keskiviikko 22. elokuuta 2012

Työnteosta

Australiassa työn teko vaikuttaisi ainakin IT-alalla olevan varsin samanhenkistä suomalaisen työnteon kanssa. Täysin objektiivista arviota en koko alasta voi antaa, koska roolini on tällä kertaa varsin erilainen verrattuna aikaisempiin töihini. Olen aina ennen ollut toimittajan puolella asiakkaiden kiusattavana kun nyt olen toimittajia julmasti kyykyttävä asiakas.

Työaika vaikuttaisi seuraavan yhdeksästä viiteen-rytmiä. Itse tein Suomessa enemmän 8-4 duunia mutta 9-5 tuntuu sopivan heräämiseen paremmin. Miksi en tätä aiemmin tajunnut, on itselleni mysteeri.

Lounastauko on vähän erilainen. Duunipaikkani rakennuksessa ei ole ns. työmaaruokalaa vaan food court missä on monen eri lafkan sapuskaa tarjolla. Onneksi keskustasijainti tarjoittaa myös laajempaa valikoimaa. Voin oman talon food courtin sijaan mennä David Jonesin alakertaan hakemaan vakkarisalaattejani, Westfieldin ruokakerrokseen hakemaan lähes kaikkea tai Myerin alakertaan hakemaan sen mitä Westfied ei tarjoa. Myös kaikissa lähitoimistoissa on foodcourtteja joten valikoimaa piisaa. Yleensä haen takeaway-lounaan ja safkailen sen duunikavereitten kanssa työpaikan keittiössä eväiden tapaan mutta joskus jäämme foodcourtin pöydille istuskelemaan. Klasu ei ole ollut täkäläisestä lounaskulttuurista kauhean innostunut mutta minulle se sopii oikein hyvin. En haluisi, että lounaani on "pakollinen" sosiaalinen hetki joten vapaamuotoisempi lounastelu sopii minulle paremmin kuin hyvin. En joudu lounastamaan kenenkään sellaisen tyypin kanssa joiden kanssa smalltalkkaaminen on vaikeaa.



Erojakin löytyy toki. Yksi suurimmista eroista taitaa olla ainakin omassa organisaatiossani henkilökunnan projektiperusteisuus, eli väki tekee lyhyempiä soppareita. Omani on tällä hetkellä kuusi kuukautta, sillä en olisi pidempää voinut vanhan viisumini vuoksi tehdä ja suurin osa kolleegoistani on vastaavilla "pätkätyö"-soppareilla. Itselleni se tarkoittaa tietenkin, että voin pyytää kovempaa liksaa mutta en tiedä mitä se tarkoittaa perheellisille, asuntovelallisille ausseille. He varmaankin hakeutuvat mielummin vakipaikkoihin, sillä niitäkin on tarjolla mutta rahananheen projektipäällikön kannattaa hakeutua lyhyaikaisempiin soppareihin, ainakin jos työkokemusta ja näyttöä riittää ja osaa varata puskurirahaa sen varalta, että uutta projektia ei löydy välittömästi.

Oma työnkuvani sisältää tällä hetkellä myös kaikkea uutta ja jännittävää. Olen päässyt mukaan ihmisten rekryämiseen eli olen mukana haastatteluissa kun omaan tiimiini etsitään lisää väkeä. Lisäksi lafka missä olen töissä, on hiljattain kokenut suuria muutoksia, joten lähestulkoon kaikki ovat joko uusia tai todella uusia. Itse alan olla jo ihan veteraani, jälkeeni on palkattu toistakymmentä uutta tyyppiä. Tämä aihettaa sekä hyviä, että huonoja asioita. Prosessit ovat kehittymässä joten työnteko on todella vapaata verrattuna vaikkapa edellisiin työnantajaani Suureen Siniseen tai Tuskanlisään. Toisaalta prosessien puute tarkoittaa, että kukaan ei teidä miten esimerkiksi laskut kuuluu hoitaa tai kenen vastuulla on mikäkin asia. Lisäksi uusille ihmisille pitää aina selittää samat asiat ja kertoa, että emme tiedä puoliakaan siitä mitä teemme. No, sitä varten ovat agiilit projektit.


