torstai 21. maaliskuuta 2013

Työmatkalla Melbournessa

Nykyisen työpaikkani myötä olen päässyt tutustumaan hieman työlentomatkailun ihmeelliseen maailmaan. Firma on hajautettu Sydneyhyn ja Melbourneen ja osa asiakkaista myös majailee Melbournen metsiköissä. En ole onneksi mitenkään liian usein joutunut kulkemaan asiakkaamme ihastuttavaan ohviisiin joka sijaitsee viehättävässä tehtaanmyymälä-ja alempi keksiluokka lähiössä tunnin taksimatkan päässä lentokentästä, en ainakaan niin paljoa, että se alkaisi ärsyttämään ja koska Melbourneen on vain vähän päälle tunnin lentomatka, voi sieltä myös päästä ihan ajoissa poiskin. Qantas-pisteitäkin kertyy kivasti. 

Aamulento ja bisnismatkaajat
Aurinko nousee samaan aikaan lentskarin kanssa
Viime tiistaina oli tiedossa vähän erilainen reissu sillä yhden asiakkaan sijasta kävin moikkaamassa toistakin lafkaa joiden konttori sijaitsi näppäräsi Fitzroyn halkovalla Brunswick Streetillä. Koska varasin liput myöhään, eikä parhaimpia lentoja ollut enää tyrkyllä, päätin ottaa hieman enemmän irti reissusta hipstereiden mekkaan. 

Söpöt kaupat, vintaasilla tai uustaasilla ovat runsaslukuisia täällä

Koska myös paltsujen välissä oli aikaa, etsin toimiston läheisyydestä sen trendikkäimmän näköisimmän lounaspaikan. Valinta osoittautui tällä kertaa Babka-nimiseen kahvila/leipomoon jossa oli tarjolla myös erikoisempia versioita vanhoista kunnon itä-Eurooppalaisista sapuskoista kuten pelmeneistä. Mukana oli myös kalen (lehtikaali) jälkeen ensteksi trendikkäintä rehua, silverbeettiä eli suomeksi lehtimangoldia. Pelmenit soijakastikkeella ja chilillä olivat hyvä idea ja vesi tarjoiltiin emalikannusta mikä on aina hyvän hipsterikahvilan merkki. 

Kahvi tuli yllättäen ja pyytämättä mutta en valita kun siitä ei kerta laskutettu 
Hyvyyttä 
Tapoin myös aikaa vähän kiertelemällä kauppoja mutta koska "en osta mitään vuosi 2013" on vielä noin vajaa kymmenen kuukautta voimassa, en ostanut mitään. Tämä on muuten Klasun idea, en ole kyllä lupautunut mihinkään mutta on ollut ihan hauskaa koittaa hankkia vain absoluuttinen välttämättömyys kuten nyt jääkaappi uuteen kämppäämme mutta siitä lisää myöhemmin...

Paltsun jälkeen koitin keksiä mikä paikka olisi kaikista ällöttävimmän trendikkäin mihin voisin vetäytyä lukemaan trendikkäästi self-help-kirjaa ja seuraamaan ihmisiä ironisen hymyn  takaa. (Joo, jos Eeva Kolu myisi jääkaappeja eskimoille ja olisin eskimo niin ostaisin). Koska trendikkäin paikka minkä keksin koko Australiasta on Little Creatures Dining Hall, menin sinne. Matkakin oli lyhyt korkkareissa kävellä. Söin siellä ehdotonta suosikkiani, kurpitsapitsaa, jonka hienoutta kaikki maailman ihmiset eivät vielä ole täysin ymmärtäneet ja tunsin itseni trendikkääksi maailmankansalaiseksi joka osaa hengata rennosti paikassa kuin paikassa kunnes singahtaa taas Vogue kainalossa lentokoneella maailman ääriin (tällä kertaa tosin vain takaisin Sydneyhyn). 

