maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hangessa heinäkuussa

Ystävämme ja entinen kämppäkaverimme Shelma täytti vuosia ja halusi viettää synttäreitään keskellä hankia ja nietoksia. Pakkasimme siis Shelman kaverin Chrisin auton täyteen villasukkia ja suuntasimme kohti Jindabynea, kaupunkia josta pääsee sekä Thredbo- että Perisher-vuorille. Matka Sydneystä Jindabyneen vei noin kuusi ja puoli tuntia. Jindabyne on noin puolessa välissä Sydneyn ja Melbournen välissä, vähän Canberrasta eteenpäin.

Meillä oli vuokrattuna mökintyylinen komean järven rannalta. Yöllä matka sinne oli vähän karmiva kun mitään ei näkynyt ja lehmät vaanivat pimeässä tien vieressä. Aamu valjetessa paikka osoittautui kuitenkin oikein kauniiksi. Paikallinen kengurukin tuli moikkaamaan, samoin paikan omistajinen koirat, Mango ja Tess, tai Mangle ja Pest, Shelman väärinkuulemat nimet jotka tarttuivat välittömästi.

Järveä
Lehmät vaanimassa
Valmiina hankeen!
Mangle hengaa
Kenguru mulkoilee

Chris, vanhana aussilaskettelijana suositteli aloittelijoille Smiggin Holes-nimistä vuorennypykkää, yhtä osaa Perisher-vuoren laskettelukeskuksesta. Suuntasimme siis ensin vuokraamaan laudat, takit ja housut ja sen jälkeen ajoimme sisään Kosciuszko-kansallispuistoon jonka keskellä laskettelukeskukset möllöttävät. Jouduimme jättämään auton aika kauas ja busseilemaan perille, sillä porukkaa oli liikkeellä melkoisesti. Onneksi kuitenkin keskus oli iso ja ainakin osa väestä oli tullut vain pulkkailemaan tai muuten hengaamaan, sillä rinteessä oli ihan hyvin tilaa. Keskimääräinen kävijä vaikutti olevan ensimmäistä kertaa lunta näkevä aasialainen täydellisissä vermeissä ilman minkäänlaista laskutaitoa tai ärsyttävän taitava aussilapsi joka välittömästi laudalle hypätessään vaikutti valmiilta halfpaippiin.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun laskin laudalla ja sen kyllä huomasi. Lumilaudalla oli ihan julmetun vaikeaa kääntyä ja koko idea vaikuttaa edelleen vähän epämääräiseltä. Homma alkoi kuitenkin sujua mutta ei ilman kivuliaita mustelmia pehvassa ja polvissa. Vanhakin koira voi näköjään oppia uusia temppuja mutta mustelmista paraneminen kestää kauemmin kuin nuoremmilla, eli suosittelen lämpimästi lautailun opettelemista ennemmin kuin myöhemmin.

"Talvirenkaat" eli ketjuviritelmä mikä tarvitaan lumisateen sattuessa. Ei tarvittu. 

Laudat valmiina hankeen
Bussin venausta

Meitsi lautailee

Kaakao ja lautailija
Kermaviikset ja oikeat viikset  

Meitsi ja Shelma

 Monen tunnin lautailun jälkeen pehva alkoi olla liian kipeä lisäkaatumisille ja hämäräkin alkoi tulla. Suuntasimme siis takaisin majoitukseen grillaamaan mainoita pihvejä ja maistelemaan Shelman Red Velvet-synttärikakkua.

Synttärikaakku
Seuraavana aamuna totesin, että vanha ei pysty lautailemaan kahta päivää putkeen ja käväisimme vaihtamassa minun lautani suksipariin. Eivät olleet suksetkaan täysin samat mitä yli kymmenen vuotta sitten kun niillä viimeksi laskin. Pituus oli puolittunut ja malli varsin erilainen. Vaihdoimme aloittelijoiden matalammasta Smigginssistä itse Perisher-vuorelle ja testasin suksia ensimmäistä kertaa päärinteen huipulta laskemalla. Rinteisiin pääsi kahdeksan, kolmen tai kahden hengen tuolihissiellä, mikä oli erittäin mukavaa, sillä tuolihissit olivat minulle täysin uusi tuttavuus, aiemmin olen vain taistellut ankkureiden kanssa. Kyllä härvääjä onnistuu tuoleissakin kämmimään esimerkiksi kaatumaan poistuessa tai unohtumaan istuskelemaan kun pitäisi jo nousta pois, mutta sauvat seurasivat joka kerta ylös asti, toisin kuin aikaisempien ankkurikokemuksieni kanssa.

Uudentyyppiset sukset osoittautuvat paljon ketterämmiksi käännöksissä, luistavammiksi ja nopeammiksi. Pysähtyminen oli hankalampaa, pelkkä aura ei aina riittänyt vaan piti kääntyä täysin sivuttain tai vähän ylämäkeen jos halusi kaiken vauhdin pois. Muutamien pakollisten alkupöllähdyksien jälkeen lasku alkoi kuitenkin taas sujua ja tuntua mukavalta. Hisseilimme Back Perisherin huipulle asti ja sieltä oli hienot näkymät muille vuorille ja laaksoon. Aika eri meininki kuin Laajavuoressa, olla ihan oikean vuoren huipulla ja laskea monta minuuttia.

Suksilla saa vähemmän mustelmia aikaan
Vuoren huipulla
Klasu, lautahirmu 

Klasu meni hyppyrimäkeen! 
Paluumatka sujui nopeammin, muuta liikennettä oli vähemmän. Mustelmaiset mutta onnelliset laskijat ihmettelivät lähinnä miksi ei tullut lähdettyä laskemaan viimeiseen kymmeneen vuoteen kertaakaan kun se on kuitenkin melkoisen hauskaa. Australiassa oli kylläkin bonuksena lämmin auringonpaiste ja kun vuoret jäivät taakse, myös lumesta pääsi nopeasti eroon.


torstai 26. heinäkuuta 2012

Nananananan, Bätmään!

Tänään kävimme ensimmäistä kertaa jokaturistin pakollisessa Sydney-kohteessa, IMAXissa. Niille siis jotka eivät tiedä, mistä on kyse, Sydney IMAXin pitäisi olla maailman suurin valkokangas mille tällä pallolla elokuvia heijastetaan, eikä siellä näytetä kaikkia elokuvia, vain "isoja" leffoja ja hienoja luontodokkareita. Muissa kaupungeissa on muita IMAXeja, mutta meidän on paras. Onneksi myös uusin Batman, The Dark Knight Rises, pyörii tällä hetkellä IMAXissa, ja siihen on jopa kuvattu ainakin tunnin verran matskua IMAX-kameralla.


IMAX oli kuin olikin melkoisen vaikuttava ilmestys. Alussa varoitettiin, että se saattaa aiheuttaa huimausta ja ennen kuin massiviseen kuvaan tottui, oli vaikea päättää mihin sitä katsoisi. Ensimmäinen toimintakohtaus olikin joko tämän vuoksi, tai nykyaikaisen toimintakohtauskuvaustavan vuoksi vähän sekava mutta tottumisen jälkeen elokuvaa oli ilo katsella jättimäisenä. 

Itse elokuva oli mielestäni eheämpi ja parempi kuin edellinen Nolanin Batman. Anne Hathaway oli parempi kuin oletin, mutta ei toki Michellen kissanaisen tai Burtonin tyylitajun voittanutta. Bane oli myös paljon parempi pahis kuin edellinen versio, Poison Ivyn apuri-Bane joka oli lähinnä ihme pelle. Pöhköä oli edelleen Batmanin kähinä ja nyt siihen päälle vielä toinen kähisevä Bane.. 

Huomenna sitten jotain täysin erilaista. Pakkaamme pipot ja lapaset ja suuntaamme tänne:


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Vähän politiikkaa ja veroja

Olen seurannut paikallista politiikkaa melko vähän mutta carbon taxilta ei pysty välttymään vaikka ei mitään mediaa seuraisi. Kyseessä on siis heinäkuussa voimaan astunut vero, joka määrää saastuttajat maksamaan 23 dollaria veroa jokaista tuhatta hiilidioksidikiloa kohti. Kuulostaa varmaan viherhippien mielestä hyvältä idealta. Australia näyttää mallia ilmastonmuutoksen torjunnassa jne jne. No, yllättäen aivan kaikki eivät olleet viherhippien kanssa samaa mieltä. Esimerkiksi kaivosmogulit ja maatilalliset eivät kauheasti tätä veroa tunnu arvostavan, kumma kyllä.

Hauskan hiiliverosta tekee myös tapa, millä hallituspuolue Labor pääministeri Julia Gillard pääsyntipukkina sen keplotteli voimaan. Verovalehtelut saavat jopa Keskusta-puolueen vaikuttamaan puhtoiselta ja viattomalta kuin vastapestyn karitsan. Julia lupasi alunperin, että veroa ei tule.

Julia-täti
Sitten Labor voitti vaalit täpärästi, muodosti lähestulkoon (yhden jäbän enemmistöllä)  vähemmistöhallituksen ja alkoi heti puuhailemaan veroa. No, tietenkään Julia ei pettänyt lupaustaa sillä virallisesti vero onkin päästökauppaa ennaltamäärätyillä hinnoilla... No joo. Kansa ei ymmärrettävästi täysin arvostanut.

Julia-rukka
Julia taisi käydä Matti Vanhasen koulun valehtelijoille
Onko verolla sitten suurta vaikutusta tavallisen ihmisen elämään? Loppuiko teollisuus Australiasta, kärsikö kilpailukyky? Tätä on varmaan vielä vaikeaa arvoida, veron ollessa vasta kuukauden vanha mutta epäilen, että tämä olisi kaiken loppu ja Australia kannattaisi hylätä kannattamattomana, niin kuin pahimmat verovihaajat ovat esittäneet. Kotitalouksiin tämä ilmeisesti vaikuttanee energian hintana mutta se on jo valmiiksi aika kallista. Tässä hieman vertailua veroista. Tämä sama graafi oli pistetty työpaikkani ilmoitustaululle, mutta siellä taitaa olla ihme viherhippiäisiä töissä...

Vertailua veroista...
En silti pidä siitä, että poliitikot kusettavat kansaa, en pitänyt siitä sen enempää Suomessakaan. Labor taitaa kuitenkin olla pienempi paha kun oppositiojohtaja Tony Abbot saa Timo Soinin aborttikannat vaikuttamaan täysjärkisiltä ja Paavo Lipposen kommunistilta.

Yllättävää kyllä, niin paljon kuin täällä viherhippiäisiä onkin, Vihreä puolue on täällä melko marginaalinen, vain yksi edusta "ylähuoneessa" ja muutama senaatissa. Kaksi suurta, Labour ja Liberaalit dominoivat. National Australian Party toimittaa oikeiston virkaa ja on kimpassa Liberaalien kanssa. Onneksi ei tarvitse miettiä äänestämistä tai muuta vielä piiiitkiin aikoihin. Jotain lehtiä kyllä pitänee alkaa seuraamaan. Nyt aussiuutiseni rajoittuvat Daily Mailin Australiaa koskeviin artikkeleihin, joita on kyllä yllättävän paljon. Daily Mail, commonwealthin ja Kardashianien asialla.

http://austeaparty.com.au/web/there-will-be-no-carbon-tax-under-a-government-i-lead/
http://fertilizerseurope.wordpress.com/2012/07/03/australias-prime-minister-julia-gillard-seeks-to-calm-anxieties-over-a-controversial-new-carbon-tax/
http://www.news.com.au/national/pms-700m-carbon-tax-sweetener/story-e6frfkvr-1226368072033

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Tositelkkaria

Television omistamisessa on hyvä (ja huono) puolensa, että myös paikallista tosi-teeveetä tulee välillä seurattua. Supersuosittu ohjelma täällä on Australian Master Chef joka näyttäisi olevan aika lähellä Suomen vastaavaa paitsi, että jaksoja on monta kertaa viikossa ja tehtävät vaikuttaisivat paljon vaikeammilta.