Lomia täällä saa neljän viikon edestä mutta lauantait eivät ole lomapäiviä. Talviloma siis puuttuu suomalaisiin lomiin verrattuna mutta ameriikanmalliin ei mennä ja ihmiset tuntuvat pitävän myös pidennettyjä viikonloppuja melkoisen vapaasti. On myös ihan ok hoitaa menoja lounasaikaan tai lähteä aikaisemmin jos on tehnyt pitkää päivää vaikka varsinaista liukumaa ei lasketa, eikä ainakaan omassa organisaatiossani tunteja kirjata mihinkään. Ylitöitä niiden varsinaisessa merkityksessä ei ainakaan meillä tunneta käsitteenä. Jotkut tuntuvat tekevän aika pitkääkin päivää, itse olen tehokas ja pidän työtuntini normaaleina.

Liitoista en tiedä mitään mutta IT-alalla ne eivät ole Suomessakaan kovin merkittäviä. Eläkemaksut hoituvat superannuationin kautta ja valtion työntekijöillä tai yliopistoilla on joskus jopa 17 prosentin super kun normisuper on 9 prosenttia. En tiedä maksaako työnantaja jotain muita maksuja johonkin mutta olettaisin, että tulen täällä työnantajalleni halvemmaksi kuin Suomessa, sillä vaikuttaisi siltä, että alalla kuin alalla on helppo palkata väkeä ja pitää isompaa väkimäärää töissä niin kaupoissa, kioskeissa kuin ravintoloissakin kuin Suomessa. Jotain on siis tehty eri lailla.

IT-alalla hankaluuksia aiheuttavat yleensä muissa maissa majailevat ihmiset, toimittajat tai asiakkaat. Itse olen päässyt nyt "ilokseni" kommunikoimaan USA:n kanssa myös töiden puolesta. Aikaero on aika ärsyttävä neljätoista tuntia, eli meidän aamuna siellä on aina edellisen päivän ilta, tulevaisuudessa kun ollaan. Klasu on puolestaan päässyt inkkari-iloihin ja sinnekkin on aikaeroa enemmän kuin Suomesta josta aikaero oli parhaimmillaan vain 3,5 tuntia.

Työkielenämme on tietenkin englanti, suomalaisittain, ruotsalaisittain tai etelä-afrikkalaisittain murtaen, omituinen kiivivariantti, leveä aussi tai erilaiset versiot entisen emämaan asukkien puheenparresta. Siirtyminen osittaisesta englannista töissä kokoenglantiin ei ole aihettanut ainakaan itselleni ongelmia. Klasu kyllä väittää, että kuulostan samalta kuin englanninopettajat ääntäessään englantia. Syntynyt proffaksi siis...

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kevättä ilmassa

Tällä viikolla on alkanut vaikuttaa siltä, että kevät on ihan kulman takana. Leppeähkö tuuli puhaltaa pohjoisesta ja David Jonesin ikkunoissa on pastellin sävyisiä vaatteita. Päivällä ulkona tarkenee jo ilman  takkia mutta iltaisin on vielä vilpoisaa, minkä tuntee myös sisätiloissa. Villapaita -ja sukat täytyy pitää tuikasti vielä päällä tai käyttää kallista sähköä käyttävää lämmitintä.

Kävimme lauantaina Time Outin mukaan Sydneyn toiseksi parhaimmassa kahvilassa. Oikeastaan tämä oli toinen yritys, viime sunnuntaina odotusaika olisi ollut arviolta puoli tuntia ja nälkä oli liian kaamea moiseen venailuun. Nyt odotusajaksi arvioitiin vartti, tosin saimme aamupalaa noin puolisen tunnin venauksen jälkeen, mutta olimme paremmin henkisesti varautuneet odotukseen. Täällä kaikkiin parhaisiin kahviloihin joutuu yleensä odottamaan hetken, erityisesti viikonloppuisin hyvällä säällä. Reben Hills oli venailun arvoinen, sapuska oli todella hyvää, samoin maailman kallein seitsemän ja puolen dollarin suodatinkahvi.