Parasta pitsaa
Ylimääräisten ravintoa-aktiviteettien lisääminen reissuun oli ehdottomasti hyvä idea. Tulevaisuudessa pitänee aina keksiä joku veruke miksi pitäisi mennä keskustaan tai ehkä jopa jäädä yöksi. Sinänsä reissaaminen nyt ei ole ollut heräämisineen tai matka-aikoineen sen kummempaa kuin muinoinen Hyvinkäällä ramppaamiseni ja samankaltaisuutta lisää myös se, että Melbourne on kylmempi kuin Sydneyssä niin kuin Hyvinkääkin on Helsinkiin verrattuna. Hyvinkää, Melbourne, mitä näitä nyt on...

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Arkea

Elämä on kuin irlantilainen vanhalla pöyrällä. Siinä ei ole mitään järkeä.
Mistä blogata kun oikeastaan mitään tavallista elämää ihmeellisempää ei tapahdu? Olen käynyt töissä, nähnyt kavereita, käynyt vähän urheilemassa ja suunnitellut muuttoa. Välillä olen pitänyt etätyöpäiviä, varsinkin jos on pitänyt käydä katsomassa kämppiä, säätää papereita, käydä postissa... Välillä olen istuskellut toimistolla kuuntelemassa alhalla kadulla hoilaavia katulaulajia ja testaamassa Sydneyn ehkä parasta nuudelipaikkaa lounasaikaan.

Säännöt, parhaissa dinereissa on 

Sälää, parhaissa dinereissa on

Olemme myös viihdyttäneet itseämme pubitrivialla ruotsalaisten kanssa (tulimme neljänsiksi), Stuffed Beaverin epäterveellisellä sapuskalla, St. Patricks Dayn vihreällä irkkusekopäisyydellä ja meren rannalla makaamalla. Tämä "syyskuu" on hellinyt sydneyläistä kolmenkymmenen asteen lähellä kieppuvilla lukemilla ja kerrankin sateettomuudella vaikka manailinkin jo syksyä vähän aikaa sitten. Nyt ilmassa tuntui vähän purevuutta sillä tuuli taisi muuttua taas eteläiseksi mutta loppuviikon pitäisi taas olla lämmin.

Ainut paitani missä oli vihreää

Jättimäinen köyhäirkku-nukke

Haikeudella katselen ulos ikkunasta, sillä pian joudun luopumaan näköalastamme. Ei meille merelle silti pitkä matka ole, mutta ei sitä enää olohuoneen ikkunasta nää... Tosin, näköala ei vielä kompensoi minimaalista keittiötä, vuotavaa kattoa tai mölyäviä teinejä viereisessä hostellissa mutta aika lähelle se kyllä pääsee. Aika paljon voi antaa anteeksi kun vain vilkaisee mitä aalloille kuuluu. Pitänee ottaa tavoitteeksi, että uudessakin kämpässä asuessa käy rannassa ainakin kerran päivässä jos ei muuten niin vain katselemassa merelle päin ja antaa aaltojen vellomisen tyhjentää pää turhista ajatuksista.

Tuulinen päivä, meri oli agressiivinen

Sydneyn paras näköala?

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Uuden kämpän etsintää

Nyt kun uuden asujaimiston etsintä on toivon mukaan taas vaihteeksi päättynyt, ajattelin hieman avautua miten ärsyttävää se täällä Sydneyssä on.

Noh, vuokrakämppien tarjontaa on ihan mukavasti mutta laatu oli hyvin vaihteleva. Aloimme etsiä uutta kämppää mahdollisimman läheltä nykyistä sillä halusimme pysyä surffilaudankantomatkan päässä rannasta. Päävaatimuksena oli tarpeeksi tilaa meidän Suomesta kontissa matkaaville huonekaluillemme ja järkevä hinta. Lisäksi myös keittiön pitää olla järkevä eli sinne pitää mahtua kaksi ihmistä kokkaamaan ja kokolattiamattoja emme halunneet sillä ne ovat ällöttäviä.

Joo, ei...
Mutkia matkaan aiheuttivat monet seikat. Ilmoituksissa ei haluta jostain syystä ilmoittaa vuokra-asuntojen neliömääriä. Rankkasimme kuvien perusteella pienimmän näköiset loukot pois katsastettavien listoilta mutta muuten ainut tapa selvittää oliko kämppä liian pieni vai ei, oli rampata näytöissä. Näyttöpäivä on täällä lauantaina ja näytöt kestivät vartin verran eli samalle päivälle sai ahdettua ihan hyvän määrän näyttöjä kun etsimme lähialueelta.

Toinen ärsyttävyyden aiheuttaja oli kuvien laatu. Välillä kuvissa näkyy todella kivan, ison ja valoisan näköinen asunto johon on käytetty photaria ja kalansilmälinssiä ja todellisuudessa kämppä onkin pieni ja pimeä ja kaiken lisäksi käytännössä ikkunattomassa kellarissa! Välillä taas kuvia on vain tiskialtaasta ja kaikista oleellisista huoneista niin kuin olo-tai makuuhuoneesta on vain epämääräistä kuvausta sanoilla "spacious, enormous, oversized..." kun totuus on kaikkea muuta.

Kotoisaa ja valoisaa
Ainiin, oman mutkan matkaan tekee toki täkäläinen tapa ilmoittaa kämpän huonemäärään vain makuuhuoneet. Studio tarkoittaa yksiötä mutta yksi huone ja yksi kylppäriä saattaa sisältää myös ihan minkä tahansa kokoisen olohuoneen ja joko avokeittiön tai erillisen keittiön. Olohuonehhan ei selvästikkään ole oikea huone...  Niin ja tietty pitää olla jo tottunut siihen, että vuokra ilmoitetaan viikoissa ja se on suomalaisen mittakaavan mukaan täysin tähtitieteellinen. Haluatko vuokrata kolmion? No, maksa siitä 1150 dollaria VIIKOSSA! Haluatko pienen penthousen Bondilta? Halpaa kuin saippua, lähtee 1500 dollarilla viikossa. Tulevasta kämpästä maksamme vuokraa tuplasti sen mitä oma vuokralaisemme maksaa suurin piirtein saman kokoisesta lafkasta Kalliossa.

Agetit jotka kämppiä näyttivät olivat kiinteistökaisoja pahimmillaan. Niljakkaita pukuun pukeutuneita hyypiöitä jotka välillä tulevat vartin näyttöihin vartin myöhässä ja pahimmillaan jättävät kokonaan tulematta! Ehkä asuntojen myyminen on vain vuokraamista niin paljon parempi bisnes, että vuokraamiset voi jättää vasemmalla kädellä hoidettavaksi mutta silti kummastelen epäammattimaisuutta joidenkin agenttien kohdalla.

Oma ihanuutensa on myös asunnonhakupapereiden täyttäminen. Niihin halutaan työnantajan tiedot, henkilökohtaisia suosittelijoita, tiedot edeltävistä kämpistä, tiedot kaikenlaisesta maan ja taivaan välillä ja liitteeksi kaikki mahdollinen passinkopiosta sähkölaskuun millä voi todistaa a. asuvansa jossain b. saavansa palkkaa c. olevansa kuka väittää olevansa. Välillä näitä hakemuksia tehdään netitse, välillä paperilla. Itse preferoin tällä hetkellä paperia sillä nettiversion kaatuminen kuuden sivun täyttämisen jälkeen ei ole toivottavaa.

Kolme viikonloppua ja muutama viikonpäivä näytöissä meni. Ensimmäisen lauantaina myös satoi miellyttävästi kaatamalla ja tuuli niin, että puista irtosi sadan kilon oksia. Toisen lauantaina näytöt suoritti Klasu urheasti sateessa. Kahden viikon saldo oli kaksi potentiaalista mutta kallista kämppää. Kolmantena lauantaina alkoi viimein tuuri kääntyä mutta nyt joudumme vähän tinkimään rannan läheisyydestä. No, ehkä sen laudan kantaminen kasvattaa habaa ja luonnetta... Muutto odottaa kunhan kamppeet vapautuvat karanteenista eli lähiaikoina. Jee, pääsen sisustamaan!

