lauantai 30. kesäkuuta 2012

Hipsteröintiaamupala

Suomessa viikkojeni kohokohtia olivat ne kerrat, kun olimme sopineet tyttöjen kanssa aamupalan tai brunssin ulkona. Rakastan aamupaloja ravintoloissa tai kahviloissa ja brunssit ovat silliksen jälkeen parasta mitä on. Parhaita puolia Sydneyssä on sen huima kahvila- ja brunssitarjonta jonka pitäisi kaikkien huhujen mukaan olla Melbournessa vielä parempi. Ehkä on siis parempi, että Sydneyssä ihania hipsterikahviloita on vähän vähemmän, sillä jo näiden määrästä meinaa pää räjähtää kun haluaisin heti kaikkialle! Aina kun kävelen pitkin Surry Hillssiä tai Darlinghurstia, nään uusia ihania paikkoja joissa pitäisi käydä istuskelemassa sourdough-leipien ja cappucinon äärellä mutta aika, raha ja aineenvaihdunta aiheuttavat ikäviä rajoitteita.

Tällä viikolla pääsin kuitenkin pitkästä aikaa lähihipsteripaikkaamme (todella lähellä, seuraavassa korttelissa meidän talomme takana) Joe Blackiin aamupalalle. Olin päättänyt, että aamupalallehhan mennään, jos nousen nyrkkeilycardiotunnille joka alkaa 6:30. Ja superhuman-Annahan nousi 6:10, pinkoi kaikki 500 metriä salille ja hakkasi raivolla säkkiä joten aamupala söpössä trendimestassa oli todellakin ansaittu.

Joe Black on ainakin viime vuonna äänestetty yhdeksi parhaista akhviloista ja kahvit ovatkin mielestäni todella moitteettomia. Myös kahvilan mukasatunnainen lookki on varmasti täysin loppuun asti mietitty mutta silti hurmaavan mummonmökkeisä. Emaliastiat ja sekalaisen sälän kokoelma ikkunalaudalla sekä epämääräisehköt huonekalut tekevät pikkuisesta kahvilasta todella sympaattisen. Harmi että Joe Black on sunnuntaisin kiinni, sinne ei pääse brunsseilemaan kuin lauantaisin.

Tarkkaan mietityt emaliastiat
Peksu-muna-herkkuleipä

Tilasin australialaisen klassikon, pekonia ja munia grillikastikkeella. Mukana oli myös rucolaa jonka ylensyöntiä en enää pienen guuglettelun jälkeen pelkää vaikka Hesarissa sen syönnistä joskus muinoin varoiteltiinkin. Varo vaan, Kippari Kalle, meitsi safkaa pinaattia niin paljon, että Kalle jää kakkoseksi haukkarissa.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Sydneyn julkinen liikenne

Olen vähän seuraillut keskustelua Helsingin ja muun pääkaupunkiseudun tulevasta joukkoliikenneuudistuksesta missä siirrytään tukholmamaisiin vyöhykkeisiin nykyisten kuntarajojen sijasta ja ajattelin vähän valottaa täkäläistä järjestelmää. Tai sen puutetta. Noh, kyllä täällä joukkoliikennettä on. Dösiä, junaa, lautta jopa ratikka joka kulkee vähän matkaa edes takaisin ja tietenkin turisteille erikseen vielä monoraili.

Sen sijaan varsinaisia matkakortteja ei ole, vaan homma perustuu vanhaan kunnon paperilappuseen johon jää leima. Tai ei jää jos se on viikon kortti. Mutta sama idea kuin vielä 90-luvulla lama-Tampereella, jossa viimeksi muistan käyttäneeni paperilappua dösissä. Tai siis siellä tietenkin nysseissä. Matkaajaa palvelee reittioppaanomainen www.131500.com.au, tosin paljon huonommalla käyttöliittymällä ja mobiiliversiota kyllä jään usein kaipaamaan.

Täällä myydän toki myös ainakin viikon ja käsittääksen myös päivän monikäyttölippua, nimeltään MyMulti joka onkin turistille joka sentin arvoinen, sillä sillä pääsee lähestulkoon kaikkialle. Monoraipattimeen MyMultikaan eikä käy. Tämän karvaasti huomasimme ensimmäisen turisteiluviikkomme aikana.

Monoraili

Turisteilun loputtua huomasimme kuitenkin nopeasti, että järkevin kulkuväline paikasta toiseen riippuu paljolti asuinpaikasta. Itse kuljimme Ekotalosta ympäriinsä lähinnä busseilla tai bussi ja juna-yhdistelmällä Bondille. Busseihin saa näppäriä kymmenen kerran MyBus-kortteja. Näissäkin kuitenkin piilee pahaa-aavistamattomille matkaajille mutkistavia tekijöitä. Se millaisen MyBussin tarvitsee, ykkösen, kakkosen tai jopa kolmosen, riippuu siitä miten pitkää matkaa meinaa matkailla. Täällä siis ei ole varsinaisesti ennalta määrättyjä vyöhykkeitä, vaan MyBussien hönkä riittää aina tietyn pysäkkivälin ja jos matka on pidempi, tarvitaan MyBus1:n sijasta MyBus2. Välillä tämä matka on aika arpomista ja tuntuu päättyvän epäreilusti juuri ennen sitä pysäkkiä mihin on määränpää mutta yleensä MyBus1 riittää ihan hyvin jos haluaa meiltä keskustammas ja rannoille mennessä tarvitaan MyBus2. Käsittääkseni myös kaksi leimausta MyBus1:sestä on sama kuin MyBus2 ja niin edelleen mutta fiksumpaa leimata kerralla oikein, tulee halvemmaksi. Bussisysteemi voi vaikuttaa hämmmentävältä aluksi ja täyttä varmuutta siitä, pysyykö rajojen sisällä on välillä vaikeaa saada. Pysäkkien infoja joutuu hetken tihrustamaan ymmärtääkseen homman nimen mutta tietenkin paikan päällä asuessaan reititkin yleensä ovat aika vakiintuneita, eli ongelmia tulee vasta kun joutuu menemään jonnekkin uuteen paikkaan. 

MyBusa ygönen
Juniin taas pitää käyttää MyTrain-lippua, joka on dösälippua kalliimpi ja hinta määräytyy myöskin asemien etäisyyden mukaan. Perushintainen junalippu ei kovinkaan kauas maksaa noin kolme ja puoli dollaria kun taas dösän kertalippu taitaa olla 2,40 dollaria. Kymppikortti tiputtaa hinnan alle kahteen dollariin per laaki sekä ykkös-että kakkosmatkoilla ja kolmosta en ole koskaan joutunut ostamaan kun en ole niin skutsiin mennyt. Lentokentälle matkaajat varokoon, sillä lentokentälle on junassa erillinen riipaiseva lähes kuudentoista dollarin lentokenttähinta. Suosittelen kaikille lämpimästi taksia, varsinkin jos menijöitä on enemmän kuin yksi, sillä taksi lentokentältä keskustaan on yleensä vain vähän päälle parikymppiä. Junista saa myös joihinkin paikkoihin, lähinnä kai Bondille, yhdistelmälippuja jotka tulevat kertalippuja halvemmiksi. Juna ei nimittäin mene Bondille asti, vaan Bondi Junctionista on vielä melkoisesti matkaa, joten dösä tulee tarpeeseen, varsinkin jos matkaa surffilautojen kanssa kuten me teimme kesällä Ekotalosta. Nykyisestä paikastamme on onneksi parempi, suora bussiyhteys Bondille, jota toivon mukaan pääsemme käyttämään kunhan sydäntalvi loppuu.

Junaverkosto toimii parhaiten jos mennään pohjoiseen tai etelään. Lännessä ja pohjoisesta lähteen on melkoisia katvealueita joilta väki tuleekin yleensä joko bussilla hiiiiitaasti tai autolla jonka jälkeen bussit kulkevat vielä hitaammin. Junat ovat melko tarkkoja, joskin välillä vuoroja voi joutua odottamaan hetkisen. Bussit ovat vähemmän tarkkoja ja yleensä keskustaan saapuessa liikenne alkaa takkuaamaan iltapäivisin ja aamuisin. Täällä on ihan oikeasti ruuhkia. Siis ei mitään Kehäykkösen nyyhjoudunvenaamaanmelkeinminuutin-ruuhkia vaan ihan kunnon ruuhkia. Mikään ei liiku-ruuhkia.

Sydneyn bonuskulkuväline perusvehkeiden lisäksi on tietenkin lautta. Lautalla kuljetaan ihan oikeasti paikasta toiseen. Klasu käyttää pikalauttaa Manlyyn ainakin kahdesti viikossa ja monet kulkevat lautalla myös lännestä jokea pitkin keskustaan. Lautta kustantaa muistaakseni junan verran mutta siihen saa myös kausikortteja ja nopea commuter-lautta on halvempi kuin normaali hidas lautta. Kaikki jotka lautalla työmatkojaan kulkevat ovat lautoista aivan haltioissaan. Ja niissä saa kuulemma myös bisseä.

Lautta

Täällä on myös ratikka, mutta emme ole sitä kertaakaan käyttäneet sillä se menee kulkee helsinginmetromaisesti vain yhtä väliä ja sitä väliä me taas emme yleensä kulje. Ratikka lähtee keskusrautatieasemalta ja menee Pyrmontin ja Gleben kautta jonnekkin. Pitänee varmaan joskus sekin testata. Melbournessa oli melko kattava ratikkaverkosto mutta kattavuus rajoittui vain päiväsaikaan. Illalla ratikat eivät jostain syystä kulkeneet kovin hyvin. En ihan ymmärtänyt logiikkaa tässä.

Joukkoliikenneaihetta sivuten, Sydneyssä on myös tietullit. Tavallinen henkilöauto taitaa maksaa rapiat neljä dollaria ja tulli on automatisoitu. Tosin voi myös pysähtyä maksamaan käteisellä mutta käsittääkseni suurimmalla osalla on autoissaan joku automaaginen maksuknölli. Ainakin kaikissa autoissa mitä me olemme vuokranneet, on moinen ollut lukuunottamatta Hiacea. Tietullien vaikutus ruuhkiin ei ole minulle täysin selvä mutta ainakaan niiden olemassaolo ei ole ruuhkia täysin poistanut.



Monorailin ja lautan kuva kuva kun omia ei löytynyt: wikipedia

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Wagyu-teemainen juhannus

Täällä maapallon toisella puolella juhannus on keskitalven, ei keskikesän juhla, eikä kellään tietenkään ole lomaa. Snif. Juhlistimme silti päivän pitenemistä, uutta työpaikkaani ja kaikkea muuta kivaa ravintolassa johon olemme jo kauan haikailleet, Rockpool Bar & Grillissä. Siippani varmaan kirjoittelee ravintolasta tarkemmin, tässä vain totean, että oli varmaan parasta könttiä tarjolla mitä olen koskaan maistanut. Otin nimittäin wagyu-härän topsidea. Wagyu-härkä on siis sitä samaa sorttia mille luetaan Koben kaupungin kellareissa (sillä ei siellä kyllä peltoja näkynyt) haikuja. Kyseinen elukka vain ei ollut Jaappanista vaan jostain paikallisilta nurtseilta. Ja oli kyllä herkullista. Vaikka ei edes ollut paras mahdollinen pala niin pesi kyllä lähestulkoon kaikki muut lehmilöt 5-0.