Venttausta
Söpö maitopullo vesikannuna
Maailman kalleimman suodatinkahvin nuuhkimista

Juhlamokkaa

Emalimukit vesilaseina

Viime viikonloppuna käväisimme epäonnisen kahvilayrittämisen jälkeen Rock and Alternative-markkinoilla Sydneyn yliopiston tiloissa mutta en löytänyt sieltä mitään kivaa. Vaatteet olivat liian halvan oloisia ja korut eivät ihan vakuuttaneet. Suomessa vastaava tapahtuma lienee Ofelia-markkinat. Ofeliassa oli yleensä parempaa myyntikamaa mutta täällä oli sen sijaan soittamassa monta livebändiä ja ne olivat jopa ihan hyviä. Kantria ja rockabillyä ja fiftari-ihmisiä.

Tänä viikonloppuna kantri vaihtui grind coreen ja death metalliin. Nasum soitti viimeisiä keikkojaan ikinä, laulajana suomalainen Keijo. Yleisö oli kotoisan mustanpuhuvaa, tasmanialainen bändi Psycroptic oli paras ja korvatulpat tulivat ihan tarpeeseen. Olen myös ilmeisesti tottuneempi korkkareihin kuin aikaisemmin, sillä pystyn nykyään seisoskelemaan niissä tunteja ja sen jälkeen vielä kävelemäänkin. Riippuu toki kengistä, Spiderwomaneilla en edelleenkään tuntitolkulla jolkottele.

Näillä kengillä vain istutaan
Yksi viikon kohokohdista oli kauan maailman nurkkia kolunneen karkkilähetyksen perille saapuminen. Paketti oli vähän kärsineen näköinen ja postileima näytti maaliskuuta lähetysajaksi mutta karkit vaikuttavat ehjiltä. Erityisen tervetulleita ovat turkinpippurit ja salmiakit. Täkäläiset eivät vieläkään ole oppineet syömään niitä. Kumma juttu.

Nom

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Aussitettua sapuskaa

Pari erilaista sapuskaa on tullut erityisen tutuiksi täällä asuessa. Toinen näistä on englantilaislähtöinen piiras joita tällä myy esimerkiksi Pie Face-piirasketju, moni gourmetpiiraspaikka ja jokaikinen pikkukaupungin leipomo. Parhaita piiraita ovat lammas-ja currypiiraat. Westfieldin piiraspaikka taitaa olla suosikkini mutta hyviä piiraita on tullut vastaan myös matkatessa. Erityisen ilahtunut olen aina, kun piirasvalikoimassa on beef & kidney pie. Munuaisia ei muuten ole kovinkaan helposti saatavilla, eikä maksakaan tunnu maistuvan lokaaleille kun sitä ei perus kaupoista ainakaan saa.

Hipsterlehti, sushirulla ja Pie Facen currypiiras
Toinen hienous johon olen vain täällä tormännyt on ns. sushirulla. Kaikki makithan ovat rullia mutta täältä saa yhden ja kolmen dollarin väliltä ylikasvaneita rullia. Japanissa näitä taitaa olla kartion mallisina mutta täällä ylikasvaneet makit myydään aina perinteisen sylinterin mallisina. Makuja on kaikkia ja rullia saa myös ruskealla riisillä. Rulla tai pari käy hyvin lounaasta tai välipalasta ja on helppo safkata vaikka nyrkkeilysalille juostessa.

Taustalla hipstertyttöjen lehti frankie eli Australian Image. Kivoja, kompakteja juttuja ja mainostajina marimekkoa myyviä sisustuskauppoja. Miksei marimekko jo iske paremmin täkäläisille hipstermarkkinoille? Kysyntää varmasti olisi.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Haastetta kerrakseen

Jenni blogihaastoi minut 11 kyssärin faktahaasteeseen. En olekkaan ennen vastannut mihinkään haasteisiin, en ainakaan muistaakseni, joten tähän vastaaminen on hauskaa. Kuvituksena pari kuvaa minusta tekemässä satunnaisia juttuja. Tässä säännöt:

1. The person nominated must share 11 facts about themselves. 
2. The person nominated must answer the questions the tagger ( the person who nominated them) set for them. 
3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate) and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know they were nominated! 
There are no tag backs!

