tiistai 6. toukokuuta 2014

Arkihaaste

FB:ssä kiersi hetki sitten #arkihaaste jonka ideana oli kuvata arkea muutamana päivänä. Haaste tosin kiersi juuri omassa naamakirjassani pääsiäisen aikaan eli hirveän arkista meininkiä ei näkynyt mutta hauskoja kuvia silti. Koska naamis ei sisällä kaikkia uskollisia lukijoitani, lätkin nämä arkikuvat nyt tännekkin muutaman bonuskuvan kanssa.

Arkiset syksyn lehdet. Southern Highlandseillä tulee ihan ruskaakin tähän aikaan vuodesta. 

Kauppasaalis. Sekalaista tulevaa sapuskaa. Omenat ja paprikat ovat nyt kaudessa. 

Sisällä alkaa olla kylmä. On siis aika käyttää villasukkia ja uggeja tyylikkäämpiä varpaanlämmittimiä, eestiläisiä perinnetossuja

Joo, meillä on aina arkiaamupalana huevos rancheros. No ei. Tämä on viikonlopun aamupala. Itsemehustettu mehu myös! Punajuuri-selleri-terveys-hippi-ihku-juoma

Piti ostaa myös uusi dekantteri kun vanha traagisesti kuoli. Testasimme ranskalaispunkkua joka tuotiin meille Suomesta kellarijemmasta. 

Sitä oikeaa arkea. Merewether Building. Täällä assaroin ja tapaan proffia. Synkkä mesta. 

Läbänderiä työhuoneella. 

Arkiaamujen bussipysäkkimaisemat. Ei paha. 

Sitä nätimpää arkiarkkitehtuuria. Tämän rakennuksen läpi pitää mennä assaripaltsuun maanataisin. 

2 kommenttia :

  1. Potkis Klasua herättelemään ruokabloginsa eloon esim tuolla huevos rancherosilla. Söin ekaa kertaa toissa viikonloppuna ja oli tosi hyvää, mietin että itsekin voisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo kameraa nii se napisee, että on liia huonoi kuvei. Mustaki toi pitäis plogaa. Tuli iha parasta!

      Poista