Kuvei:
http://www.learnnc.org/lp/media/uploads/2007/10/img_1636.jpg
http://foodloversodyssey.typepad.com/.a/6a010536a07d60970b01156f61ace6970c-800wi

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Leijalautailua opettelemassa

Viikonloppu meni hieman erilaisten lautojen merkeissä kuin normaalisti. Ystäväni Salla mainitsi, että New South Walesin leijalautailuseuralla olisi viikonloppuna Kitechicks 9-niminen tapahtuma eli leijalautailu"leiri" pelkästään tytöille/naisille ja että tapahtuma on lähes puoli-ilmainen verrattuna siihen mitä leijailutunnit normaalisti kustantaisivat. Olen joskus nähnyt täällä rannoilla leijajengiä ja jonkin verran myös Suomessa talvisin leijahiihtäjiä joten uteliaisuus heräsi ja perjantaina istuinkin jo leijoilla lastatussa autossa kohti Culburraa, noin pari sataa kilometriä Sydneystä etelään.

Culburra, järvi oikealla, takana meri
Culburra on hyvä paikka harjoitteluun sillä siellä on meren ja dyynien väliin jäänyt pieni järvi jossa ei aalloista ole haittaa ja vettä vain vyötäisille asti. Leijalautailussa ideana on, että iso leija vetää maalla tai vedessä myötä-ja vastatuuleen taidoista riippuen. Kun "oikean" surffauksen tarkoituksena on ottaa aaltoja ja mennä niiden mukana ja lähin muu laji on skeittaus, on leijalautailun -tai surffauksen idea  lähempänä lumilautailua tai purjehdusta. Vaikka leijalautailua voi tehdä myös surffilaudannäköisellä kapistuksella on perusmallin lauta enemmän lumilaudan mallinen, talviversiosta puhumattakaan.

Leijaa viritellään lähtökuntoon


Lauta ja sen siteet
Ensimmäinen päivä eli lauantai alkoi sateisissa ja kylmissä merkeissä mutta se ei rohkeita leijailijoita paljoa haitannut. Alussa kokoonnuimme yhdelle vuokratuista taloita ja saimme tyylikkäät Kitechicks 9-paidat, infoa tapahtumasta ja ohjaajat esittäytyivät.

Aloittelijat oli jaettu ohjaajille ja omassa pikku ryhmässäni oli ohjaajamme Mannin lisäksi Salla apuohjaajana ja ukrainalaisvenäläinen Maria jolla oli jo oma leija mutta ei vedessäpolskimiskokemusta. Aloitimme treenaamisen käymällä läpi tuulen teoriaa ja sitten varusteet eli leijan, leijan turvajärjestelmät, ohjauskapulan ja harnessin eli suomeksi varmaan valjaat. Sitten lennätimme hetken harjoitusleijaa joka oli puolet oikean pienen ihmisen (tai todella kovan tuulen) leijan koosta eli noin kolme metriä leveä.

Eri kokoisia leijoja ranta täynnä
Pikkuleijalla oli hauska kokeilla syöksyjä mutta vasta kun pääsin oikean leijan kimppuun, ymmärsin paremmin miten ohjauksen kuuluisi toimia ja miten leija lentää tai ei lennä. Koska tuuli oli aika kovaa, treenasin kuuden metrin levyisellä leijalla jossa oli silti voimaa nykiä ympäriinsä. Lennätin ja tiputtelin leijaa järveen ja lopulta kokeilin myös vähän ns. body draggingia eli annoin leijan vetää vedessä.

Leija valmiina lähtöön
Leija lähti!


