maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sienimetsällä!

Omnomnom, eiku siis, ei!
Hahaa, meitsi on niin megessä näissä uusissa hipsteriharrastuksissa, tosin muutaman vuoden jo myöhässä. Kunnon hipsterit ovat varmaan vaihtaneet sienimetsän ja kumpparit jo luomukaniinien kasvatukseen ja keritsimiseen mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Valtion talousmäntymetsää

Joku voisi luulla, ettei Australiassa kasva mitään hyviä sieniä kun niitä ei missään ruuissakaan koskaa ole. Myöskään anglosaksiseen ruokamaailmaan sienet eivät kovin oleellisena osana kuulu, satunnaisia herkkusieniä lukuunottamatta. Aussit karsastavat sieniä, eikä kulttuuriin kuulu poimia mitään muuta kuin hauleja ammutusta kengurusta. Onneksi kaiken maailman itä-eurooppalaiset, italialiset ja muut pöhköt mamut tietävät, mistä sieniä löytyy ja ovat hölmöyksissään levittäneet informaatiota muillekkin.

Valtava termiittikeko

Australian alkuperäisfaunaan-ja/tai flooraan (sienet eivät ole kasveja mutta eivät eläimiäkään) kuuluu vaikka mitä sieniä mutta niiden käyttötarkoitukset ja myrkyllisyysasteet ovat meiltä uusaustralialaisilta hämärän peitossa. Helpompi onkin pitäytyä tuontiyksilöissä. Joku on keksinyt istuttaa talousmetsällisen mäntyä ja mäntyjen kanssa samaan pakettiin kuuluu vaikka mitä hauskaa, kuten nyt vaikka männynleppärouskuja (Lactarius deliciosus, saffron milk cap) ja voitatteja (Suillus luteus, slippery Jack). Myös punakärpässieniä oli paljon, mutta ne osasimme jättää poimimatta. Pohdimme myös, onkohan maailmassa montaakaan ihmistä joka ei tunnistaisi kärpässienen (Amanita muscaria, fly agaric) myrkylliseksi sieneksi, niin ikoninen sieni se kulttuurikuvastossa kun on.

Epämuodostuneita voitatteja
Männynleppärousku piilottelee
Uudessa Etelä-Walesissa on muutama paikka mistä sieniä löytyy ja saa poimia. Mäntyistutettuja talousmetsiä löytyy vuorien takaa Oberonin läheltä (siellä on myös Jenolan Caves) ja Southern Highlandseiltä (Kangaroo Valley on täällä suunnalla). Highlandsit ovat lähempänä ja kuuleman mukaan Oberonin metsät ovat täynnä sienituristeja joten Highlandseille vei kahden naisen sieni-iskuryhmän tie.

Salla saalistaa
Ensimmäisessä paikassa missä saalistimme, olivat sienet vielä koskemattomina maassa. Snadisti antieräjormaisesti guuglasin lisää kuvia voitateista, että tunnistus oli varmaa koska sienimentorini ei ollut löytänyt niitä viime vuonna yhtään, eikä ollut ihan sataprosenttisen varma vaikka legendat niiden olemassaolosta kertoivatkin. Mihin maailma on menossa kun keskellä puskaakin voi guuglata sieniä? Selkeästi parempaan suuntaan.

Jotkut kärpässienet olivat valtavia! Mun uudet Downton Abbey approves Hunterit kokovertailun vuoksi. 
Nätti kuin sika pienenä
Seuraavassa paikassa minne siirryimme tyhjennettyämme ensimmäisen kohteemme, olikin selkeästi jo käynyt joku ja vienyt kaikki sienet! Emme nähneet kuin yhden muun porukan metsikössä mutta autoja näkyi jonkun verran. Hyvä sää varmaan sai myös poimijat liikkeelle joten pari paikkaa koluttuamme ja tyhjähköiksi todettuamme pakkasimme sen kuusi-seitsemän kiloa sieniä (yhteensä) ja suuntasimme takaisin himaan säilömään. Suolasieniä ja pakastettuja rouskuja, tuleva talvi on taas asteen parempi.

Ensimmäinen erä kuivuu auton takakontissa
Miten australialainen sienimetsä eroaa suomalaisesta vastaavasta? No, erilaisia sieniä on vähemmän. Vain niitä löytyy mitä mäntyjen mukana on tullut. Helpottaa tunnistamista, rajoittaa valikoimaa.
Karhuja ei tarvitse varoa. Eläimistä näimme vain vompatin koloja joissa ei ketään ollut himassa ja jonkun isohkon eläimen kalloja. Peura, kenguru? Ei hirvikärpäsiä, ei oikeastaan muitakaan hyönteisiä mutta toivon mukaan hämähäkinseiteillä on naaman ihoon hyvää vaikutusta sillä niitä tuli jonkun verran klyyvariin kerättyä. Eksymisvaara on todellinen, sillä riviin istutetut männyt ja melko samanlainen, tasainen maasto ei tarjoa kovinkaan monipuolisia maamerkkejä. Emme siis uskaltaneet kovin kauas teistä tai autosta vaeltaa, eipä tosin ollut tarvettakaan kun tarpeeksi saalista löytyi aika läheltä. Siinä missä Suomi voittaa valikoimassa, Australia voittaa mukavuudessa ja turvallisuudessa. Ensi vuonna uudestaan!

