhuvat keskenään. Paitsi Henrikiä mutta se onkin Skåånesta.

Haha, jättimäinen valolamppu. Taiteilijoilla ideat vähissä? 

Taidekuva meitsistä

Suosikkini koko Vividistä oli tänä vuonna vanha kunnon oopperatalo. Viime vuonna siihen oli heijastettu jotain ihan liian artsua mutta nyt oltiin poptaiteen ytimessä ja talon katolla seikkaili ping pongia, eläinkuvioita ja huvipuiston naamoja. Magean näköinen ja sain muutaman ihan kohtalaisen kuvankin.

Rattaita

Luna Parkin eli huvipuiston kauhunaama

Huvipuistoteemaa

Osa jotain taideteosta jonka pointti jäi minulle vähän hämäräksi

Loppuillasta menimme uudemman kerran maistelemaan Morrisonin lihasapuskoita. Keskustelu vaihteli Tukholman mellakoista pohjoisrannoilla asumiseen mutta olen huomannut, että pohjoismaalaisten ja varsinkin pohjoismaalaisten insinöörien kanssa on todella helppo tulla toimeen ja löytää yhteisiä puheenaiheita. Eipä tämä nyt varmaan mikään maatamullistava oivallus ole kenellekkään mutta yhteiset kokemukset elämästä, kuten nyt vaikka lumihanget ja matikankurssit, auttavat suhteiden luomisessa ja tuttuuden tunne syntyy paljon nopeammin kuin vaikkapa syntyperäisten aussien kanssa.

Onhan se aika kliseistä, että maahanmuuttajat hengaavat vain muiden maahanmuuttajien kanssa. Kyllä me joitain ihan oikeita aussejakin tunnemme ja opimme varmasti tuntemaan enemmän ajan kanssa mutta ensimmäisten kontaktien luonti on vain helpompaa niiden ihmisten kanssa jotka kontakteja muutenkin hakevat, eli ne muut junan tai tässä tapauksessa lentokoneen tuomat.

Kirjakauppa-kahvila Gertrude & Alice

Eilen minulta kysyttiin eräässä tilaisuudessa mikä olisi unelma-ammattini. Vastasin, että unelmieni duuni olisi olla viisas proffa jonka sylikoira puree kaikkia häiritseviä opiskelijoita nilkkoihin. Seuraava vaihtoehto olisikin sitten perustaa kirjakauppa-kahvila jossa woodyalleniläiset ihmiset siemailisivat teetä ja selailisivat Kafkaa.

Onneksi Bondilla on jo tälläinen kahvila joten minä voin keksittyä tuohon proffavaihtoehtoon ja nauttia teestä ja kirjoista jonkun muun uurastamina. Mestan nimi on Gertrude & Alice ja se on, kulunutta bloggaajasanaa käyttäen, IHANA!

Ulkopaikat

Kirjoja on kaikkialla, sisällä ja ulkona on muutama pöytä missä safkata tai kahvitella ja asiakkaina on kaikkea poliitikasta mouhottavista mummeleista mäkkiä naputtavasta histeritytöstä pikkumyynutturassaan.

Klassikoita 

Linssisoppaa

Sapuska on täällä hyvää ja teevalikoimaa koostuu T2:sen herkuista. Kahvikaan ei ole huonoa. Kahvilan pitäjinä on sekalainen sakki homomiehiä, trendikkäitä nörttitsiksejä ja aivan liian nuoren näköisiä baristakundeja. Kukaan ei ole tullut mussuttamaan kun olen lukenut pöydillä makaavia kirjoja lounaan lomassa. Se on ilmeisesti homman nimi. Kukaan ei tullut myöskään mussuttamaan kun luin Kindleäni kirjojen lomassa vaikka itselleni tuli siitä vähän huono omatunto...

Talvi tulee!

Sisältä

Gertrude & Alice on jokaisen oman elämänsä eevakolun unelmapaikka. Täällä jos missä on hyvä potea eksistentialistista kriisiä lemongrass & ginger-teekupposen kanssa.

