Vuosi Australiaa

Viime vuoden marraskuun 28. istuimme Oak Barrelissa lajittelemassa MtG-kortteja mukaan otettaviin ja jätettäviin. Edessä oli pitkä lento kahdella vaihdolla ja täysin tuntematon maa ja kaupunki. Plakkarissa oli myös Working holiday-viisumit, kahdessa rinkassa ja kahdessa matkalaukussa kaikki oleellinen eli lähinnä kenkiä, kesävaatteita, keittiöveitsi ja Fiskarsin saksia. Rahaa oli säästetty muutaman kuukauden lomailuun ja työttömyyteen varautuen ja kämppä oli saatu vuokrattua.

Ben ja Jerry avasivat liikkeen Bondille eilen

Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon kaiken näköistä. Olemme asuneet ensin kaksi viikkoa hostellissa, sen jälkeen kolmisen viikkoa asuntoautossa, ekotalossa kanojen ja hippien kanssa, keskustan pilvenpiirtäjässä aasialaisten keskellä ja Australian kuuluisimmalla rannalla. Olemme lomailleet, etsineet töitä ja rampanneet työhaastatteluissa, löytäneet töitä ja minä myös lopettanut työt taas kerran kun määräaikainen soppari loppui. Olemme tutustuneet moniin uusiin ihmisiin, niin ausseihin, uusiseelantilaisiin, britteihin, intialaisiin, jenkkeihin, italialaisiin, venäläisiin, saksalaisiin, tanskalaisiin, ruotsalaisiin kuin suomalaisiinkin. Kaikista uusista tuttavuuksista osa on jo muuttanut pois mutta osa on jäänyt kavereiksi ja ystäviksi.

Meri oli tänään nimensä mukaisesti tyyni

Olemme ehtineet kauhistella paikallista hintatasoa kyllästymiseen asti niin asumisen kuin ruuankin suhteen. Olemme haukkuneet julkisen liikenteen, viihteelliset uutiset, hitaasti ensi iltaa tulevat leffat, väärässä sesongissa kulkevan muodin, pyöräilykaistojen puutteen ja matelevat ruuhka-ajat. En kuitenkaan koe saaneeni missään vaiheessa pahaa kulttuurishokkia, kun hommat toimivat melko normaalilla tavalla. Suurin kulttuuriero on varmaankin käytöstavoissa ja kohteliaisuusfraaseissa joita en vieläkään täysin hallitse. Erilaisia ulkkareita on kuitenkin maa täynnä, että aussitkin joutuvat pärjäämään niin säätävien aasialaisten kuin "epäkohteliaiden" suomalaistenkin kanssa. Koska kaikki (paitsi aboriginaalit) ovat jostain muualta, on täällä aika helppoa olla ulkomaalainen.

Joulukuusi Martin Placessa

Vuoden aikana minusta on tuntunut, että olen muuttunut paljon suomalaisemmaksi kuin mitä olin lähtiessä. Poissaollessa huomaa helpommin itsestään tietyt piirteet ja tavat. Australialaiset vaikuttavat monessa suhteessa vähän nössöiltä. Eiväthän nämä ihmiset tiedä mitään siitä, mitä on kärvistellä bussipysäkillä -25:ssä asteessa. Muutenkin ovat päässeet helpolla, eihän täällä ole edes ollut kunnon sotaa saati sitten 90-luvun lamaa kun koulussa sai ruoaksi pelkkää puuroa ja kumistakin sai vaan puolikkaan. Eikä kukaan ole koskaan ampunut aseilla. Ihme pehmot.

Ananakset kasvaa tälleen. En tienny!

Koti-ikävä on ollut pahin niinä päivinä kun näkee, että kavereilla on ollut hauskaa ja itse ei pääse paikalle. Vähinten Suomeen on tullut kaivattua kun huomasin, että koko viime kesän satoi, lunta oli talvellakin kilotolkulla ja joka kerta kun katson ulos nykyisen kämppämme ikkunasta. Lohduttaudun sillä tiedolla, että kaikki ystäväni eivät ole myöskään Suomessa ja monet niistä jotka ovat, ovat liian kiireisiä uusien vauvojensa kanssa (eläin-tai ihmis) niin, ettei niistä muutenkaan olisi mitään iloa. Laskin äsken, että täällä oloni aikana kaveripiiriini on syntynyt kuusi lasta. Myös mahdollisuus olla käyttämättä sukkia jos ei huvita, tuo paljon lohtua.

