torstai 10. toukokuuta 2012

Kylmän sietämisestä

Vähä jäässä

Yleinen harhaluulo suomalaisista taitaa olla, että Suomessa heilutaan kesät talvet alasti ja suomalaisten pitäisi sietää hyvin kylmää. Oman suppean kokemukseni myötä olen täysin päinvastaista mieltä; suomalaiset sietävät kylmää todella huonosti. Tähän on montakin syytä: Suomessa talot rakennetaan niin, että sisällä on lämmintä. Siis muut kuin HOASin talot. Ja niissäkin on vielä ihan suht siedettävää. Täällä, kuten varmaan suurimmassa osassa muutakin maailmaa, kolmikertaiset ikkunalasit ovat täysin absurdi ajatus ja lämpöpattereita saa kaupasta kassan vierestä. Sellaisia mini-irtopattereita. Niihin isoihin terrace houseihin missä lattian ja parvekkeen oven välissä on rotanmentävä aukko. Ok, onhan niissä toki takka joka huoneessa, ainakin alkuperäisten suunnitelmien mukaan on ollut. Mutta tomerat aussit ovat jostain syystä rempanneet takat veks joka toisesta talosta joten siihen meni sekin viktoriaanisten arkkitehtien lämmityspläni.


Elkää ymmärtäkö väärin, ei täällä vieläkään ole esimerkiksi pakkasta. Lämpötila saattaa päivällä kohota päivällä lähelle 25 astetta mutta yölämpötilat menevät jo alle kymmenen asteen. Kun talossa on yksinkertaiset ikkunat ja seinissäkään ei varmaan liiemmin ole lasivillaa täytteenä, myös sisällä on jotain kahdenkymmenen ja kymmenen asteen väliltä. Uusi asuntomme oli toki valittu tätä silmälläpitäen ja meillä on kuin onkin ilmastointi/lämmitys mutta ilmeisesti kukaan muu täällä asuvista ei ole sen käytöstä kovin innostunut, sillä taidan yleensä olla ainut joka laittaa sen päälle.

Joku unohti lämmityksen

Sisätilojen lisäksi tippuvat asteet aiheuttavat päänvaivaa myös ulkona. En oikein osaa pukeutua sään mukaisesti. Teoriassa koko ajan pitäisi pukeutua ns. välikausimalliin, eli syys-kesä-kuteisiin mutta päivällä siihen on liian kuuma ja illaksi minulla ei ole mitään järkevää vaatetusta. Pitäisi haalia lisää neuleita ja oikean kokoinen nahkatakki. Trendikaupat pursuilevat tekokarvaliivejä ja vintaasiliikkeet ovat trenssien jälkeen kaivaneet minkkiturkit esiin. Tuntui absurdilta käydä viime sunnuntainan kiertelemässä Crown Streetin vintaasikauppoja kahdenkymmenen viiden asteen auringonpaisteessa minkkiturkkeja sovitellen. En ostanut turkkia, en usko, että se olisi täällä järkevä hankita, vaikka ilmeisesti joku uskoo, sen verran paljon niitä oli tyrkyllä.

Ausseisaa talvipukeutumista Muurin takaa?
Ilmeisesti kuitenkin valtaosa väestöstä ei kärsi kylmästä läheskään samalla tavalla kuin pohjoisen uljaiden kansojen edustajat. Paikalliset tsirbulat käyttävät edelleen vesirajamekkojaan, myös öisin, ilman mitään villapaitaa/takkia/ponchoa/turkkia siinä missä minä olen kietoutunut jo villaan ja nahkaan ja silti palelen. Syytämme tästä outoudesta omaa tietellistä läpimurtoamme, brittigeeniä. Britit pystyvät uskomattomiin suorituksiin vaatteiden vähyydessä säässä kuin säässä. Todistuskappaleeksi luotettavista luotettavimman lähteen, Daily Mailin, artikkeli newcastlelaisista tytöistä. Hulluja nuo anglosaksit.


http://www.flickr.com/photos/jdhancock/5070325420/
http://theironchic.blogspot.com.au/2011/01/frozen-ghost.html
http://gameofthrones.wikia.com/wiki/Ygritte

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti