Wellingtonissa ploosaa

Vähä tuloo

Windy Welly, Wellingtonin lempinimi ei osoittautunut liioitelluksi. Tuuli oli ai-van tajuton. Meinasin lentää nurin kun odottelimme ylityksen jälkeen vuorka-autoa parikin kertaa kun kovempi puuska iski. Hostellimme edusta oli koko kaupungin tuulisinta aluetta, joten olimme autoistuneita ja kävimme iltasapuskallakin autolla. Paikkana toimi Hot Mama's Kitchen, todella hyviä burritoja.

Keskimäärin tuulee ihan törkeenä

Seuraavana aamuna kävin kamerashoppaamassa. Olin jo päättänyt, että ei enää koskaan Canonia mutta niin vain kävi, että Powershotti tarttui matkaan. Olin jo melkein kallellani Panasonicin Lumixiin mutta hinta ja koko ratkaisivat ja lähestulkoon kaikkialta mattamusta PowerShot S95 lähti mukaan. PENit ja muut herkut saivat haikeasti möllöttää hyllyllä, niiden hinta oli Wellingtonissa aivan päätä huimaava.

Kamerashoppauksen ja välihärväyksen jälkeen suuntasimme Mt Victorialle. Siellä oli näköalapaikka koko Wellingtonin tsuumailuun ja Lotrin kuvauspaikkoja. Mt Victorialla, keskellä Wellingtonia on kuvattu ensimmäisen mustan ratsastajan kohtaaminen ja hobitteiden piiloutuminen ratsastajalta. Hetken haeskeltuamme gps:n ja Lotrin kuvauspaikkakirjan avulla löysimme "pimenenvän käytävän" ja piilopaikan joka oli tosin leffaa varten vähän paranneltu esim. juurakon muodossa. Nyt paikalla oli vain neljän hobitin mentävä kuoppa, puu taustalla oli tekopuu.

Pelokkaat hobitit

Ratsastaja tulee tuolta takavasemmalta

Mt. Victorialta suuntasimme Weta Caveen, Weta Workshoppien minimuseoon. Se olikin vähän liian pieni, olisin mielelläni katsellut enemmänkin Lotrikrääsää. Omia Mahtisormuksiakin olisi saanut, karaatit määräsivät hinnan ja myös Iltatähti-koru oli houkutteleva mutta hintavahko.

Wanha kunnon Sauron

Energiaa riitti vielä hiukkasen ja päällistelimme Te Papa-museossa maanjäristysnäyttelyn ja jättiläiskalmarin, ainoan maailmassa. Inhottavan niljakas puolikasvuinen möllikkä se oli. Näiden kanssa kaskelotit taistelevat merten syvyyksissä.

Merten ällöttävin