perjantai 2. joulukuuta 2011

Sydneyn luurausta

Klaus ja oopperatalo
Muutama päivä Sydneyssä takana. Australia ei ole vielä hellinyt helteellä, täällä on Suomen juhannussäät mutta se ei pelotonta turistia häiritse. Ensimmäisenä päivänä kävimme pällistelemässä pakollisen sillan ja oopperatalon Darling Harbourissa ja hortoilimme läpi kasvitieteellisen puutarhan matkalla takaisin kohti hostellia. Puutarha oli mukava ja iloksemme myös Flying Foxes-hedelmälepakot pitivät sitä mukavana. Söpöimpiä lepakoita maailmassa!

Lentoketut
Hostellimme sijaitsee King Cross-nimisessä kaupunginosassa mikä oli 20-luvulla ihku mutta taantui rappioituneeksi huumekaupunginosaksi 70-luvulla. Ihan hyvä paikka siis. Rappiollisuus ei kyllä ole toistaiseksi näkynyt muutamaa strippiluolaa lukuunottamatta mutta olemme jetlageissamme myös menneet aikaisin kuorsaamaan. Hostelli on täynnä suomalaisia, saksalaisia ja ranskalaisia teinejä, jotka feissaavat tai ravintolatyöskentelevät ja kuppaavat hotellin sisäpihalla ilmeisesti koko muun ajan. Ranskalaiset myös kuvittelevat osaavansa soittaa skebaa, oh joy!

Toisena päivänä kävimme katsastamassa Bondi-piitsin. Ilma oli edelleen kuin kesäkuinen Helsinki lisättynä miellyttävän hyytävällä etelätuulella mutta meressä oli muutamia aalloille yrittäjiä kylmyydestä huolimatta.

Chillausta biitsillä
Itse surffaus onnistui kuitenkin vasta tänään aamulla, eilen vuorovesi ei suosinut. Aaltojen piti olla "nice and easy" mutta mielestäni ranta ei ihan täysin vastannut kuvausta. Tuuli yritti jatkuvasti pölliä soft toppiani silloin kun aallot eivät tehneet sitä mutta suomalaisella sisulla puskimme kohti ulappaa ja muutamia aaltoja saimmekin ihan onnistuneesti nappaistua. Sunnuntaina aaltomeininki jatkuu, huomenna pitää parannella kipeitä käsiä ja mustelmaisia kinttuja.


Graffitihai vaanii rannalla

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti