sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Port Douglas, osa 2

Sunnuntaina ja maanantaina jatkoimme lauantaista tutulla hyvällä kaavallla emmekä oikeastaan tehneet mitään erikoisempaa. Sunnuntaina vuokrasimme hotelliltamme kaksi nitisevää fillaria ja vaikka tajusin, etten ole polkupyörään koskenut sitten viime Suomen kesän elin noin vuoteen, oli pyörällä ajo edelleen kuin pyörällä ajoa, mitä nyt polkimet nitisivät niin, että kaikki lähistön krokotiilit varmasti kaikkosivat.


Nitinäkone
Poljimme sataman liepeille katsastamaan Port Douglasin sunnuntaimarkkinoita. Markkinat olivat varsin markkinaisia; hippirytkyjä, epämääräisiä koruja, mehua ja krokotiilista tehtyjä vöitä. Päädyimme ostamaan vain ananasmehua ja kaksi kukkapompulaa minulle ponnarinpitimiksi.
Rojua kaupan 
Kirkkopose saatananpalvontapaidassa 
Poljimme fillareilla näköalapaikalle mistä sai hienoja turistikuvia Port Douglasin Neljän mailin rannasta. Ylös polkeminen oli vähemmän kivaa kuumuudessa, eikä alaskaan ollut kovin kivaa tulla kun jarrut olivat epämääräiset ja mäki jyrkkä.
Neljän mailin ranta
Helsinkiin on matkaa
Loppupäivästä keskityimme lähinnä syömään krokotiilia erilaisissa muodoissaan ja kävimme myös disainiltaan ihanan kahdeksankymmentälukulaisessa raflassa nimeltä Salsa. Ruoka, sekä Salsassa, että krokotiili, oli todella hyvää. Krokotiili on ehdottomasti uusi suosikkieläimeni. Maistuu vähän kalaisalle kanalla, eli hyvälle.

Savustettua krokotiilia
Klaus pohtii elämää, menneisyyttä ja tulevaisuutta
Maanantaina oli illalla lento pois joten käytimme aikamme tehokkaasti lähinnä makaamalla Pink Flamingon altaalla. Ihanaa joutenoloa, Cosmopolitan-lehtiä kuukausien takaa ja ainoana huolena aurinkorasvan riittävyys. Se riitti hyvin.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Port Douglas eli aurinkolomaa Ausseissa, osa 1

Kun Sydneyssä talvi vielä vetelee viimeisiään, kaikki aurinkoa himoavat aussit suuntaavat kohti (epäloogisesti) kohti pohjoista. Cairns ja Pohjois-Queensland ovat lopputalvesta parhaimmillaan kun ilma on jo trooppisen lämmintä mutta kuukausia kestävä monsuuni ei ole vielä alkanut. Sinne hoidimme omatkin kalmankalpeat nahkamme viettämään Klasun kolmekymppistymistä. Port Douglas on Cairns eläkeläisille, eli yhtälailla lähellä Valliriuttaa mutta ei täpötäynnä dokaavia backpackerteinejä Saksasta. Ihanteellinen paikka meille siis. Lensimme Cairnssiin Jetstarilla mikä oli halpallennoksi ihan siedettävä ja matkasimme pikkubussilla noin tunnin verran Port Douglasiin. Olimme valinneet hotelliksemme tai resortiksemme Pink Flamingo-nimisen mestan mikä oli sekä Lonely Planetin "our pick" eli salee hyvä, että myös monessa paikkaa erittäin kehuttu. Valinta osoittautui erinomaiseksi. Pink Flamingoa pitää saksalainen naispariskunta ja kaikki on saksalaisella tarkkuudella täsmälleen viimeisen päälle mietitty ja todella hienosti sisustettu. Suosittelen mestaa erittäin lämpimästi kenelle tahansa.
Sänkymme Pink Flamingossa
Ensimmäisenä iltana suuntasimme kaupungille metsästämään illallista. Noin puolessa välissä 1,5 kilometrin matkaa Flamingolta keskustaan huomasimme tien varressa jotain outoa. Meitä vastaan käveli miespariskunta joka huomasi saman outouden kävellessään vastakkaisesta suunnassa. Tien vieressä lojui suunnaton, liioittelematta ainakin 2,5 metriä pitkä KÄÄRME! Toinen miehistä sanoi käärmeen olevan joko vaaraton python tai mahdollisesti tappavan myrkyllinen taipan mutta ei ollut satavarma kumpi käärme oli kyseessä. Itse kiersimme käärmeen melko kaukaa mutta kunnon turisteina räpsimme siitä muutaman kuvan jotka mielestämme todistivat käärmeen olevan nimenomaan Carpet Python joka syö lähinnä rottia, eikä taipan mikä tappaa talossa ja puutarhassa.
Kärmes
Käärmesätkystä toivottuamme pääsimme vihdoin pääkadulle. Port Douglasissa on oikeastaan yksi katu minkä varressa on kaikki. Muutama ravintola on sivukaduilla mutta pääasiassa kaikki liikkeet ja raflat keskittyvät pääkaudulle. Söimme hyvän pubi-illallisen ja menimme suht ajoissa nukkumaan sillä perjantaina oli tiedossa valliriuttareissu. Pink Flamingo oli jättänyt meille hyvän korillisen aamiaiskamoja aikaista herätystä ennakoiden.