Topside sieltä vasemmalta ylhäältä

Wagyu-herkkupala

Onnellinen Anna saa kaluta luun

Orkideoja baarin puolella

Hauska kääntöveitsimäinen pihviveitsi
Juhannuspäivänä jatkettiin osittain samoilla teemoilla. Teimme pääruuaksi pannulla paistettua pitsaa anjoviksilla ja metukalla mutta alkupaloiksi ostimme muutaman herkullisen viipaleen savustettua waguyta. Ovat paikalliset angukset ja muutkin pihvikarjat herkullisia, mutta nyt on rima asetettu aika korkealla. Voihan wagyu.

Hienosti marmoroitunutta, varmasti herkullista
Sisilialaisia oliiveja, artisokkaa ja wagyuta  
Blogileuhutuskuva meidän ihan superhyvästä pitsasta 

Lihanleikkuu: http://www.hotandchilli.com/2011/11/butchery-and-cooking-steaks-with-eblex.html

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Häät Canberrassa

Viime viikon lauantaina harrastimme taas maakuntamatkailua Canberran merkeissä. Kaverimme Ilona oli löytänyt itselleen australialaisen miehen Nigeriasta ja he juhlistivat häitä kaksin verroin, ensin Suomessa ja toisen kerran täällä Ausseissa. Aussihäät pidettiin kengurumaan viehkeässä pääkaupungissa, jossa olin jo kertaalleen töiden merkeissä piipahtanut mutta nyt pääsimme tutkailemaan paikkaa hieman tarkemmin.

Itse kaupunki on kuolettavan tylsä, niin kuin poliittiselta pääkaupungilta saattaakin odottaa. Paljon patsaita ja liikenneympyröitä sekä kävelykeskusta joka näytti täysin vastaavalta kuin kävelykeskustat jossain Suomen pienemmissä kaupungeissa, vaikka Lahdessa, näyttävät. Ilmeisesti Canberrassa on kuitenkin hyvä ravintola-ja luomuskene ja sijaitsee siellä myös Australian paras yliopisto, Australian National University. Opiskelijat piristävät yöelämää mutta en kyllä oikeastaan keksi mitään syytä miksi Canberrassa kävisin tai varsinkaan asuisin jos ei olisi ihan pakko.

Hipsteriruokakauppa Canberrassa
Herkullinen kurpitsasalaatti kahvilassa
Joka ikinen ihminen kelle mainitsin meneväni Canberraan oli sitä mieltä, että siellä tulee kyllä täysin jäätymään. Jopa lokaalit olivat samaa mieltä. Ja ihan oikeassa olivat, Canberrassa oli ihan oikeasti kylmä öisin. Lämpötila siis laski nollaan! Nollaan!!! Varustukseen kuuluivat siis villapaitojen lisäksi myös nahkahanskat ja pipokin olisi ollut ihan kiva lisäbonus. Onneksi Novotel Canberran sauna oli positiivinen yllätys. Siellä oli ihan kiulu ja kaikki ja saunan lämpötilan sai nostettua lähemmäs sataa vaikka kiuaskiviä olikin ihan liian vähän. No, kyllä se vesi haihtui punaisena hehkuvilta vastuksiltakin. 

Etkoskumppa hotellilla

Häät olivat todella mukavat ja rennot. Koska pari oli varsinaisesti vihitty jo ensimmäisellä kerralla Suomessa, oli alussa perheystävän pitämä lyhyt "vihkiseremonia" ja loppuaika käytettiin cocktailpalojen ja skumpan parissa. Myös ystävämme Miksu ja Satu olivat lentäneet Canberraan joten pääsimme nautiskelemaan alkoholiantimista hyvässä suomalaisessa hengessä minkä huomasi seuraavana aamuna. Vanhuus ei tule yksin.

Morsian oli kaunis ja sulhanen komea
Ruoka oli todella hyvää. Tässä minipiirakoita. 
Hääpaikka oli ANUn teatterirakennus. Hauska idea. 
Ainut virhe minkä reissuun lähtiessä teimme oli se, että vuokrasimme liian tehokkaan auton. Nyt pitää toivoa, että mikään kamera ei ole napannut meistä kuvaa ja ylinopeussakko tipahda postista...


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Mätiä ja kaloja

Viime sunnuntaina järkkäsimme entiselle kämppiksellemme Rohanille ja Rohanin kautta tuntemallemme supersuomifanille Alicelle suomalaisen illallisen. Pääruokana oli kengurukäristystä perunamuusilla ja jälkkärinä raparperia taikinakuorella. Alkuruuaksi teimme toast skageneita suomenruotsalaisessa hengessä ja halusimme niihin vähän mätiä. Kävin ostamassa Thomas Duxin halvinta (ja ainoaa sillä hetkellä tarjolla ollutta) mätiä, lumpfish-mätiä.

Möykkykalan mätiä? 
Ihan mädin näköistä. 

Niin mitä, voisi joku mätiasiantuntija ihmetellä. No, en itsekkään tiennyt, että mikä hemmetti on lumpfish mutta maku oli ihan pätevää ja ulkoasu sopi nätisti skageneihin. Koko mätiasia unohtui hetkeksi kunnes päätin googlata, että miltä se lumpfish nyt sitten näyttää. Ehkä se olisi joku tuttu kala, vaikka siika vain joltain oudolta nimeltä.. No ei se kyllä ollut.

Hyi hemmetti!
Nätimpi yksilö 
Enpä ole rumempaa kalaa pitkiin aikoihin nähnyt. Näitä kai uiskentelee jossain Ruotsin, Norjan ja Islannin seutuvilla. Vähentää kummasti uintihaluja niissä merissä. Mäti kyllä kelpaa mutta nuo möllit saavat pysyä kaukana.

kalat: http://www.flickr.com/photos/25356803@N07/3993712460/
http://goodmorninggloucester.wordpress.com/2011/02/23/lumpfish-landed-by-matt-cooney-on-the-miss-merideth/

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Mitä sä oikeen teet siellä töissä?

Tällä hetkellä elämä alkaa asettua normaaleihin uomiinsa. Käyn töissä päivällä, illalla nyrkkeilen ja iltaisin puuhailemme mitä milloinkin. Varsinaisesti tylsää ei ole ollut missään vaiheessa, Sydney kyllä tarjoaa tekemistä.

Monet ovat kyselleet tarkemmin, mitä ihmettä oikein teen työkseni. IT-alaa tuntemattomille työnkuvani saattaa olla vähän epämääräinen mutta olen siis projektipäällikkö projektissa missä uusimme webbisivut, joiden nimeä en kerro ennenkuin ne on uusittu koska vanha versio on aika vanha ja nolo. Firma missä olen töissä, on valtion ja osavaltioiden yhteistuumin perustama ja hoitaa kansallista terveysneuvontapuhelinta ja neuvontaan liittyviä webbisivuja. Nohevimmat voivat tietenkin jo tästä infosta stalkata mutta lupaan kyllä kertoa ne sivut kun on valmista ja hienoa.

Mun työvermeet. Huomatkaa mäkkylä! 
Aikaisempaan elämääni poiketen, en tällä kertaa ole tarjoamassa mitään kilkuttimia vaan ostamassa. Olen siis se pahamainen asiakas, joka on aina oikeassa ja jota on vaikea miellyttää. Hahhahaha! Koston aika on tullut! Olen tässä siis vähän shoppaillut käytettävyystestausta, disainia ja rautalangoitusta sivuille, seuraavaksi shoppailen ohjelmistokehitystä. Kivaa, paitsi silloin kun toimittajat jotka olen hylsyttänyt soittelevat ja kyselevät syitä.