11 faktaa: 

  1. Olen kääntänyt takkiani niin legginggisen kuin keltaisen värinkin suhteen Australiaan muutettuani. Nykyään Black Milkin leggingssit ovat mielestäni housut ja niitä pitääkin käyttää lyhyen paidan kanssa ja tilasin juuri itselleni keltaiset kengät, väri jota olen aina kammonnut. 
  2. En pysty sanomaan sanaa "rural". Kieli ei vaan taivu.
  3. Rakastan aamiaisia kahviloissa. Niitä ei vaan koskaan ole liikaa.
  4. Haluaisin joku päivä otella nyrkkeilymatsin. Mielellään jotain pientä ja hidasta tyyppiä vastaan tosin. 
  5. Olen nykyään mäkkikäyttäjä. Meillä on kyllä vielä vähän erimielisyyksiä Stiivin kanssa mutta alamme jo olla ihan kavereita.
  6. Saan mustelmia helposti ja ne paranevat hitaasti. Polveni ovat edelleen vähän kirjavat lumilautailusta. 
  7. Olen ihastunut pinaattipohjaisiin salaatteihin. Kippari-Kalle oli oikeassa!
  8. Kasvatan omaa tukkaani takaisin vuosien värjäyksen jälkeen. Oma värini on kuulemma todella venäläinen, venäläisten mukaan.
  9. Olen alkanut himoitsemaan autoa. Haluaisin punaisen Mini Cooperin.
  10. En syö enää karkkia paljoa yhtään (paitsi Turkish Delight-suklaata) kun merkkareita ei ole enää tarjolla. Lakut ja hedelmäkarkit eivät vain toimi niin hyvin. 
  11. Pystyn käyttämään korkkareita paljon pidempään kuin ennen kun niitä on säiden vuoksi voinut käyttääkkin paljon enemmän. 
Meitsi säätää laudan kanssa

Jennin kyssärit: 
  1. Mikä on paras ruoka uudessa kotimaassasi? 
  2. Turkish Delight-suklaa tai erilaiset piiraat. Aussit myös hanskaavat fish and chipsit hyvin. Tykkään myös paljon täkäläisistä taiwanilaisista ja "oikeista" kiinalaisista rafloista joissa safka on hyörytettyä, ei uppopaistettua.
  3. Minkä paikallisen nähtävyyden kävit viimeksi katsastamassa? 
  4. Snowy Mountainsit eli paikallista lasketteluskeneä. Sitä ennen kävin katsastamassa valaat muuttoreissullaan ja oopperatalon ison konserttisalin.
  5. Kuinka paljon muuttotavaraa otit aikoinaan mukaan Suomesta? 
  6. Yhteensä neljä matkalaukkua joista minun tavaroitani oli noin 2,5. Lähinnä kenkiä...
  7. Mitä otat Suomen-lomilla mukaan takaisin ulkomaille vietäväksi? 
  8. Joitain kenkiä himasta mitä en ottanut mukaan, sukkahousuja ja meikkejä kun ne ovat täällä niin kammottavan kalliita.
  9. Entä mitä tuot tuliaisiksi ystäville ja sukulaisille Suomeen? 
  10. Vegemiteä. No, en vielä tiedä. Näätte sitten.
  11. Jos joskus muuttaisit toiseen maahan, mitä luulet eniten kaipaavasi nykyisestä kotimaastasi?
  12. Säätä ja asennetta. Raflaskeneä, hyviä liksoja, tuoreita ja kypsiä hedelmiä ja vihanneksia.
  13. Nimeä yksi paikka, jossa “pitäisi käydä kun täällä päin maailmaa ollaan”, mutta jossa et ole vielä käynyt. 
  14. Uluru, eli se iso kivi siellä keskellä.
  15. Miten tutustuit parhaaseen paikalliseen kaveriisi? 
  16. Asuimme ekotalossa yhdessä.
  17. Milloin viimeksi tunsit itsesi ulkomaalaiseksi? 
  18. Aina kun puhutaan paikallisesta politiikasta tai urheilusta (rugby).
  19. Entä milloin viimeksi tunsit itsesi hyvin integroituneeksi maahanmuuttajaksi? 
  20. Huomasin tungeksivani sujuvasti aasialaisten keskellä ja ihan vielä oikealla puolella tietä (eli vasemmalla)
  21. Missä maassa haluaisit viettää eläkepäiväsi?
  22. En tiedä vielä. Jossain lämpimässä mielellään.
Oopperatalo! Epähousut!