Master Chef!!!
Toinen suosittu, jo tältä kaudelta loppunut ohjelma oli Australian Voice. Voicen idea on olla laulukilpailu jossa myös tuomarit kilpailevat jotenkin keskenään. Tuomareina täällä oli Nicole Kidmanin nykyinen kantrilaulajamies, Heidi Klumin ex-miehenä kunnostautunut Seal (kai se jotai laulaakin), joku aussilaulajatsiksi nimeltä Delta ja Good Charlotten toinen tatuoitu jäbä, jonka funktio taitaa olla lähinnä olla Nicole Richien mies. Kilpailijat olivat kyllä todella hyviä laulamaan ja jonkun edeltävän vuoden voittaja oli söpöhkö aboriginaaliteinipoika.

Tuomarit 

Laulun ja kokkauksen lisäksi telkusta tulee tietenkin myös perus jenkkilaihduttajat, jenkkialligattorinmetsästäjät, jenkkipanttilainaajat ja jenkkiperintätoimiston pumpatut urpot. 7mate niminen kanava on kunnostautunut näyttämään jenkkipunaniskaohjelmia, välillä mukana myös rojua metsästävät kanukit.

Tällä hetkellä suosituinta tositeeveetä taitaa kuitenkin olla paikallisesta malli/randomjulkkis Lara Binglestä kertova "Being Lara Bingle". Lara tuli julkisuuteen kauan sitten Briteissä sensuroidusta Australian matkailumainoksesta. Sensurointi tapahtui koska lopussa Lara kysyy "Where the bloody hell are you?" ja tämä kaamea kiroilu oli briteille liikaa. Mainoksien ja satunnaisen malleilun lisäksi Lara myös seukkailee kritetin-ja rugbyn pelaajien kanssa, ajaa ilman ajokorttia, joutuu lehtien kansiin alastokuvien tai selluliittien takia ja asuu Bondilla kalliissa kämpässä jossa on sarjasta päätellen ihan yhtä kylmä kuin meilläkin sisällä kun kaikki pitävät huppareita ja uggeja sisätiloissa. Sarjaa myös kuvataan lähestulkoon reaaliajassa, eli lööpit joihin Lara joutuu ovat melko tuoreita.

Laralla on hauskaa

Uusin tulokas, vasta yhden jakson verran kohua aiheuttanut Shire on taas Australian Jersey Shore. Shire on alue lähellä Cronullaa jossa ilmeisesti asuu rikkaita valkonaamoja joilla on liikaa rahaa ja liian vähän aivoja. Ei ainakaan ensimmäisessä jaksossa tapahtunut mitään kovin raflaavaa, eikä Snookin veroista ihanaa naista sarjassa ole ainakaan vielä vaikka aika lähelle pääsee oranssi duckface-kaksikko tai rikkaan isän rahoja tuhlaava nenäkirurgiatyttö. Lehdet jo julistivat, että tämä on Australian television uusi pohjanoteeraus mutta eiköhän tästä vielä huonommaksi päästä...

Shiren tytöt, kaksi oikealta ovat parhaita 

torstai 19. heinäkuuta 2012

Lupalappuja

Tällä ja viime viikolla on parilta eri taholta sadellut erinäköisiä lupia ja kerron niistä kuvituksena sekalaista muistikortin satoa.

Ensin sain vahvistuksen siitä, että pääsen opiskelemaan University of New South Walesiin tohtorin tutkintoa. Saan tietenkin myös maksaa siitä niin kauan kun olen ulkkaristatuksella, mutta sitä vartenhan tässä töitä tehdäänkin (ja niitä kenkiä varten). Pitänee myös yrittää saada stipendejä ja osa-aika töitä yliopistolta kun sen aika tulee mutta näillä näkymin aloitan väikkärin ensi vuonna. Tohtoriksi ennen kolmeakymmentä ei taida enää onnistua mutta väliäkö sillä kun Pekka Himmasta ei kuitenkaan pysty voittamaan.

Lentokone teki hymynaaman
Local Taphouse on matkalla UNSW:lle päin

Toinen, vielä tärkeämpi lupaproopuska saatiin eilen. Australia on päättänyt antaa meidän jäädä tänne siksi aikaa kuin Klasu on nykyisessä duunipaikassaan töissä. Eli ei tarvitse palata Suomeen kärvistelemään marraskuussa! Minä saan tehdä töitä ja opiskella rajattomasti mutta tyhmä yliopisto pitää ilmeisesti silti meitsiä internationaalina opiskelijana eli maksamaan joutuu bisnes-viisumista huolimatta. Pääsen siis edelleen seuraavankin vuonna nauttimaan talvisäästä joka on kuin Suomen kesäsää ja helvetin vetoisista ja kylmistä sisätiloista ja biitsistä, surffista kesällä ja valaista ja haista merissä.

Oopperatalon isompi sali, kävimme kuuntelemassa klasaria, me kylddyyri-ihmiset
Australian nerokkuuksia, yrttisekoitus ettei tarvitse ostaa kaikkia isoissa nipuissa

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Synttäreitä ja kahviloita

Elämä jatkuu melkolailla normaalisti täällä. Talviflunssa yrittää saada nenän valumaan mutta olen tähän mennessä taistellut urheasti vastaan.  Hipsteröimme kahviloissa ja brunsseilla ja palelemme sisällä kun talot on rakennettu ajatellen ihan jotai muuta säätä.

Töissä käynti on ollut yllättävänkin mukavaa. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa töissä tekee juttuja jotka oikeasti tuntuvat kiinnostavilta ja jopa maanantaisin on ihan mukavaa lähteä töihin. Joko kuukausien työttömyys on tehnyt ihmeitä tai sitten nykyinen duunin on vain todella hyvä.

Cava-nimisen kahvilan venausalue

Eggs benedict

Sain myös virallisen hyväksynnän jatko-opiskeluihin University of New South Walesiin. Tarkoituksena olisi aloittaa koulut vuoden vaihteen jälkeen. Tällä hetkellä agendalla on stipendien haku, jippii. En ole ihan varma mitä mahdollisuuksia minulla on tuhansia kiinalaisia vastaan hakiessa mutta yrittää tietty pitää ja jossain vaiheessa viisumikuvioit voivat mahdollistaa maksuttoman yliopiston.

Lisäksi olen käynyt nyrkkeilemässä pari kertaa jopa aamutunneilla, eli olen herännyt täysin epäinhimilliseen aikaan ja ollut salilla jo 6:30 tappamassa säkkiä. Palkitsin itseni tästä yli-ihmissuorituksesta aamupalalla lähihipstahkahvilassamme Joe Blackissä jossa henkilökunnalla on viikset ja kahvia joutuu aamuisin jonottamaan.

Arkiaamupalamestamme Joe Black

Aamupalahipster
Söpö sokeripullo

Olen myös vanhentunut, mutta se ei haittaa sillä 28 on uusi 21. Vietin aika osteriteemaista synttäriä sillä söimme ostereita niin himassa (uuden suosikkilihani wagyun ja hummerinpyrstön lisukkeena) kuin myös synttäriraflassa Tokonomassa.

Iha itte avasin (no ainaki pari)
Hyvin marmoroitunut pihvi
Hummeri salviavoilla
Raflassa oli todella pimeää (ja kuvat sen mukaisia) mutta viihtyisää. Klasulle tuli mieleen nolkyt-luvun pintaliitomestat. Pitänee yrittää harrastaa enemmän pintaliitoa, oli sen verran kivaa ja todella hyvää fuusiojapanilaista. Joimme jopa vähän sakea, joka ei edelleenkään ollut hyvää vaan muistutti lähinnä lämmintä kiljua.  Onneksi Asahi toimii aina. 