Talvi tuli

Pitkään se kesti, lämmin syyssää mutta viime maanataina talvi humahti päälle kuin Luupäissä konsanaan. Ilman lunta tosin.

Kuten oletimmekin, vanha talomme ei ole se talven kestävin joten Suomesta kontittuneet villahuovat ja Joutsenen untuvatäkki ovat tulleet tarpeeseen. Myös villasukat ovat ahkerassa käytössä. Kiitos uusimmista siskolle!

Tuntuu, että en ole muutamaan viikkoon tehnyt yhtään mitään mutta se ei täysin pidä paikkaansa. Sosiaalinen elämämme on ollut liiankin vilkasta sillä välillä tuntuu, ettei kerkeä blogiakaan naputtelemaan. Olemme Klasun kanssa käyneet maistelemassa viinejä Klasun duunikaverin Kostjan ja vaimonsa Annan kanssa. Kävimme moikkaamassa Rohania Potts Pointin hipsterikämpällä ja tapasimme myös Rohanin opiskelikaverin joka oli ollut vaihdossa Suomessa viime vuonna. Kävimme minisludgeindiebändien keikalla jonka pääesiintyjä oli Uusi-Seelantilainen Beastwars.

Olen lukenut muutaman kirjan joista ehkä kirjoitan. Lisäksi olemme katsoneet muutaman elokuvan joista Iron Man 3 oli hyvä, uusin Star Trek vielä parempi (ah, Benedict), Cloud Atlas oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja raikkaan epäselittelevä, Brave hyvä Pixar mutta olen nähnyt parempiakin (Up ja Wall-e) ja tietenkin uusinta kautta Game of Thronesia joka alkaa kohta lähestyä loppuaan... Minähän tiedän mitä tulee käymään mutta jos joku ruoja ei ole lukenut vielä kirjoja niin huh, mitä menoa tulossa...

http://i101.photobucket.com/albums/m52/cmbeckett34/BONE/BoneWinter02.jpg

Hiljattain luettuja

Pienen kikkailun jälkeen (kiitos Jenni!) onnistuin tilamaan itselleni Kindle paperwhiten eli Kindlen uuden version jotai voi lukea myös auringossa ja pimeässä kun siinä on taustavalo. Akun kesto on vähän heikompi kuin edellisessä mallissa mutta muuten värkki on täydellinen. Sitä on myös kevyt kantaa mukana toisin kuin suurta osaa niistä kirjoista mitä yleensä luen. Koska materian keruu (muuten kuin kenkien ja vaatteiden muodossa) on mielestäni nykyään ahdistavaa, on Kindle hyvä ratkaisu kirjakasoille. Varoituksen sananen: Amazonista on petollisen helppo naksuttaa luettavaa.

Viime aikoina olen lukenut itselleni epätyypillisesti epäfiktiota vaikka jonkun verran sitäkin on tullut kahlattua läpi.

Ensimmäinen Kindle-hankintani oli Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia. Näitä Twilightin haastajiksikin tituleerattuja kirjoja oli erittäin hauska lukea sillä en ollut hetkeen lukenut yhtä sujuvasti kirjoitettua teinidystopiaa.

Aihe, postapokalyptinen maailma jossa Capitolin väki huvittelee lapsien tappopeleillä ja riistää Vyöhykkeiden köyhiä työläisiä, ei ole varsinaisesti mitenkään keveä ja kirjat menevät synkästä vielä vähän synkempään. Romanssi henkilöhahmojen jää mukavan toissijaiseksi kun Katniss pistää toimeksi. Karl Marxkin varmasti diggaisi kirjojen teemoista ja loppuratkaisusta.

Sorrunpa kliseeseen mutta on Katniss kyllä kimmellysvampyyrien Bellaa ehdottomasti parempi roolimalli ja kokonaisempi henkilöhahmo hyvine ja huonoine puolineen. Elokuvakin oli hyvä ja odotan innolla miten seuraavat kaksi on toteutettu.