En keksi yhtätoista haastettavaa kun tätä aika privaattia blogia tuskin lukee niin moni blogillinen. Sen sijaan kommenttiboksiin saa heitellä satunnaiset 11 faktaa kuka ikinä tätä lukeekaan. 

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Merkkareita, Melbournea ja ekotaloa

Viime viikkolla kävin ensimmäistä kertaa venäläisessä keskustelutapaamisessa. Kuulin siitä Meetup-nimisen verkkopalvelun kautta missä on listattuna satoja erilaisia ryhmiä kokoontumassa erilaisten aihepiirien ympärille. Oli hauskaa höpöttää venäjää sekalaisen porukan kanssa. Moni oli entisistä Neuvostomaista, osa ihan Venäjältä. Toiset olivat asuneet Australiassa vuositolkulla, toiset muuttaneet vasta hiljattain.

Kipittelin tapaamisesta pois Hyde Parkin reunaa ja näin ensimmäisen opossumini. Tiesin kyllä, että niitä on täällä kaikkialla, mutta en ollut nähnyt koskaan ainuttakaan. Siellä se chillaili puun juuressa, eikä yhtään välittänyt vaikka hiippailin lähemmäs ottamaan kuvia. Yhtäkkiä otus alkoi tulla päin! En ensin liikkunut vaan katsoin miten lähelle se uskaltaa tulla. Kun opossumi vain lähestyi ja lähestyi, otin pari askelta taaksepäin mutta opossumikin päätti, että lähemmäs ei mennä ja hiippaili takaisin puuhun.

Opossumi chillaa
Opossumi hyökkää!!!
Opossumien lisäksi tapahtumarikkautta viikkoon on tuonut lähinnä duunimatka Melbourneen ja mahdollisuus syödä kotoväen lähettämiä merkkareita. Melbournessa oli kylmä, tulevan webbisaitin koodaajien toimisto oli ylitrendikkäällä alueella, lähellä Fitzroyta, tuota Melbournen Surry Hilssiä ja kahvi oli todella hyvää, varsinkin kun sen sai ilmaiseksi koska on asiakas. Aina kannattaa ostaa softaa veronmaksajien rahoilla, suosittelen lämpimästi.

Lauantaina oli myös ecohousen kuoppajaiset. Uusi omistaja aikoo antaa Robbien ja ex-kämppiksemme Bobbyn jäädä asumaan sinne, mutta kompostointi, kasvissyönti ja maanantaimeditaatio taitavat loppua. Pileissä oli hauskaa, paikalla oli tutun sekalainen seura homoja, joogahippejä ja entisiä kämppiksiä. Talo oli siistimpi kuin koskaan kun takapihalta oli raivattu romut, kanat ja koirankakat eikä torakoitakaan näkynyt kuin yksi. Pileiden teemana oli "Faux fur fiesta" mutta minulla ei ollut mitään tekoturkismaista joten pistin sen sijaan päälleni Jeesus-mekon, koska ajattelin sen herättävän mahdollisimman paljon pahennusta. Pahennus jäi kuitenkin vain haaveeksi. Enemmän pahennusta aiheutti Minelliä ja Streisandia palvovan karaokeyleisön altistaminen Run to the Hillssille.

Jeesus ylhäällä, tuomitut sielut alhaalla