Taustalla Sydney

Yllättävintä on ollut täkäläinen talvi ja talojen kylmyys. En ole koskaan palellut sisällä enemmän kuin ulkona enkä ollut ollenkaan varautunut miten kylmäksi täällä voi mennä, sisällä nimittäin. Myös ensimmäiset kuukaudet olivat melko viileitä kun olimme odottaneet, että täällä on massiiviset helteet aina ja osuimme vuosituhannen kylmimmän ja huonoimman kesän alkuun. (Kysy vaikka ihan keneltä tahansa). Tänään säät sen sijaan suosivat työttömänä hengausta, sillä elohopea kipusi jopa 34:ään asteeseen. Talvi myös vei rusketuksen kokonaan joten nyt aloittelen alusta hitaasti mutta varmasti.

Söpöilevät pöhköt rannalla

Parasta uudessa kotikaupungissani on suuren kaupungin valinnanvara ja rannat. Rakastan merta, aaltoja ja meressä uiskentelevia nisäkkäitä. Niistä kaloista en niin välitä. On mahtavaa, että etupihani vesissä ui kaikkea delffiineistä sini-ja ryhävalaisiin. On myös huimaa ajatella tämän mantereen kokoa ja sitä miten vähän täällä ketään asuu ja kuinka monipuolista ja mahtavan outoa kasvustoa ja eläimistöä tänne mahtuu. Aina kun puhuu aussien kanssa eläimistä, kuulen uudesta tavasta millä voi saada erilaisia myrkytyksiä mutta silti Australia vaikuttaa todella turvalliselta paikalta elää.

Saas nähdä mitä seuraavan vuonna tapahtuu.

Kaikki menivät rannalle

Sunnuntaina oli kuumaa, vielä kuumempaa kuin lauantaina. Muutama ihminen päätti levittää pyyhkeensä meidän etupihamme hiekkakaistaleellekkin.

Vasenta laitaa 

Oikeaa laitaa

Me emme yleensä rannalle uskaltaudu ennenkuin puolen päivän tai oikeastaan kello yhden jälkeen, ettei  tulisi maattua auringossa juuri pahimpaan uv-aikaan. Kahden maissa kuitenkin tungimme sekaan. Talvi palautti ihon täysin olmiksi ja nyt on ollut vähän vaihtelevampaa säätä, että inhimillisemmän värin metsästys on kestänyt jo melko kauan. Surffi oli olematonta (ja turisteja olisi muutenkin liikaa tiellä), joten sunnuntai meni lähinnä makoillessa. Ei paha.

Aurinkoa palvomaan

Häähumua

Jo toisen kerran pääsimme todistamaan lähietäisyydeltä paikallisten alkuasukkaiden ja heidän import-puolisoidensa kosioriittejä. Tällä kertaa ei ollut kyseessä suomalais-australialiset vaan australialais-brittiläiset eli lähestulkoon kokonaan aussit häät. Klasun duunikaveri Simon sai Australian auringon paahtaessa Alysensä kuvankauniissa niemennokassa Pohjois-Sydneyssä.

Ensin kuitenkin vieraiden piti löytää paikalle. Itse kikkailimme paikalle julkisilla eli Quaysta ensin Taronga Zoon lautalla lahden yli ja reippaan bushwalkin läpi paikalle. Vaikka emme edes menneet eläintarhan läpi, oli matkalla silti eläinyllätyksiä kuten lisko ja paikallinen versio kalkkunasta. 