Siellä se lentää
Lauantai-iltana oli grillausta ja hengausta. Porukka oli aika kansainvälistä sillä vaikka ainakin puolet oli ausseja oli tsiksejä myös suomesta (minä ja Salla), pari ruotsalaista, belgi, hollantilainen, etelä-afrikkalaisia, venäläisiä, ranskalainen ja perinteiset irkut ja skotit päälle. Itselleni yllätyksenä tuli se, miten paljon vanhempaa osanotto oli. Olin ajatellut tälläisen höpsön extriimilajin vetävän lähinnä teineä mutta keski-ikä olikin varmaan lähempänä neljää kymmentä kuin kahtakymmentä. Mukana oli myös hangaroundaviopuolisoita ja lapsia eli kaikenkaikkiaan aika sekalainen sakki mutta mukavia kaikki.

Sunnuntaina treenaus jatkui ja aloin saada parempaa tuntumaa leijaan. Tuulikin oli vähän tasaisempaa ja leija lensi nätisti silloin kun en itse sitä osaamattomuudellani tiputtanut veteen. Toisen päivän treenaus käsitti lähinnä erilaisia äkillisiä kääntöjä ja leijan pitämistä lakipisteen sijasta lennättäjän etupuolella sillä niillä leijan saa oikeasti vetämään. Edistyneemmät aloittelijat virittelivät jo lautaa jalkoihinsa mutta minä en vielä päässyt siihen pisteeseen sillä leijan pitäminen taivaalla samaan aikaan kun sitä pitäisi kääntää nopeasti puolelta toiselle osoittautui hankalaksi. Seuraavalla kerralla sitten laudalle!

Osaavia lautailijoita
Nyt mennään vauhdilla

Loppukaneettina voisin sanoa, että taas tuli testattua yksi laji joka näyttää helpolta mutta on todella vaikeaa. Kahdessa päivässä pääsin kuitenkin nollasta veteen leijan vietäväksi, eli mielestäni ihan hyvä alku vaikka laudalle en vielä päässyt. Haluan oppia ainakin lautavaiheeseen asti mutta en vielä ole ryntäämässä leijakauppaan sillä aika välineurheilua tämä kyllä on. Kaikennäköistä tilpehööriä tarvitsee aika paljon jos omilla kamoillaan haluaa alkuun. Suosittelen kaikille kokeilua sillä toisin kuin surffausta joka vaatii aaltoja, tätä voi Suomessakin harrastaa hyvin järvillä ja miksei meressäkin kunhan tuulta vain riittää ja talviversio on myös järven jäällä hauskan näköistä puuhaa.

Sydneyssä ei esimerkiksi Bondilla saa leijalautailla ja muutenkin uimareita täynnä olevat rannat ovat vähän huonoja sillä leijan kanssa tarvitaan todella paljon tilaa mutta lentokentän lähellä on Botany Bay niminen lahti missä moni käy treenaamassa. Muutoin järvet tai joen laskualueet taitavat olla parhaita aloittelijoille kun aallot eivät ole häiritsemässä tai pöllimässä lautaa. Talviversiota voi sitten harrastaa Snowy Mountainsseilla tai Uudessa-Seelannissa mutta hyvää jäätyvää järveä ei taida koko Australiasta löytyä.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Syys saa

Viikonlopun korventava aurinko Soundwavessa tuntuu olevan tällä hetkellä vain muinaisten kesäpäivien muistoa. Ensimmäistä kertaa ilmassa on syksyn viileyttä ja vedin villasukat jalkaan kun lattia tuntui kylmältä. Kauhea tuuli sotkee merta ja ulvoo käytävissä ja porttikongeissa.

Ei tämä peli ole vielä menetetty, ensi viikoksi luvataan taas lämmintä mutta väkisinkin mieleen hiipii synkkä epäilys siitä, että kesä alkaa olla ohi. Olisin toivonut sen kestävän vähän pidempäänkin mutta hyviäkin puolia tässä viilenevässä säässä toki on. Myrsky puhaltaa turistit pois ja saan koko rannan itselleni. Kertaalleen koettuna Sydneyn talvi ei paljoa pelota.

Villasukat vuodelta kiinalainen käpysota

Ilma on kuin.. no kuin Bondi vesisateella aina