Mysteerieläimen kallo, näitä näkyi useita

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Avalon ja Palm Beach, hienoja mestoja Sydneyssä, ei muinaisessa Albionissa

Kun vaihdoin eilen salasanat kaikkeen, törmäsin mapissa lojuviin lomakuviin muutaman kuukauden takaa. Silloin oli vielä lämmintä, kesäaika ja tupa täynnä vieraita jatkuvalla syötöllä. Nyt on semilämmintä ja talviaika, mikä meinaa sitä, että iltaisin on pimeään jo varsin varhain, eikä kukaan eksy tähän aikaan vuodesta tälle pallonpuoliskolle Toista se oli vielä hetki sitten kun toisiksi viimeisen vierassatsin kanssa piipahdimme Palm Beachillä Sydney vihonviimeisessä pohjoiskärjessä. Tästä pohjoiseen alkaakin jo Central Coast jota ei enää Sydneyhyn kuuluvaksi lasketa.

Pakkasimme kunnon aussityyliin auton katolle surffilaudat siltä varalta, että jollain pohjoisen rannoista olisi surffia ja navigoimme kohti Pimeää Puolta, eli pohjois-Sydneytä.

Hieno talo Avalonissa. Haluun! 
Hauskan, hiukan mutkittelevan road tripin jälkeen pääsimme perille postikorttimaisemiin. Palm Beachilla on aivan niemen kärjessä majakka (mutta ei postikorttimyymälää, sori Jenni) ja sen juurelta huikeaa maisemaa.

Katson autiota hiiieekkkarantaaaaa! Melkein autiota. 
Iha nättiä. 
Ensin majakalle piti kuitenkin kiivetä. Vaihtoehtoina Salakuljettajan Polku tai normi, tylsä tie. Ei liene vaikeaa arvata kumpi oli hauskempi kiivetä.


Maisemat olivat huikeita! Upea paikka ja oikeastaan todella lähellä meitä. Australia jaksaa aina yllättää toistaa hienommilla paikoilla.

Postikorttimaisema 
Toinen versio
Surffiakin löytyi paluumatkalla ja Klasun veli urheasti testasi lautani kelluvuutta mutta Avalon Beach ei ole kovin aloittelijaystävällinen. Siitä ei valitettavasti ole minulla kuvallisia todisteita.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Voittoisaa menoa

Tällä hetkellä olen aikas hyvällä tuulella, moni asia tuntuu menevän aika nappiin. Voitin tiimini kanssa toissaviikonloppuna Hackathonin ja viime viikolla pääsin luistelun minimal requirements White Star-testin läpi 95%/100% eli tosi hyvin! Saan siis aloittaa derbyssä kontaktiharkat.

Sain myös vihdoin ja viimein eettiseltä neuvostolta luvan datan keräämiseen joten pääsen viimein aloittamaan kunnon tutkimuksen tekoa joten tiedehommelit etenevät myös jossain määrin. Jes!

Häks häks häks


Mutta ensin siitä Hackathonista. Kyseessä on siis parin päivän armoton häksäys, tavoitteena saada aikaan webbisivu-tai äppi jonkun teeman mukaisesti ja myös esitellä se kaikille ja vakuuttaa yleisö ja tuomaristo sen hyvyydestä. Teemana oli naapurusto ja yhteisöt, joten lähdimme rakentamaan webbisivua minkä avulla on helppo koordinoida pelastustehtävien vapaaehtoisia esimerkiksi etsintä-tai raivaustilanteissa. Täällä Ausseissa kun näitä luonnon järkkäämiä tapahtumia niin kuin tulvia, myrskyjä tai paloja on vähän väliä.

Suunnitelmia, suunnitelmia
Mun tiimiläisen vähän tarkempi postaus tapahtumasta löytyy täältä ja meidän upea presis mitä duunasimme noin 1,5 päivää taas täältä. Teknisesti khuuleinta webbisivussa oli reaaliaikainen kartalle piirto ja viestien välitys adminilta käyttäjille ja toisin päin.

Tyttötapahtumassa on toki cupcakeja

Hiano saitti, admin ja käyttäjä rinnakkain
Hackathon kesti perjantai-illasta lauantai päivään ja tapahtuma oli henkisesti melko rankka mutta hauska. En edes ajatellut voiton mahdollisuutta, mutta niin se vain sieltä napsahti. Oli meillä toki parhaat koodaajat, paras disaineri ja paras jokapaikanhöylä (minä), ettei sinänsä mikään ihme. Toinen palkinto meni Scred-henkiselle "haen sulle kahvii ja oot kolme dollaria velkaa"-äpille ja kolmas palkinto "kirjakerho mutta vähän niinku Foursquare"-henkiselle webbisivulle. Yleisöäänestyksen voitti "koirien facebook". Google sponssasi tilat ja ensimmäisen palkinnon joten meitsi sai ensimmäisen tablettini jolla on tosi kivaa lukea tieteellisiä pdffiä tai ..köh.. Marvelin supersankarisarjakuvia joita pädillä on snadisti niitä artikkeleita enemmän.

Ensimmäinen sija: kolmedee-printattu trophy ja Nexus 7-tabletti



Voitokas meitsi