Bushwalkaten häihin

Hääkalkkuna (sopii näin Kiitospäivän nurkille kuin nyrkki silmään)

Häälisko

Hulppeat maisemat

Häävieras kuumalla kivetyksellä

Morsiusneidot sinisissään

Kaunis morsian

 Suurin ero aussihäissä suomihäihin verrattuna taitaa olla itse vihkimisessä. Kovin moni ei yleensä mene kirkkoon vaan vihkimisen hoitaa celebrant, eli siviilihenkilö kenet katsotaan sopivaksi tehtävään ja kellä on hallituksen lupa vihkiä ihmisiä. Ei siis tarvita pappia, tuomaria tai maistraatin työntekijää vaan melkein kuka tahansa voi hankkia celebrantin luvat itselleen. Simonin ja Alysen vihkikaavaan kuuluin celebrantin puhetta, molempien äitien puheenpätkät ja hääparin toisilleen lausumat valat. Kaikki puheet olivat kauniita, liikuttavia ja sopivan lyhyitä niin etteivät vieraat ehtineen pökrätä paahtavaan aurinkoon.

Simon lukee valaansa. Awwwww!

Häärolssi

Seremonian päätteeksi perinteisesti sormuksia vaihdettiin,  sulho suuteli morsianta ja heidät julistettiin virallisesti vihityiksi.  Hääpari siirtyi allekirjoittelemaan papereita ja ottamaan valokuvia, me siirryimme testaamaan miten hyvin skumppa oli säilynyt viileänä paahteessa. Aikamme varjossa seisoskeltuamme päätimme, että seremonian ja iltapileiden välillä on ihan mukavasti aikaa käväistä paikallisessa pubissa. Jostain mystisestä syystä vihkiminen loppui kolmen maissa mutta itse hääjuhla alkoi vasta puoli seiskalta.

Pubin kautta juhlapaikalle siirtymä sujui Klasun duunikavereiden hauskassa seurassa. Loppubileet pidettiin Olympic Poolin Aqua-ravintolassa josta oli huikeat siltanäkymät.

Turistiposea 

Itse hääjuhla oli melko samanlainen kuin suomalaisissakin häissä sillä erotuksella, että hääleikkejä ei leikitty, eikä morsiantakaan käynyt kukaan pöllimässä. Puheita pitivät isät, bestman, kaaso mutta myös sulhanen ja morsian eli tällä hetkellä jo mies ja vaimo. Tanssitki oli, mutta kunnon valssia ei missään vaiheessa soitettu vaan populäärimpää musiikkia. Kimppu ja sukkanauha heitettiin kuten asiaan kuului ja hääkakku leikeltiin mutta polkemista ei täällä harrasteta.

Todella mukavat häät, hyvää ruokaa ja kaunis päivä. Seuraava aamu kyllä snadisti muistutti, että tuli istuttua pitkään auringossa ja joutua muutama lasi punkkua mutta se kuuluu yleensä asiaan.

Aurinkosirkuksen ötökät

Shelma aina väittää, että melkein karkasi sirkuksen matkaan nuorempana. Tiedä todellisuudesta, mutta intohimoisempaa Cirque du Soleil-fania saa hakea (sirkus)kissojen ja koirien kanssa. Lauantaina myös Chris pääsi yllätysnäkemään kanukkisirkustelijat ensimmäistä kertaa kun olivat kerta täällä kiertueella Ovo-esityksen kanssa.

Ennen shouta kävimme uudessa lempparipaikassamme, Stuffed Beaverissa. Majava sijaitsee täällä melko lähellä, Bondi Roadilla, ja sieltä saa hervottoman epäterveellistä kanadalaista ruokaa. Paikan bravuuri on poutine eli ranet juustolla ja "gravyllä" eli paikallisella ruskealla kastikkeella. On ilmeisesti quebeciläinen herkku. Hanpparitkin, jopa Bondi rd. special minkä itse tällä kertaa otin ja joka oli naammioitu tervelliseksi salaatilla, tihkuvat ihanasti rasvaa ja leivän tilalla on kanukkibriossia.

Salaatin alta paljastuu, että tarpeeksi rasvaa käyttämällä ei tarvita kastikkeita 

Omat pellet mukaan sirkukseen

Koska kaksi pelleä on vain liian vähän

Koska itse sirkusta ei saa koskaan kuvata, sillä trapetsitaiteiljat kuolevat sokaistuessaan salamasta ja tippuessaan päälleen yleisöön, en kuvannut muuta kuin teltan ulkoa päin. Ovo oli tähän mennessä näkemistäni Circue du Soleileista (aikaisemmin olen nähnyt siis yhden) parhain. Ka:ssa, minkä kävimme katsomassa Vegasissa vuuuuosia sitten, ei ollut muistaakseni ollenkaan pelle-elementtejä ja suurin osa tempuistakin oli pariakrobatiaa eli variaatiota olisi saanut olla enemmän. Ovossa sen sijaan oli ihan pätevät pellet ja akrobatia oli sekin hienoa. Nyt kiinnostaisi nähdä O eli vesinäytös. Shelma kertoi, että puolet tempuista tehdään vesitankissa! 