Mielenkiintoisinta tästä tietenkin tulee siinä vaiheessa kun päästään itse toteutukseen eli toivon mukaan pian. Yhden työmatkankin olen päässyt tekemään. Kävin tapaamassa firmamme etäpesäkettä Canberrassa ja sain lentää bisnesluokassa takaisin! Kovin paljoa en ehtinyt etupenkistä nauttia, lento kun kesti vain noin 35 minuuttia mutta sai siellä parempaa sapuskaa ja jalkatilaa oli niin, etten edes ylettänyt seinään asti jaloillani, kääpiö kun olen. Luksuuria.

Työkaverini ovat mukavia ja naureskelimme taannoin miten täällä hienosti kehitetään Australian terveysinfosivuja kahden kiiwin, kahden Etelä-Afrikkalaisen, yhden espanjollon, yhden zimbabwelaisen, yhden svedun ja yhden Suomi-flikan voimin.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Paluu Hunter-laaksoon ja vähän Newcastlea

Annan ja Tuomaan palatessa Sydneyn kautta Suomeen muutama viikko sitten, vietimme taas hetken aikaa viinituristin elämää ja ajoimme uudemman kerran maistelemaan lähiviinilaaksomme, Hunter Valleyn, viinitarjontaa. Sää oli tällä kertaa vähemmän sateinen ja vaahterat olivat kauniin ruskaisia. Käväisimme taas monella viinitilalla, juustokaupassa ja suklaakaupassa. Juusto oli taivallista, suklaata oli paljon ja viinit olivat hyviä ja osa vielä parempia. Maistelimme vanhoja semilloneja, skumppia, jälkkäriviinejä-ja liköörejä ja erilaisia herkkupunkkuja. Maisteluiden pitäjistä osa oli taas varsin löyhäranteisia joten maistelu sujui hilpeissä merkeissä.

Ihan ensimmäiseksi kävimme kuitenkin yhdessä viinialueen kylistä lounastamassa herkullisia aussipiiraita. Otin itse mainion munuais-lihan joita ei ole kovin usein täällä Sydneyssä näkynyt. Herkullista! Munuaisia pitäisi käyttää enemmänkin kaikkeen mutta en ole niitä kertaakaan kaupoissa nähnyt. Maksakin on suht harvinaista. 
Tällä kertaa biilinä Hunday, mutta ei Getz vaan joku isompi
Klasu ja jälkkäri
Meitsin kidney pie 

Paras viinitilan nimi: Cockfighter´s Ghost (se Cockfighter on toi hepo)

Anna!
Brie-cheddar, taivaassa tehty yhdistelmä

Perinteinen viinitilapose

Ruskaa

Maistelijat vauhdissa Wyndham Estatella
Myös villieläintentsuumailuhenget olivat suosiollisia ja näimme taas villikenguruita! Heitimme tietenkin kunnon turisteina uukkarin, että saimme räpsittyä elukoista kuvia. Täällä Ausseissa tuntuu, että villifaunaa näkee paljon Suomen perusoravia enemmän. Ehkä nämä täkäläiset elukat ovat tyhmempiä, eivätkä älyä varoa kaksijalkaista petoa.

  
Kengut, sielä ne vaa tuijottaa
Hunter Valleystä suuntasimme yöksi Newcastlen kaupunkiin. Newcastle on Australian mantereen toisiksi vanhin kaupunki, siellä asuu noin puolisen miljoonaa ihmistä, eikä sinne ole kuin parin tunnin ajomatka, eli aussilaisittain se on aivan lähellä. Newcastlen yöelämä näytti kyllä melko kuolleelta, mutta löysimme elämää merenrantalaiturin baariravintoloista joissa soitti ihan kelpo coverbändi ja ruokalistalla oli hyvää salaattia ja purilaisia.

Neulegraffiti Newcastlen yössä
Yövyimme paikallisessa hostellissa, jossa oli vähän vilpoisaa ja meitä aktiivisesti ignoroivat kaksi suomalaista teinitsubua. Aamulla suuntasimme mahtavalle aamupalalle meren rantaan. Aamu oli aurinkoine mutta aamupalojen kadotessa parempiin mahoihi meni aurinko pilveen. Se ei kuitenkaan paljoa häirinnyt Newcastlen linnoituksen, Forth Scratchleyn katsastamista. Linnoitus olikin tullut tarpeeseen, sillä jostain ihmeen syystä japanilaiset olivat toisen maailman sodan aikaan tulleet sukellusveneillään Newcastleen asti pommittamaan rantaa. Kumpikaan osapuoli ei tosin osunut mihinkään, onneksi.

Mmm.. aamupalaa


Newcastlen rantagraffiti

Herkullista ginger beeriä linnoituksella
Turisti

Vanhoja otsikoita. Japanilaiset pommittivat Newcastlea
Sukellusvenheen vaara!
Paluumatkalla taivaat aukenivat ja ajoimme osan matkasta kauheassa kaatosateessa. Valitsimme skeenisen reitin saarien ja pikkukaupunkien kautta motarin sijasta. Pysähdyimme wc-tauolle pikkukaupunkiin nimeltä Swansea. Siellä oli vanhojen autojen tapahtuma, vanhoja autoja Fordista Mini Coopereihin ja kentällä olikin muutama todella magea vanha hoppa.

Hiano auto 
Vielä hianompi auto

Hassu auto

Rollssi

Mini

Mun tuleva auto



Paikallisia elämän helpottajia

En olisi koskaan uskonut innostuvani näin paljoa mistään valmiiksi pakatusta elintarvikkeesta. Olen varsin skeptinen esimerkiksi valmiiksi rikottujen kananmunien tai valmistaikinoiden suhteen. Myös muoviin pakatut pakastevihannekset ovat kammotuksien listan yläpäässä valkohaiden ja hameen kanssa puettujen leggingssien kanssa. Yksi muoviin epäekologisesti pakattu juttu josta todella pidän, ovat täkäläiset salaattisekoitukset. Vielä parempia ovat toki sellaiset sekoitukset joita joissain kaupoissa on salaattilaareissa mutta lähi-Colesissamme ei irtosalaattilaareja jostain syystä ole. Sen sijaan neljän salaatin mix tai rucola-pinaatti-sekoitus ovat aivan loistavia. Salaatit ovat tuoreita, valmiiksi pestyjä ja paketista riittää kahdeksi illaksi illallissalaatiksi kahdelle hengelle. Neljän salaatin miksissä on myös rucolaa ja vauvapinaattia sekä jotain muita paikallisia lajeja. Sekoituksissa on mukavan monipuolisesti erilaisia salaatteja, ettei kyllästyminen iske. Safkaa menee myös vähemmän hukkaan kun en joudu ostamaan itse kaikkia neljää kokonaista salaattinippua kun tarvitsen niistä vain muutaman lehden.

Valmissalaatti pussissaan

Lisää vain juustoa, oliiveja ja kastiketta
 Salaatteja pystyy tietenkin loputtomasti varioimaan heittämällä sekaan fetaa, mozzarellaa, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, sieniä, papuja, herneitä, kurpitsaa, nuudeleita, omenoita, greippejä... En ole varmaan koskaan eläissäni syönyt näin paljon vihreää kuin täällä asuessani kun olemme vaihtaneet illallisruisleivät salaatteihin. Saas nähdä mihin nitraattipitoisuudet elimistössä nousevat, poksuuko maksa kun syön rucolaa ja pinaattia monta kertaa viikossa.

Täällä muuten puhvelimozzarella on melko eksklusiivinen herkku, tavallisesta kaupasta löytää helpommin minimozzarelloja, bocconcinejä tai sitten "mozzarellaa" joka on kovaa ja lähempänä suomalaista pizzajuustoraastetta. Bocconcineissa on vähän vähemmän suolaa kuin oikeassa mozzarellassa ja ne on yleensä tehty puhvelinmaidon sijasta lehmänmaidosta mutta kyllä niillä pärjää jos ei halua törsätä oikeaan italjollokamaan.

Aussimozzarellaa eli bocconcineja