Nälkäpelit alkakoon!

Sitten sitä epäfiktiota. Luin jo pari vuotta sitten Jonathan Safran Foen Eläinten syömisestä-kirjan, jossa kirjailija pohdiskelee omaa suhtautumistaan eläinten syömiseen ja vierailee samalla tehotuotantotiloilla, luomutiloilla ja kertoo USA:n eläintuotannosta. Olen myös kartuttanut ruokatietouttani mainioiden dokumenttien kuten Food Incin myötä. Michael Pollan, yksi Food, Incin heeboista on myös kirjoittanut yhden näistä modernin hipin ruokakirjojen kulmakivistä, Omnivore's Dilemma-kirjan. Tätä ei ilmeisesti ole edes suomennettu. Harmi, sillä kirja oli todella hauska. Asia oli osittain itselleni vanhaa tuttua ja onhan näiden lukeminen vähän kuorolle saarnaamista, mutta kyllä tästä uuttakin tietoa sai irti ja koska jenkit välillä ovat todella, todella hyviä kirjottajia oli tätä myös ilo lukea.

Pollan seuraa ruuan tuotantoa sen alkulähteiltä neljän eri aterian kautta joista ensimmäinen on tehotuotettu, maissipohjainen mäkkäriateria, toinen teholuomusapuskaa, kolmas täysin omavaraisen maatilan antimista kasattu ja viimeinen hänen omin kätösin metsästämänsä ja keräilemänsä. Mielenkiintoisimmat luvut olivat teholuomusta ja omavaraisesta "permaculture"-tilasta kertovat. Luomumussuttajat voisivat lukea luomuluvun ja lopettaa sen "muttakun lapset kuolee jos ei ole tehotuotantoa"-mussutuksen ja kaikki voisivat avartaa tajuntaansa luonnon kiertokulusta. Erityisesti insinööri minussa nautti ajatuksesta, että maatilasta saadaan eläimien ja ruohon kierron avulla huippuunsa viritetty "kone" jossai ei tule mitään haaskattavaa.

Kirja sai minut myös kaipaamaan riistaa ja sieniä. Kengurut nyt ovat riistaa mutta kovin ihmeellisiä sieniä ei kaupoista löydä. Ilmeisesti kuitenkin luonnosta löytää. Pitänee tutkailla mahdollisuuksia.

Kaikkiruokaisen ongelma: liikaa kaikkea mahdollista ruokaa

Sapuskasta lapaseen eli seuraavaan kirjaan. Internet ja lehdet ovat hehkuttaneet Caitlin Moranin How to be a womania jo hyvän aikaa joten pitihän se lukaista. Kyseessä on omaelämänkerran muotoon puettu feministinen manifesti ja ihan fiksu sellainen. Tässäkään ei nyt kauheasti tullut uutta asiaa mutta Moran on hyvä ja hauska kirjoittaja. Kyllä uskiksetkin kertaavat raamattua, että kai sitä on omaa vakaumustaankin aina hyvä vahvistaa kirjallisuudella. En tiedä auttaako tämä kirja ketään epäfeministiä muuttumaan feministiksi mutta niin palikoiden ihmisten ajatusmaailmaa on muutenkin vaikea ymmärtää.

Kindlessä kesken tällä hetkellä: Tina Fey: Bossypants, Orson Scott Card: Ender's Game. Näistä lisää myöhemmin.


http://wallpapersfor.me/wp-content/uploads/2012/03/the-hunger-games-trilogy-1920x1200.jpg
http://www.crc.losrios.edu/Images/onebook/Pollan/omnivores_dilemma_by_michael_pollan1.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjV_BRWFjI5vdGqB6rXyvwXU9kY3n-LQn_W8Au0P_wJbxwriWzXHZWWKjchuU5fS9JOV3mrdvb6En5GqXstvxo3-9LxZlgTTR_108ViYPPzHLQKA2PRljDJ_IaRVuZOAX6nKrKP5d73cry/s1600/2013-03-02_15-02-14_217.jpg

Lähirantoja

Meiltä Bondilta lähtee kiva kävelyreitti kallioiden reunamia pitkin kohti muita rantoja. Pienen pätkän tätä reittiä olimme aikaisemminkin kävelleet mutta lopettaneet aina Tamarama-rantaan. Viime sunnuntaina aallot olivat huonoja ja sää kiva joten kävelimme koko reitin aina Coogeelle saakka. Siitäkin olisi voinut varmaan vielä jatkaa, mutta neljä ja puoli rantaa oli ihan hyvä saldo.

Meidän rannalla oli uusi graffiti tekeillä

Surffaajille oli ilmestynyt sääntötaulu. Pitäisi varmaan noudattaa... köh

 Ensimmäinen rannoista on jo aiemmin mainittu Tamarama. Täällä on yksi vaarallisimmista virtauksista vaikka ranta on lapsiperheiden suosiolla joten rantavahtien pitää olla nohevia.

Tamarama, söpö pikku ranta

Seuraava rannoista on nimeltään Bronte, vähän Tamaramaa isompi, kivan näköinen ranta joka taitaa olla myös surffattava. Tosin emme ole koskaan kokeilleet emmekä varmaan ihan hetkeen kokeile sillä siellä on kuitenkin jotain paikallisia jotka eivät tykkää nyybeistä. Bronte on tosi kiva asuinalue ja se näkyy kyllä kämppien hinnoissakin. Ah, ihania viktoriaanisia omakotitaloja ja minihuvioita. Mulle kans!

Kiveä pitämässä vainajat poissa kuleksimasta

Vanhoja hautoja

Bronten jälkeen vuorossa oli South Head Cemetary, hautuumaa jo 1800-luvulla minkä näkee helposti hautojen tyyleistä ja vuosiluvuista hautakivissä. Tänne en välttämättä haluaisi tulla pimeällä. Tai haluaisin. En ole ihan varma. Taattua goottiromantiikkaa tarjolla.

Lisää minirantoja, nyt vuorossa Clovelly

Epäranta

Hautuumaan jälkeen kyltit paljastivat meidän olevan Clovelly-nimisellä minirannalla. Siellä polski lähinnä lapsia ja vanhuksia ja nurtsilla oli grillaavia perheitä. Clovellyä seurasi veneitä ja levää täynnä oleva toinen pikku ranta jonka nimi jäi minulle mysteeriksi.

Klasun takana Coogee

Meitsi ja muistomerkki Balin terrori-iskun uhreille Coogeella

Coogeelta otimme laiskoina bussin takaisin himaan missä hengailimme kunnes tuli aika lähteä kuuntelemaan progressiivista rämpytystä Toolin muodossa. Hyvä keikka, kuten oli odotettavissa. Siitä ei kuvia tipu sillä kaikki kuvaaminen oli ehdottomasti kiellettyä eikä keikkakuvista kuitenkaan saa mitään selvää mutta voin sanoa, että jäbät näyttivät ihan samalta kuin ennenkin ja videot mitä screenillä näkyi olivat häröjä kuten aina ennenkin. Googlettakaa vaikka.

Merestä

The Pacific is my home ocean; I knew it first, grew up on its shore, collected marine animals along the coast. I know its moods, its color, its nature. It was very far inland that I caught the first smell of the Pacific. When one has been long at sea, the smell of land reaches far out to greet one. And the same is true when one has been long inland. I believe I smelled the sea rocks and the kelp and the excitement of churning sea water, the sharpness of iodine and the under odor of washed and ground calcareous shells. Such a far-off and remembered odor comes subtly so that one does not consciously smell it, but rather an electric excitement is released — a kind of boisterous joy.”

John Steinbeck, Travels With Charley 

Meren rannalla asumisessa on paljon järkeä. Jopa niinä päivänä kun on kylmähköä, harmaata ja tuulista, on hyvä mennä rantaan ja muistaa miksi oli hyvä idea muuttaa toiselle puolelle palloa rannalle. 

Vieraita Suomesta!

Mikä voisi olla ärsyttävämpää kuin todella pitkän blogipostauksen kirjoittamisen jälkeen blogger päättää tuhota koko hela hoidon? No ehkä muutama muu asia mutta kyllä tämä jossain Top 10:ssä sijaitsee hyttysten ja huonosti käyttäytyvien lasten seurassa.

No, uudestaan, uudestaan sanoi teletappi ysikytluvulla:

Postaukset laahaavat kiireen ja laiskuuden vuoksi pari viikkoa jäljessä. Paljon on ehtinyt tapahtua sitten Tasmanian ja muuton. Ystävämme Ville ja Jenni lennähtivät lähestulkoonmaailmanympäriturneensa ensimmäiseen etappiin, eli meille. Pari ensimmäistä päivää olimme päivisin töissä mutta pääsimme esittelemään iltaisin pari suosikkipaikkaamme, The Local Taphousen ja Stuffed Beaverin. Taphouseen tulee näköjään vietyä kaikki tänne eksyvät immeiset mutta hyvä niin, se on hyvä mesta ja tuskin tavallinen turisti eksyisi Darlinghurstin perukoille olutpubeilemaan tai Bondi Roadille epäilyttävään näköiseen pikkudineriin.

Loppuviikon otimme töistä vapaaksi kunnon turisteilua varten. Aloitimme ensimmäisen vapaapäivän myöskin yhdestä suosikkipaikastamme, entisen kämppämme takakujalta löytyvästä Joe Blackista joka on suositusten ja huhujen myös yksi Sydneyn parhaista kahvinnautiskelupaikoista. En ole kovin kummoinen kahviasiantuntija, vaikka juonkin kahvia lähinnä maun vuoksi mutta kyllä JB:n kahvi on aina todella hyvää.

Ville on kahviguru. Ja sillä on aikas magee kamera myös

Jenni! 

Joe Blackista saa myös eksoottisia sifoni-ja cold drip-kahveja. Ne ovat hyvän makuisia mutta parasta on kuvauksellinen tarjoilu.

Kyllä kahvihipsterit osaa söpötarjoilun! 

Turistipäivämme jatkui lauttamatkalla Manlyyn. Oma rantamme oli mennyt täysin laguunimoodiin, ei aallon aaltoa joten vaikka Ville ja Jenni olivatkin surffauksesta kiinnostuneita, oli meri epäkiinnostunut tarjoamaan mahdollisuutta siihen. Mutta Sydneyssähän rantoja riittää ja aina voi testaa muita rantoja, kuten tässä tapauksessa Manlya. Sielläkin tosin potentiaalinen surffaus tyssäsi aallottomuuteen ja rantavahdit yrittivät säikytellä lähestyvillä blue bottleilla mutta urheat suomalaiset (kaikki muut paitsi minä) lutrasivat silti vedessä. Biitsin lisäksi tsekkasimme myös Murray´s-panimoraflan. Tarjolla oli oluita laidasta laitaan ja upeat näkymät rantaan.

Oluita valkkaamassa

Oluiden lisäksi maistelimme myös muita paikallisia herkkuja, Ben Bryn burgereita. Klasu kävi jonkin aikaa pari päivää viikosta Manlyssa töissä ja aina hehkuttaa Ben Bryn perushampparia väittäen sitä jopa Qeenstownin Fergburgerin kaltaiseksi. Aika kovat olivat väittämät ja odotukset mutta Ben Bry lunasti ne kunnialla. Hamppari oli to-del-la hyvä.

Nom nom

Rantalomailun vastapainoksi lähdimme perjantaina vuorilomailemaan eli Blue Mountainssille puskakävelemään. Katoomba ja jo siskon kanssa reissatessa hyväksi havaittu hostelli Numero 14 saivat kunnian nauttia vierailustamme jo toisen kerran. Tällä kertaa olimme samassa mökissä mutta yläkerrassa.