Aamupalatarpeet levällään
Valliriuttojen tutkailuun olimme varanneet sukellus-ja snorklausreissun Calypso-nimisellä laivalla. Sukellus oli introsukellus eli samanlainen "ei tartte osaa mitään"-sukellus kuin minkä teimme häämatkalla Meksikossakin. Tällä kertaa sukeltaminen alkoi tuntua ensikauhun jälkeen jo ihan mukavalta mutta oli hyvä idea sukeltaa kaksi tankkia sillä ensimmäine sukellus meni taas totutteluun ja kalojen tsiigailu jäi vähän vähemmälle. Toisella kerralla olo oli rennompi ja kalojakin pystyi tuijaamaan.

Kalkkilaivan kapteeni valmiina lähtöön
Uljas Calypso (comic sans aarhg)

Happitankit valmiina 
Maisemia sataman läheltä

Klasu viettää makeaa elämää 
Snorklaajia ja riuttaa
Hassua kyllä hienoimmat kalabongaukset teimme vasta sukeltamisen jälkeen kolmannessa paikassa missä päätimme, että oli tullut snorklauksen vuoro. Snorklatessa näki melkein paremmin kun koko hommaan osasi suhtautua rennommin. Jossain vaiheessa näköpiirin ui astetta jännittävämpi kala. Meinasin hörpätä vähän merivettä kun hihkaisin Klasulle, että ihan vieressä ui HAI. Kyseessä oli melko pieni valkoevähai josta minulla ei ole omaa kuvaa kun "vedenpitävä" kamerani vuoti jo Uudessa-Seelannissa. Näimme myös rauskuja, kaikki muut maailman korallikalat ja minä bongasin myös supermyrkyllisen kivikalan (tai sitten liikkuvan kiven) sukeltaessa noin viiden metrin syvyydessä.

Loppuilta meni grillatessa surf&turf-hengessä vähän kaikkea. Hotlalla oli myös "honour bar" eli baari mihin sai itse maksaa Coronansa. Hieno konsepti tämä.

Baarimikko/baarin asiakas

Kaikki ruoka on grillattava!
Lauantaina aviomieheni täytti pyöreitä vuosia ja juhlistimme sitä ensin grillaamalla aamupalaksi hodareita, juomalla Mötikkää ja tekemällä päivällä ei-mitään eli lähinnä makaamalla Neljän mailin rannalla ja lisäilemällä aurinkorasvaa.

Taidekuvia kukista hotlalla

Mötikkä mk.
Allas ja paras aamupalapaikka eli baari ja grillikatos
Port Douglasin upea Neljän mailin ranta
Iltapäivästä siirryimme sataman baariin nautiskelemaan eksoottisista drinkeistä ja auringonlaskusta. Lämpimissä paikoissa ns. tyttöjen drinkit kuulemma sopivat myös miehille. Auringon laskettua menimme Harrison´s nimiseen hyvään raflaan testailemaan Port Douglasin ruokaskeneä. Oli hyvää, suosittelen tätäkin mestaa.