Sirkusteltta näytti sirkusteltalta

Sirkuskävijä ja pellet

Täysin ongelmitta ei sirkuksessa käynti tällä kertaa sujunut. Sirkuksessa ei sinänsä ollut mitään vikaa mutta joku urpo Coldplay-niminen muniinpuhaltelubändi soitti viereisellä areenalla. Ongelmia ei tietenkään tulisi siitäkään jos kaikki aussit eivät aina yksityisautoilisi kaikkialla. Koska kukaan kunnon aussi ei kuitenkaan julkista liikennettä käytä, oli tie, parkkihalli ja kaikki muutkin tiet täysin tukossa kun tuli kotiinlähdön aika. Ensin näytti siltä, että jotain saattaisi tapahtuakkin paikkoin, mutta loppujen lopuksi venailimme puolitoista tuntia autoparkin ylimässä kerroksessa, että autoletka suvaitsi liikahtaa ja pääsimme vapauteen. Syytän tästä aina ja ikuisesti Chris Martinia ja ajattelin mennä hänen vaimonsa blogiin avautumaan kärsimyksistäni. Ja se pändikin on ihan kauhea!

Seinän täytettä

Vanhan talon korkeat, valkeat seinät käyvät pidemmän päälle tylsiksi. Olen jo vuoden verran himoinnut Outre-galleryn pop-taidetauluja ja nyt viimein löytyi täydellinen yksilö, Kozyndanin eli kanadalaisen pariskunnan Danin ja Kozun War of the Monsters.

Robotti vs. gorilla!

Tästä on hyvä jatkaa.

Karl valokuvaa

Minäkö vanha ja raihnainen? 

Karl Lagerfeld, silloin kun ei suunnittele vaatteita Chanelille, omalle mallistolleen tai mihinkään muualle, napsii myös valokuvia kavereistaan ja järkkää kuvistaan näyttelyitä. Tällä kertaa kaikille oli puettu Chanelin musta jakku päälle eri tavoin, osa normimmin ja osa luovemmin ja kaverikatraaseen kuului niin malleja, näyttelijöitä kuin muita suunnittelijoita. Stailaajan toimi Carine Roitfeld ja näyttelypaikkana himmeästi valaistu vanha venehalli Rocksissa. Näyttelyn nimi oli The Little Black Jacket, teemavaatteen mukaisesti.

Valokuvei valokuvassa

Osa kuvista oli tylsiä, osa oli kauniita ja osa oli hauskoja. Keskimäärin täytyy sanoa, että vanha setä Karl osaa kyllä kuvata ihan hyvin. Jäbä on lähestulkoon yhtä kova monitaituri kuin Bruce Dickinson ja kaupan päälle vielä vanhempi kuin taivas. Lisäksi koska Karlilla on jo tarpeeksi massia ja suklaasta tehty huone, oli näyttely myös ilmainen!

Myös Carine ja Anna Wintour olivat mukana kuvakatraassa. Carine halusi jostain syystä näyttää Cocolta ja Anna oli no, Anna.

Stailasin ittestäni mega-Chanelin

Paholainen pukeutuu mustaan Chanelin jakkuun

Lisäksi näyttelystä sai mukaansa myös ilmaiseksi neljä erilaista kuvaa julisteina. Ne päätyivät kaunistamaan kotimme korkeita, valkeita seiniä. Chanel-koti, kuten uusi kämppiksemme sanoi. Enää tarvitaan se jakku...