Ville-rukka oli napannut jonkin australialaisen pöpön ja joutui jättämään itse kävelyn väliin. Kävelyä ennen kävimme kuitenkin kunnon turistien tapaan räimimässä kuvia Three Sisters-nimisestä kiinnostavasta kivimuodostelmasta Echo Pointilla. Viime kerralla emme edes tainneet käydä tällä näköalapaikalla.

Laaksoa 

Kolme sisarusta

Kivimuodostelman edessä poseerausta

Tällä kertaa reittimme oli samantyyppinen kuin viime vierailulla. Laskeuduimme alas Leuran laaksoon ja kömmimme sieltä pois portaita jonka jälkeen kävelimme takaisin lähtöpaikkaan vuoren reunamaa pitkin. Portaat vain olivat tällä kertaa Fuber Stepsien sijaan Giant Stairway, sillä viimeksi kun yritimme tätä samaista reittiä kävellä, eli salama iskenyt Giant Stairwayn rikki. Nyt se oli kuitenkin korjattu ja pääsimme "nauttimaan" ylösnoususta.

Portaita ylös! 

Matkalla jossain

Sieniä taidekuvassa

Vesi putoilee

Aurinko laski ja vuoret alkoivat sinertää

Seuraava turisteilukohteemme oli tutun ja turvallisen vuoriston sijaan uusi, villi ja jännittävä. Ei niinkään kohteen itsensä takia, vaan sijainnin. Menimme nimittäin pällistelemään australian faunaa Featherdalen eläintarhaan joka sijaitsee kaukana lännessä, Blacktownissa. Blacktown on niin kaukana lännessä, että idän asukki ei sinne juurikaan koskaan eksy ja on Australian mittakaavassa todella villi lähiö täynnä maahanmuuttajia ja rikollisuutta eli jotain Korson ja Rastilan tapaista.

Blacktown näytti aika tavalliselta lähiöltä, mitä nyt ostarilla suurin osa rafloista myi kebaamia ja hyvää kebaamia olikin. Featherdale oli todella positiivinen tuttavuus sillä kengut ja emut hyppelivät siellä vapaina ja niitä sai ruokkia ja silitellä. Myös koalan kanssa sai poseerata vaikka syliin sitä ei saanutkaan sillä missään muualla, paitsi Queenslandissa ei saa koaloita halia. Näimme myös kaikki perinteiset eläimet dingoista käärmeisiin ja aivan valtavan suuren krokotiilin. Siitä olisi saanut laukut koko suvulle ja vielä olisi jäänyt yli. Harmi vain, että kroksa oli hankalasti piiloutunut lasin taakse eivätkä kuvat onnistuneet.

Emuja, siinä oikealla

Jenni ja kenguru

Lauma ja sen johtajauros jota kiinnostivat naaraat. Naaraita ei taas kiinnostanut. 

Pikkukengu pussissa!

Nälkäinen emu

Vuohi yritti syödä Klasun

Koala oli karhea ja mähmäinen 

Näimme myös ruman vompatin. Tämä oli eri lajia kuin söpöt vompatit

Eläimien jälkeen oli viinien vuoro. Sunnuntai kului rattoisissa ja aurinkoisissa merkeissä Hunter Valleyssä. Viinit olivat jälleen kerran erinomaisia ja mukaankin tarttui muutama pullo. Katsastimme monta tilaa missä emme olleet ennen käyneet sekä yhden vanhan tutun, Small Vinemakers Centraalin jonka valikoima on niin laaja, ettei sitä saa kerralla, eikä kahdellakaan testattua.

Viinitiloilla on aina hauskaa maisteltavaa

Viinitiloilla on aina kauniit maisemat

Viinitiloilla on aina tynnyreitä koristeena

Viinitiloilla on aina, noh, viiniä

Nyt vieraat ovat jo matkanneet kotomaahan Balin ja Kiinan kautta ja uskollinen sohvamme odottelee uusia matkalaisia. Hyvää seuraa, rusinapaahtoleipää ja majapaikka olisi tarjolla, kuka tulee seuraavaksi?