Satama-altaassa vaani siipisimppu
Pina Colada, nom nom

Klaus vs. kuningasravun jalka

lauantai 22. syyskuuta 2012

Tropiikissa

Terveisiä Queenslandista. Ilma on kuuma, yöt lämpimiä, meressä riuttahaita ja rauskuja ja takapihoilla pythoneita. Ei ollenkaan hullumpi mesta Klasun vanheta.


Published with Blogger-droid v2.0.4

torstai 20. syyskuuta 2012

Kohti Port Douglasia

Lähden pitkäksi viikonlopuksi pohjoiseen, Port Douglasiin viettämään Klasun kolmekymppistymistä. Ehkä päivittelen tapahtumia kännykällä, ehkä vain makaan rannalla Frankien ja InStylen kanssa.


Published with Blogger-droid v2.0.4

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kaulattomia miehiä hyppimässä kasaan

Rugby, tuo hieno laji mitä myös jalkapalloksi täällä päin kutsutaan vaikka siinä ei potkita jaloilla, eikä edes käytetä palloa vaan omituista suikulaa. Footyä Rugby League-säännöillä pelataan lähinnä itärannikolla. Länsirannikolla pelataan aussifutista eli Aussie Rulesia, jossa perusidea on sama mutta jotain eroja löytyy. Toisaalta, kukapa siitä välittää kun kaikki ihmiset asuvat itärannikolla. Lisäksi on myös Rugby Union, jossa on taas eri säännöt ja sitä pelataan maailmanlaajuisesti tai lähinnä Englannin, Uuden-Seelannin, Australian, muun brittivaikutteisen maailman ja Ranskan kesken. Ilmeisesti myös galleilla on taipumusta urheilulliseen väkivaltaisuuteen, eikä ainoastaan steroideilla tehostettuun pyöräilyyn.

Illan pelissä olivat vastakkain South Sydney Rabbitohs ja Canberra Raiders. Redfernissä ekotalossa asuneina ja koska kaverimme Chris kannattaa myös South Sydneytä, oli Rabbitohs oli myös meille luonnollinen valinta. Russel Crowe osaomistaa joukkuetta ja logona on pupu. Eli ensteks paras. Canberralaiset olivat jotain luuserifeikkiviikinkejä ja vielä Canberrasta, Australian eniten keskimääräistä ankeaa suomalaiskaupunkia muistuttavasta kaupungista. Hyiyök niille.

Peli pelattiin ANZ-areenalla Olympic Parkissa ja mukavasti juna sinne ja takaisin oli ilmainen kun oli menossa katsomaan peliä. Olympic Park on se mesta missä myös Soundwave oli viime kesänä mutta ei tässä stadionissa.

Ennen peliä käväisimme merchandise-kojulla hankkimassa minulle uskottavan fanituskaulaliinan ja molemmilla snäkkiä eli maggaraa tikun nokassa.

Corndog ennen peliä
Peli alkoi hoilotuksella ja tulipatsailla. Molemmat joukkueet tulivat kentälle oman laulunsa saattelemina maskotit etunenässä. Rabbitohseilla se oli yllättäen jänis, Raidersseilla viikinki.
Joku tsiksi lauloi U2:sta päin honkia
Hyvä hyvä hyvä me, hyvä meidän joukkue!
Canberran kannattajat olivat vaaleanvihreissä kun taas pupujussitiimin kannattajakunta, joka oli myös selkeästi enemmistössä, oli punatummanvihreissä tai erilaisissa pupulogoisissa paidoissa. Canberran kannattajat oli myös tietenkin sijoitettu omiin blokkeihinsa. Valitettavasti satuimme osumaan yhden sellaisen blokin lähelle joten naapurit hurrasivat väärissä kohdissa peliä.
Peli alkaa!
Canberran kannattajia vaaleanvihreissään
Daily Scrum
Raiderssit aloittivat aika vahvan näköisesti mutta Rabbitohsit saivat nopeasti pelistä kiinni ja alkoivat aika lailla dominoida. Jossain vaiheessa näytti pahasti siltä, että Raiderssit saattaisivat jopa tasoittaa mutta Pupuliinit repivät nopeasti piste-eroa suuremmaksi ja Raiderssit tulivat melkolailla murskatuiksi toisen puoliajan alussa. Lopputilanteeksi tuli 38-16 ja Canberran feikkiviikingit saivat lähtöpassit jatkopeleistä.

Ei mee Raidersseilla hyvin
Fanikaulaliina kuuluu asiaan

Jee, pisteitä!
Tästä seuraavaksi jatkuu: Glory glory to South Sydney
Voitto Rabbitohseille. Hurra!
Rubgyä oli hauska käydä katsomassa vaikka aika häijyn näköisiä taklauksia tehtiinkin välillä. Tässä pelissä ei kukaan kuitenkaan edes vuotanut verta, eli aika sivistynyttä meininkiä oli. Seuraavaksi Rabbitohs joutuu pelaamaan Bulldogseja vastaan ja se peli ratkaisee pääsevätkö Puput finaaliin. Toivottavasti pääsevät vaikka me emme sitä pääsisikään katsomaan kun liput on jo ennakkoon loppuun myyty. Höh. Voi olla, että lupaava rugbyhuligaani ura tyssää tähän ja joudumme odottamaan ensi vuotta.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Rullaillen

Olen tainnut jo pariin otteeseen valitella Sydneyn fillarointiskeneä. Kaupungilla fillaroivat vain ne, kenen itsesuojeluvaisto on täysin alikehittynyt tai kellä ei ole mitään menetettävää. Pyöräteitä on joissain  paikoissa mutta joku älypää on yleensä yhdistänyt ne bussikaistaan, eli itse en ole koskaan edes ajatellut fillarointia vaihtoehtona.

Nohevat aussit keksivät kuitenkin muitakin keinoja nopeuttaa matkantekoa kuin fillarit ja autot. Olen kateellisena katsellut kun hipsterit puikkelehtivat liikenteen seassa normaalia pidemmillä skeittilaudoilla joita myös longboardeiksi kutsutaan. Eilen sitten tilanne eskaloitui siihen, että satunnaisessa surffikaupassa oli skeittilauta Sea Shepherdin logolla ja valaalla ja olihan se pakko napata kainaloon kassan kautta. Vaihtoehtoja ei vain ollut.

Mun ihgulauta
Vähän treenasimme ensin Manlyn rantakadulla ja iltapäivällä vähän lisää tuossa läheisessä Hyde Parkissa. Iltapäivästä alkoi jo sujua ja tänään olimme jo ihan vanhoja tekijöitä kun kävimme nappaisemassa Bondilta toisen laudan Klasulle. Nyt enää ongelmana on repun puute. Työmatkaskeittaus ei valitettavasti ole Maxinen kanssa kovinkaan helppoa kun tasapaino heittelehtii laukun mukana. Kånken houkuttelisi ja niitä jopa saa (hemmetin kalliilla) ainakin yhdestä kaupasta mutta sitten olisin (taas) ihan samis Klasun kanssa. Ah ja voih näitä ensimmäisen maailman ongelmia.

I haz skeittilauta

Super-Klasu
Whiiii!

torstai 13. syyskuuta 2012

Pimeällä puolella

Pohjois-Sydney on etelän asukkien mielestä se Pimeä Puoli, josta on parasta pysyä poissa. Valitettavasti poissapysyminen on vaikeaa kun siellä on niin upeita rantoja joilla voi ainakin yrittää surffata. Aaltojen olemassaolo ei tosin ole tähän mennessä osunut kovin hyvin yksiin surffilautojen mukanaoloon mutta sai siellä ainakin tukan kasteltua vaikka aaltoja ei huvittanutkaan murtua järkevästi.

Chris ja Shelma olivat kivoja ja tulivat Narraweenasta asti hakemaan meidät kaupunkilaiset. Laudat sidottiin kiinni auton kattotelineisiin ja matka kohti pohjoista. Testasimme uudemman kerran Mona Valen surffia. Menestys ei ollut juurikaan edellistä kokeilua parempi mutta päivä oli lämmin ja rannalla on kiva hengailla vaikka aallot eivät juuri suosineetkaan.


Wax on
Kyllä sieltä tulee se yks aalto! Kun vaan odottaa. Ja odottaa. 
Surffaus on melko kaksijakoista. Ensin nähdään hirveä vaiva, että pääsee tarpeeksi kauas rannasta, juuri oikeaan murtumiskohtaan. Sen jälkeen venaillaan sitä yhtä aaltoa minkä olettaa kuljettavan hyvin ja väärästä valinnasta sakotetaan. Surffaaja joutuu melomaan takaisin sinne missä ennen venasi joka ei yleensä ole aivan niin yksinkertaista kun miltä hyvät surffaajat saavat sen näyttämään. Ja taas venttaillaan.

Mona Vale, kaunis ja autio
Laudat takaisin katolle. Vain snadisti kiikkerä ratkaisu

Vietimme grilliyön Shelman uudella kämpällä. Sunnuntai valkeni lähestulkoon helteisenä vaikka sääennuste oli luvannut normaalia, vain vähän päälle pariakymmentä astetta. Kävimme kahvila-aamupalalla Dee Whylla ja tuijottelemassa merelle näköalakukkulalta. Laiska sunnuntai, paras sunnuntai. Pohjoisrannoilla hengailu on kuin lähtisi lomalle. Aika hidastuu, ihmiset puhuvat sankemmalla aksentilla ja turistit katoavat näkyvistä. Nukkumalähiöt ovat kai kaikkialla maailmassa samanlaisia, täällä niistä parhaimmat vain ovat upean rannan vieressä.

Dee Why. Emme surffanneet täällä. Siellä oli kisa käynnissä. 
Ranskalainen paahtoleipä. Kyllä ne ranskalaiset tietää. 
Kaukana Mona Vale, lähempänä muita rantoja. Alas melkoinen pudotus.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Telttailua

Klasun firma järkkäsi viime perjantaina Glampingiksi eli glamour campingiksi kutsutun illan-ja yönvieton. Ensin koko firma perheineen (myös lapset oli kutsuttu) laivattiin ravintolaan missä tarjoilla oli ainakin karkkia(!), juomaa ja jotain ruokaakin siellä taisi olla. Teemana oli Outback Chic ja monella oli mukana hatut ja ruutupaidat. Itse en oikein ollut outback-henkinen muuten kuin leopardifarkkujen osalta ja sekin taitaa olla väärän maan outbackkia. Klasulla oli onneksi ruutupaita.

Outback chic
Aah, Harbour Bridge
Tää oli kai niille lapsille lähinnä tarkotettu...

... mutta vain hölmö aikuinen voi vastustaa hattarapuuta!

Nättiä. Kunnes ne kaikki syötiin. 

Firman tilaisuudeksi tunnelma oli todella rento, puheita ei ollut paljoa ja ihmiset olivat mukavia. Olin joitain Klasun duunikavereita nähnyt jo aikasemmista tapahtumista mutta tutustuin myös uusiin ihmisiin, mikä on aina hauskaa. Keskustelun aiheina oli mm. AC/DC: Australian Eppu Normaali vai cool. Ilmeisesti cool mutta fanipaitojen pitäminen on silti vähän junttia. Tosin eriäviäkin mielipiteitä. Mistä pikku hipsterin nyt pitäisi tietää onko ironinen AC/DC-paita hyvä vai ei? Voih.

Raflasta meidät heivattiin taas laivaan ja laiva suuntasi itse camping-osuudelle Cockatoo-saarelle. Olimme käyneet saarella jo ihan ensimmäisinä päivinä Outpost-näyttelyssä mutta se oli päiväsaikaan. Illalla saarella oli pimeää ja tehdasrakennukset pelottavia. Teltat oli ilmeisesti numeroitu ja jaettu mutta kukaan ei tätä noudattanut vaan otimme sen teltan mikä vaikutti parhaalta ja oli lähimpänä grillikatosta eli tulevaa aamiaista. Ennen nukkumaanmenoa kävimme hiippailemassa jonkun mäen päällä hylätyssä vankilassa mutta emme nähneet luvattuja kummituksia.

Telttoja vaikka muille jakaa

Vankilan raunio
Ilmeisesti saari on aika suosittu telttailukohde ja telttoja saa ilmeisesti vuokrattua valmiiksi pystytettyinä paikan päältä. Ihan hyvä vaihtoehto jos telttailu oikeassa korvessa ei nappaa. Cockatoon ainut huono puoli (jos rääkyviä lokkeja ja cockatoita ei lasketa) on se, että sinne ei saa viedä yhtään miestä väkevämpää, eikä baari/kahvila ole öisin auki. Marinoinnin joutuu siis suorittamaan jossain muualla.