Elle Fanningilla on kuulemma kierot silmät mutta tässä se on ihan nätti

Kaksi tuntematonta näyttelijää hyvin stailattuna

Karl: http://s3.amazonaws.com/cmi-niche/assets/pictures/20834/content_karl.jpg?1338317367

Melbourne Cup

Tiistaina oli hassu päivä töissä. Melbournessa laukataan Melbourne Cup ja kaikki Victorian osavaltiossa saavat vapaapäivän. Sydneyläiset eivät kuitenkaan halua missata tilaisuutta pilettää, joten skaboja seurataan myös täällä telkusta työpäivän aikana ja pukeudutaan mekkoihin ja hattuihin. Ihan kaikissa duunipaikoissa ei välttämättä ole mitään erikoisempaa, mutta omassa oli ja mikäs sen kivompaa työnvälttelyä kuin skumpan juonti ja pari minuuttia kestävän laukan tiirailu.

Meillä oli myös "vedonlöyntiä" voittajasta, eli sai osallistua joko dollarin, kahden dollarin tai viiden dollarin arvontaan ja hevonen valikoitui sattumalta. Omat konini, Winchester ja Usual Suspect eivät sijoittuneet, ei myöskään ennakkosuosikki Americain sillä koko homman vei Green Moon.

Vihreä Kuu on voittaja

Melko huonosti tunsivat paikalliset laukkaskeneä, eivätkä edes osanneet kertoa minulle millaiset hevoset siellä laukkailevat. Onneksi internet kertoi, että täysverisiä ovat mutta ruunat, oriit ja tammat kilpailevat kaikki keskenään. Eksoottista raveihin tottuneelle.

Paikalla oli hevosten lisäksi myös hevostenkaltaisia otuksia, eli tämän maan hallitsijan poika Charles ja hänen vaimonsa Camilla. Tunkivatpahan mokomat myös Bondille ottamaan aurinkoa perjantaina mutta eivät saaneet nauttia minun ihanasta seurastani, sillä piti mennä töihin.


Hevoinen: http://resources3.news.com.au/images/2012/11/08/1226512/816923-green-moon.jpg

Lisää Halloweenia

Muutamat teistä rakkaista lukijoista saattavat tietää, että en koskaan jätä käyttämättä tilaisuutta tälläytyä ja meikata kauhuteeman mukaan. Halloween on vuoden parasta (ja valitettavasti lähestulkoon ainoaa) aikaa kaivaa vampyyrinhampaat arkustaan, viitat hautakivien alta ja hämähäkkikuvioidut korkkarit kaapista. No niitä korkkareita mä käytän kyllä arkenakin...

Rullaluistindiskon lisäksi bongasin Sydneyn TimeOut-julkaisun uutiskirjeestä myös Gazebo-nimisen raflan järkkäämästä Vampires Feast-kauhuteemaisesta illallisesta ja varasin sinne oitis pari paikkaa.

Kauheaa ruokaa! Iik!

Koska en kuitenkaan halunnut käyttää hoitsuasua toista kertaa, piti keksimäni uusi asu. En halunnut tälläkään kertaa tuhlata rahaa vaatteisiin (tuhlasin vain vähän meikkeihin ja ripsiliimaan) joten asuksi valikoitui vaatevarastoni tämän hetken eksoottisin kappale: galaksikuvioitu haalari. Naamaan vain vähän meikkiä ja avot, nainen muuttui astraaliolennoksi.

Galaktinen ilmestys

Nopea arkimeikki

Seuraksen vampyyri-illalliselle sain lempisupersankarin Wolverinen. Ahmamies jopa uhrasi viiksensä autettisuuden vuoksi.

Ahmis

Raflassa oli vedetty sisustus teeman mukaisesti ja myös sapuskat noudattelivat kauhukaavaa. Erityisesti tykkäsin sinne tänne ripotelluista kalloista ja pikkuluurangoista. Oli myös mukavaa, että kaikki muutkin ihmiset olivat pukeutuneet enemmän tai vähemmän teeman mukaisesti. Suurin pelkoni naamiaisiin mennessä on, että kukaan muu ei ole tajunnut pukeutua mutta molemmissa pileissä pelko on osoittautunut turhaksi.

Bloody Mary-drinkki ja kallo

Paras osa illallista oli tällä kertaa jälkiruoka. Hyytelö ja makea jälkkäridrinkki olivat todella hyviä. Hauska konsepti, että ihan "normaaliin" raflaankin voi pukeutua. Ensi vuonna uudestaan!

Veri(appelsiini)hyytelöä söpössä rasiassa 

Nätti jälkkäridrinkki

Sisustusta