Osterit jäähileellä ja jääpalkissa
Sashimia

Sushia

Pintaliitomeitsi
Sain Klasulta synttärilahjaksi aivan ihanat steampunk-henkiset korvikset. Olin näitä kuolannut jo muutamaan otteeseen. Kellojen koneistossa on jalokiviä ja kellot ovat ilmeisesti venäläistä alkuperää rakenteensa perusteella.

Kauniit, tykkään!

Kävimme myös uudemman kerran billssissä, raflassa jossa kävimme myös ensimmäisinä viikkoinamme Sydneyssä. Silloin työttömän rahatilanne oli erilainen, tällä kertaa oli varaa kahvin lisäksi myös ruokaan. Tilasin "corn fritterin" pekonilla ja se oli todella hyvää. Melkein yhtä hyvää kuin ensimmäisellä kerralla syödyt ricottapannukakut. Crown-streetiltä puuttuu enää muutama kahvila jotka pitää katsastaa mutta sivukaduilla ja muissa kaupunginosissa kivoja kahviloita vielä riittää. Niin paljon kahvia ja niin vähän aikaa...

Aamiaismaissi

bills sisustaa mariskooleilla

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Auburn - Sydneyn Baltimore

Kutsuimme taannoin ex-kämppiksemme Rohanin (joka lähti Pariisiin vaihtoon, nyyh) ja Rohanin kaverin, super-Suomifanin ja euroviisufanaatikko Alicen meille syömään sovellettua poronkäristystä, kengurukäristystä. Alice taas kutsui meidät vastavuoroisesti mukaansa Auburniin tai Auburnoniin kuten sitä myös kutsutaan runsaslukuisten libanonilaisten maahanmuuttajien vuoksi, eli Länsi-Sydneyn villiin ja etniseen lähiöön.

Alice tiesi Auburnista todella hyvän persialaisen ravintolan enkä ollut persialaista ruokaa ennen syönytkään. Sapuska olikin todella herkullista, erilaisia riisejä ja lammasta monella tavalla. Paras innovaatio oli mielestäni tilliriisi mutta myös lammaskebakko oli aivan erinomainen.

Juomaksi meillä oli fizzy-piimäksi ristittyä jugurttijuomaa, kuplilla ja ilman. Herkullista ja terveellistä!


Auburnin paras persialainen rafla
Fizzy-piimää


Kanaa, lammasta ja tilliriisiä
Karpalo-sahramiriisi
Jälkkäriä menimme syömään turkkilaiseen jälkkärimestaan. Sieltä sai erilaisia jäätelöitä, baklavaa ja vanukasknöllejä jotka näyttivät Alicen mukaan turskalta joka oksentaa sisäelimiään. Hän oli sellaisen nähnyt aikaisemmin Fish Marketeilla. Erikoisuutena paikassa oli veitsellä ja haarukalla syötävä jäätelö jonka koostumus oli todella vinkeä. 
Vanukas?
Haarukalla ja veitsellä syötävä jäätelö
Auburn oli kuin Turkki joka oli lämäisty keskelle kiinaa. Aasialaiset raflat ja halal-lihakaupat olivat sikin sokin pitkin pääkatua. Muslimivoittoisen väestön huomasi siitä, että ulkona notkuvat ihmiset olivat lähinnä miehiä ja kebabbia sai monesta paikkaa. Naisista osa oli hunnutettuja, osa ei ja rafloista ei saanut kaljaa. Oli mielenkiintoista nähdä muutakin Sydneytä kuin Surry Hillssin hipsterialueita, mutta ei Auburn kyllä tämän maahanmuuttajan suosikkikaupunginosaksi noussut vaikka rafla olikin hyvä. Seuraavaksi pitänee katsastaa Black Town. Arvatkaapa ketä siellä asuu...